Hollannin Formula 1 -osakilpailuun lähdetään todella mielenkiintoisista asetelmista, kun paalupaikalta lähtee Max Verstappen ennen Mercedes-kuljettajia Lewis Hamiltonia ja Valtteri Bottasta. Toisen rivin täydentää loistavasti ajanut AlphaTaurin Pierre Gasly. Paalupaikka oli kotiyleisön edessä ajavalle ”lentävälle hollantilaiselle” kauden seitsemäs.
Circuit Park Zandvoort sijaitsee Zandvoortin maakunnassa, Pohjanmeren välittömässä läheisyydessä. Puitteet ovat siis vähintäänkin kohdillaan pelkästään sijainnin takia, mutta myös sään puolesta. Kilpailu läpi viedään poutaisessa ja selkeässä säässä, elohopean noustessa 21 asteen tuntumaan.
Pitkästä aikaa kärkikymmenikkö lähtee samalla rengasseoksella kilpailuun, eikä kärkitallit saaneet suurta etua kilpailun alussa. Tähän kun lisätään vielä mahdolliset kilpailustrategiat, meillä voi olla tänään edessä yksi mielenkiintoisimmista kilpailuista vähään aikaan.
Rengasvalmistaja Pirelli väittää, että yhden ja kahden pysähdyksen taktiikat ovat miltei yhtä nopeita. Väite perustuu puhtaasti dataan. Zandvoortin rata on osoittautunut todella haasteelliseksi ja on vielä niitä vanhan liiton moottoriratoja, jossa joutuu virheestä maksamaan kovan hinnan. Yleisin taktiikka lienee kilpailuissa pehmeimmältä rengasseokselta kovimpaan seokseen, ja sillä ajetaan maaliin asti. Kahden pysähdyksen taktiikassa on monia eri variaatioita, riippuen mitä seoksia kuljettajilla on jäljellä. Turva-auton tai virtuaalisen turva-auton mahdollinen saapuminen radalle kilpailun aikana, pistäisi paketin taas aivan sekaisin. Tämä ei todellakaan ole poissuljettu vaihtoehto – ja mitä todennäköisemmin turva-auto tullaan siellä näkemään jossain vaiheessa.
Kärkitaisteluun on turha ottaa kantaa, sillä siihen tarvitaan myös tuuria. Olosuhteet radalla saattavat muuttua kilpailun aikana todella nopeastikin, ja turva-auto, ulosajot, varikkokäynnit sekä ohittamisen vaikeus kapealla radalla tuovat liikaa muuttuvia elementtejä.
Vetokohteemme etsimme nimenomaan radan haasteellisuuden ja raadollisuuden näkökulmasta. Zandvoortin moottorirata on vanhan liiton rata, jossa ei ole asfaltoituja turva-alueita tai ulosajon kannalta turvallisia alueita, vaan ajovirheen seurauksena olet joko hiekalla tai seinässä – eli OUT.
Lauantaina ja perjantaina huomattiin jo, että monelle kuljettajalle radan luonne tuli pienoisena yllätyksenä ja näistä kuljettajista sen saivat kokea Ferrarin Carlos Sainz, Williams kuljettajat George Russell sekä Nicholas Latifi, ja venäläinen pommikone Nikita Mazepin.
Haas -tallissa kuohuu muutenkin, kun tallikaverit Mazepin ja Mick Schumacher aiheuttivat vaaratilanteen aika-ajoissa. Syynä oli tallin hienarkia ja epäselvyys sekä kumpi kuljettajista sai ajaa ensimmäisenä nopean kierroksen. Tämän seurauksena Sebastian Vettelin aika-ajoveto meni aivan vihkoon ja Haas-tallin sisällä alkoi sanasota, missä kuljettajat syyttivät toisiaan.
Yhtä kaikki! Haas-veljekset lähtevät kilpailuun joukon perältä, mutta pieni roskistulipalo kytee näiden kahden kuljettajan välillä, mikä voi vaikuttaa oleellisesti kilpailuun. Haas on ollut koko vuoden muutenkin erittäin vaikea ajettava, eikä Zandvoordin vaativa rata ainakaan edesauta asiaa. Virheherkät kuljettajat Schumacher ja Mazepin, kun ovat myös tottuneet selvittelemään välejään välillä kilpailussakin.
On hyvinkin mahdollista, että toisen kilpailu päättyy jo ensimmäisellä kierroksella tai viimeistään oman ajovirheen seurauksena. Toki tekniset keskeytykset ovat myös mahdollisia, mutta emme usko, että molemmat kuljettajat selviävät maaliin asti 72 kilpailukierrosta kestävää kisaa. Lähtövalot sammuvat klo: 16:00.
» Molemmat tiimin autot sijoittuvat: Haas - Ei | |||
---|---|---|---|
![]() |
2.90
|
100% ensitalletusbonus 100€ asti
|
|
![]() |
2.90
|
100 € ilmaisveto
|
|
![]() |
2.90
|
100 € ilmaisveto
|
KOPPAA ILMAISVETO
100€ ASTI
Minimitalletus
10€
Min. kerroin
1.50
Voitoilla ei kierrätysvaatimuksia!
Ei rekisteröitymistä
KOPPAA ILMAISVETO
100€ ASTI
Minimitalletus
10€
Min. kerroin
1.50
Voitoilla ei kierrätysvaatimuksia!
Ei rekisteröitymistä
KOPPAA ILMAISVETO
30€ ASTI
Minimitalletus
10€
Min. kerroin
1.20
Nettovoitot maksetaan suoraan lapaan!