Tämän viikon viimeiset jalkapallovihjeemme tulevat Norjan pääsarjasta Elitserienistä, jossa on vuorossa kuuden ottelun kierros. Ensimmäinen vihjeemme osuu Tromsøn ja Rosenborgin väliseen otteluun. Otteluin pelipaikkana toimii Alfheim Stadion ja siannahka asetetaan keskipisteeseen klo 19.00.
Kotijoukkue Tromsø On aloittanut kautensa aika maltillisesti ja joukkue löytyykin sarjataulukossa ensimmäisen putoajan paikalta sijalta 14. 12 Ottelussaan ainoastaan 10 pistettä kerännyt joukkue on kuitenkin viimeisissä otteluissaan aika ajoin esittänyt jo kohtalaisen pirteitä otteita. Lisäksi joukkueen sairaslista alkaa olemaan siedettävä, kun päivän ottelusta ainoa ilmoitettu poissaolija on koko alkukauden loukkaantuneena ollut Mikael Ingebrigtsen. Tänään joukkueella onkin todella hyvä mahdollisuus kasvattaa pistepottiaan vierasjoukkueen kustannuksella.
Tromsø lähtee otteluun hyvin suurella todenäköisyydellä 3-5-2 tai 5-3-2 muotoon piirretyllä kokoonpanolla, jossa laitapelaajat pelaavat molemmissa tapauksissa aika suoraan wing backin roolissa. Eli piirretään tämä muoto nyt kumpaan tahansa malliin, ei pelitapa siitä juuri muutu. Keskikentän moottorina toimii Ruben Jensen, joka onkin suuressa vastuussa joukkueen koko pallollisesta ja välillä jopa pallottomastakin pelaamisesta. Toisaalta 33-vuotias kokenut norjalainen on juuri oikea pelaaja johtamaan joukkuetta kohti parempaa huomista.
Vierasjoukkue Rosenborg lähtee otteluun jopa altavastaajan roolissa. Tähän löytyy kaksi selkeää syytä. Paremman materiaalin omaavat vieraat nimittäin matkustavat tämän ottelun jälkeen aika suoraan Islantiin, jossa vastaan asettuu neljän päivän päästä Euroopan Konferenssi Liigan karsinnassa Hafnarfjordur ja tämän lisäksi Rosenborg kärsii osittain myös loukkaantumisista, kun miehistöstä puuttuvat Augustinsson, Henriksen, Skjelbred ja Molins.
Rosenborgilta odotetaankin vedonlyöjien keskuudessa pientä kierrättämistä, mutta sitä ei tulisi pitää kovinkaan varmana, sillä myöskin Elitserienin kärjen karatessa kaiken aikaa tulee seuran harkita vahvasti sitä, kuinka tärkeänä he pitävät uuden Konferenssi Liigan karsintoja. Vaikka kyseessä on aina näyttöpaikka pelaajille jo Elitserien itsessään toimii sellaisena. Onkin mielenkiintoista nähdä pelaako joukkue tänään kuinka suurella rotaatiolla. Se antanee myös osviittaa siitä, millaisella panostuksella jatkossa joukkueet tähän uuteen sarjaan lähtevät.
Ottelun voittajaa on vaikea veikata, mutta kun katsomme joukkueiden lähimenneisyyttä voimme pelin kuvasta saada jonkinlaisen käsityksen. Tänään luvassa tuskin onkaan mitään suurta pelillistä rokkia, vaan meille tullaan tarjoamaan 90 minuuttia jalkapalloa, jossa tuloksella ei leikitellä vaan, ottelua pelataan vahvasti puolustuksen kautta. Näin ollen myös pelivalinnan tekeminen kyseiseen kamppailuun ei ole vaikeaa.
» alle 2.5 maalia | |||
---|---|---|---|
![]() |
1.78
|
Talleta 10€ Pelaa 60€
|
|
![]() |
1.78
|
100% ensitalletusbonus 300€ asti
|
|
![]() |
1.78
|
Talleta 25 €, saat 75 € pelikassan!
|
|
![]() |
1.78
|
100% ensitalletusbonus 100€ asti
|
|
![]() |
1.78
|
Talleta 100€, pelaa 200€
|
|
![]() |
1.78
|
Eurolla 10€ ilmaisveto
|
KOPPAA ILMAISVETO
100€ ASTI
Minimitalletus
10€
Min. kerroin
1.50
Voitoilla ei kierrätysvaatimuksia!
Ei rekisteröitymistä
KOPPAA ILMAISVETO
100€ ASTI
Minimitalletus
10€
Min. kerroin
1.50
Voitoilla ei kierrätysvaatimuksia!
Ei rekisteröitymistä
KOPPAA ILMAISVETO
30€ ASTI
Minimitalletus
10€
Min. kerroin
1.20
Nettovoitot maksetaan suoraan lapaan!