yli 2.0 maalia

2.06

Sunnuntai on varsinainen jalkapalloilun superpäivä, kun samalle päivälle osuvat Copa American finaalikamppailu sekä EM-kisojen loppuottelu. Sen lisäksi suurimmille jalkapallofaneille on tarjolla vielä kahden ottelun verran Veikkausliigaa, joten päivä on lähes täydellinen. Täydellisen jalkapallopäivän voikin aloittaa jo heti aamuyöllä, kun Brasilian Rio de Janeirossa sijaitsevalla Maracanãn stadionilla Copa American loppuottelussa toisensa kohtaavat veriviholliset Argentiina ja Brasilia. Pallo sijoitetaan keskiympyrään klo 3.00.

Messillä ehkä viimeinen mahdollisuus voittaa maajoukkueessa jotain suurta

Ottelussa nimellisenä kotijoukkueena toimiva Argentiina on totuttu tuntemaan viime aikoina tasan yhdestä pelaajasta, kun jalkapallon elävä legenda Lionel Messi on uransa aikana monien mielestä jättänyt varjoonsa jopa toisen jalkapallomaailman suuruuden Diago Armando Maradonan kaikkien aikojen parhaana argentiinalaisena pelaajana. Messiä on aina kuitenkin hieman haukuttu huonoista otteista juuri maajoukkueen paidassa. Mies ei olekaan pystynyt johdattamaan maajoukkuettaan vielä yhteenkään mestaruuteen, jonka takia hän ei ole kaikkien papereissa pystynyt edelleenkään nousemaan Maradonan edelle. Tämän korjaamiseksi saattaisi nyt olla jopa viimeiset mahdollisuudet.

Argentiinan turnaus alkoi niin sanotusta kuolemanlohkosta, jossa pelasivat heidän lisäkseen Uruguay, Paraguay, Chile ja Bolivia. Joukkueen turnaus alkoikin tasapelillä Chileä vastaan, mutta sen jälkeen Lionel Scalonin miehistö on tanssahdellut turnauksesta voitosta voittoon. Ainoa kauneusvirhe joukkueelle merkataankin välieräottelussa, jossa tehoton kotijoukkue ei saanut peliä ratkaistua varsinaisella peliajalla, eikä vielä jatko-ottelussakaan, vaikka pelillisesti koko ottelu oli täysin Argentiinan hallussa. Vaikka Argentiinan alkuturnauksen vitsaus tuntui olevan se, että joukkue ei meinannut päästä edes paikoille, ei viime ottelussa tästä saatu tehtyä ongelmaa. Palloa ei vaan saatu oikein mistään sisään ja kun vastustaja niittasi kaksi maalia yhdestä maalipaikasta, oli ottelu yhtä äkkiä rangaistuspotku kilpailussa. Tällä kertaa kuitenkin jalkapallojumalat olivat paremman joukkueen puolella ja Argentiina pelaa ensi yönä mestaruudesta.

Brasilia kotikisojensa suosikki turnauksen alusta loppuun

Kotiturnaustaan pelaava Brasilia on jälleen kammennut itsensä Copa Amerikan finaaliin. Rio de Janeiron kaduilla onkin jälleen ollut aihetta soitella sambaa, kun kotijoukkue on marssinut turnauksessa voitosta voittoon varsin vakuuttavalla esityksellä. Pieni kauneusvirhe tuloslistasta silti löytyy, kun brasilialaiset pelasivat tasapelin Ecuadoria vastaan lohkovaiheen viimeisessä täysin merkityksettömässä ottelussaan. Brasilian tämän turnauksen vahvuus on hieman yllättäen ollut sen puolustus. Joukkueelle on kuuden ottelun aikana tehty ainoastaan kaksi maalia ja maaliodottamaakin on saatu luotua ainoastaan 4.2 maalin verran.

Brasilian suurin kysymysmerkki onkin se, saako joukkue toimitettua maalipaikoista palloa vastustajan maaliin. Maaliodottamaa joukkue pystyy luomaan. Sitä on nyt kuuteen peliin rakenneltu 17.5 maalin edestä, mutta silti pallo on kaivettu vastustajan maalista ainoastaan 11 kertaa. Tämän asian tuleekin muuttua, mikäli joukkue haluaa poistua mestarina kotistadioniltaan. Brassien suurin tähti on tietysti enimmäkseen vasemmalla laidalla viihtyvä Neymar. Kyseenalaisen filmaajan maineen saanut brassi on jälleen näyttänyt jalkapalloilevalle maailmalle, että parhaillaan ollessaan ei häneltä palloa meinaa rikkomatta saada irti jalasta. Brasilian peli tulee tänäänkin kulkemaan hyvin vahvasti tämän herran kautta.

Molemmat tähdet huippukunnossa – Maaliodottama muodostunee silti pieneksi

Ottelun hienous on se, että nyt vastakkain ovat kaksi verivihollista, mutta myös kaksi maailman tähteä, joista molemmat ovat pelanneet koko turnauksen mahtavaa futista. Onkin suuri kysymysmerkki, miten ihmeessä Messi ja Neymar saadaan tässä ottelussa kuriin. Alustavasti tähän paremmat lääkkeet löytyvät kuitenkin Brasilialta, jonka alempana keskikenttänä häärivä Casemiro omistaa varmasti parhaat mahdollisuudet tämän turnauksen pelaajista Messin pysäyttämiseen. Sergio Agüerosta brasilialaisten tuskin tarvitsee välittää, sillä mies ei ole viime otteluissa juuri kentälle mahtunut, kun Lautaro Martinez on kaapannut avauksen paikan miehen nenän edestä.

Vedonlyöntiä ajatellen on tämän ottelun maaliodottama pudotettu täysin olemattomaksi. Tilastojen mukaan vastakkain on kaksi tämän turnauksen parasta hyökkäystä ja kaksi parasta puolustusta. Rehellisesti on kuitenkin todettava, että ei joukkueiden puolustuspelaamista ole kauheammin vielä edes testattu ja toisaalta ei kumpikaan puolustus nyt mitenkään täysin murtamattomalta ole näyttänyt. Maaliodottama ei ottelussa mitenkään liian korkeaksi kohoa, mutta kyllä se 2,2 maalin mittaluokassa on varmasti. Tämän takia meidän valintamme onkin seuraava.

Katso ottelu Unibet TV:stä ja hyödynnä 200 % bonus ⇓

Unibet TV näyttää Copa American finaaliottelun suorana ja tarjoaa uusille asiakkaille 200 % ensitalletusbonuksen aina 200 % asti. Bonuksen kierrätysvaatimus on 4 X 1,40 bonusrahalla – eli kohtalaisen helppo pelata läpi!

» yli 2.0 maalia
2.06
100% ensitalletusbonus 100€ asti
2.06
100 € ilmaisveto
2.06
100€ ilmaisveto
2.06
100 € ilmaisveto
1.96
Talleta 100€, pelaa 200€
1.96
100% ensitalletusbonus 300€ asti

Liity
Notify of
guest
0 Comments
Inline Feedbacks
View all comments

PARHAAT VEDONLYÖNTIBONUKSET

ETA ETA, verovapaat voitot

  • KOPPAA ILMAISVETO

    100€ ASTI

  • Minimitalletus

    10€

  • Min. kerroin

    1.50

  • Voitoilla ei kierrätysvaatimuksia!

  • Ei rekisteröitymistä

NAPPAA BONUS

ETA ETA, verovapaat voitot

  • KOPPAA ILMAISVETO

    100€ ASTI

  • Minimitalletus

    10€

  • Min. kerroin

    1.50

  • Voitoilla ei kierrätysvaatimuksia!

  • Ei rekisteröitymistä

NAPPAA BONUS

ETA ETA, verovapaat voitot

  • KOPPAA ILMAISVETO

    30€ ASTI

  • Minimitalletus

    10€

  • Min. kerroin

    1.20

  • Nettovoitot maksetaan suoraan lapaan!

NAPPAA BONUS

URHEILU-UUTISET LÄHTEISTÄ