Kauden seitsemäs F1-osakilpailu ajetaan Ranskassa Paul Ricardin moottoriradalla, mikä toimii myös nykypäivänä testiratana F1-autoille. Aika-ajot läpi viedään aurinkoisessa säässä elohopean noustessa parhaimmillaan 29 asteen tuntumaan. Keli on siis hyvin samankaltainen kuin perjantain vapaissa harjoituksissa.
Syys siihen, minkä takia F1-sarja on alkanut käyttämään myös Paul Ricardin moottorirataa testipaikkana löytyy rataprofiilista. Radalla on niin nopeita kuin hitaita mutkia, pitkiä suoria sekä erittäin haastava kolmossektori, jossa jo perjantain harjoituksissa moni kuljettaja oli ongelmissa – varsinkin mutkassa 11. Rata on päällystetty uudestaan, mutta isoin ongelma vapaissa harjoituksissa olivat ”makkarakanttarit” ja keltaiset hidasteet, joihin ottivat osumaa niin Valtteri Bottas kuin Max Verstappen muiden valittaessa niiden vaarallisuudesta.
Pahimmat paikat löytyvät sekä ensimmäisestä mutkasta että mutkan 11 ulkoreunasta, jossa vaanivat myös keltaiset hidasteet. Eli ratarajojen kunnioitus nousee merkittäväksi tekijäksi, jos haluaa varsinkin vaativan kolmossektorin viedä puhtaasti läpi kelloa kunnioittaen. Rata itsessään on aika turvallinen ajettava suurine turva-alueineen ja kaikki, jotka ovat radan ilmakuvan nähneet tietää, että rata on kohtalainen sokkelo. Radalta löytyy 15 mutkaa ja pituutta noin 5,8 kilometriä.
Rengasvalmistaja Pirelli tuo hierarkian toiseksi pehmeimmät rengasseokset Ranskaan. Viikonlopun kovin seos on C2 (valkoinen/hard) toiseksi kovin C3 (keltainen/medium) ja pehmein seos C4 (punainen/soft). Vertauksen vuoksi otetaan viimeisin F1-kisa, missä Pirelli toi hierarkian pehmeimmät seokset Bakuun, eli astetta kovemmat seokset ovat käytössä Ranskassa.
Mercedes otti jälleen ohjat kahden vihkoon menneen kisan jälkeen Ranskan maaperällä, kun Bottas piiskasi ensimmäisissä harjoituksissa nopeimman ajan ennen Lewis Hamiltonia. Toisissa harjoituksissa Verstappen kellotti nopeimman ajan, mutta Bottas jäi lentävälle hollantilaiselle vain 8 tuhannesosaa. Bottaksen toiseksi nopein aika oli kaiken lisäksi ajettu vielä medium-seoksella, mikä nostaa nastolalaisen profiilia kisaa ja aika-ajoja silmällä pitäen.
Keskikastissa mainitsemisen arvoisen suorituksen ajoi Fernando Alonso. Vanha kehäkettu alkaa löytämään pikkuhiljaa kyytiä Alpinesta ja espanjalainen ajoikin 2. harjoituksien neljänneksi. Toki täytyy muistaa, että Alpine on entinen Renault ja autossa saattoi olla hivenen vähemmän bensaa, mutta kaikin puolin meno näytti lupaavalta.
Vedonlyöntisivustot ovat yhtä mieltä siitä, että paalupaikka ratkaistaan Hamiltonin, Bottaksen sekä Verstappenin kesken. Lähes kaikki bookkerit tarjoavat triolle samoja kertoimia. Bottas sai Ranskaan Hamiltonin vanhan rungon ja Hamilton puolestaan otti käyttöönsä Bottaksen rungon. Bottakselle vaihto näytti toimivan ja nastolalainen onkin jälleen mukana paalupaikkataistelussa.
Hamilton puolestaan ei suoranaisesti vakuuttanut perjantaina, mutta brittiä ei missään nimessä voi sivuuttaa paalutaistelusta. Verstappen on ollut erittäin hyvässä kyydissä koko viikonlopun, mutta yliyrittäminen saattaa koitua hollantilaisen kohtaloksi lauantaina.
Koska triosta voi kuka tahansa ajaa paalulle, on linjaa aika-ajoihin haettava muualta. Kolmossektori kokonaisuudessaan tulee näyttelemään suurta roolia aika-ajoissa. Bottas ja Verstappen kävivät jo perjantaina hakemassa rajoja kohtalokkain seurauksin – molemmat hajottivat autoaan.
Hamilton saa Bottaksen datan käyttöönsä perjantailta, eli britti myös tietää sektorin lainalaisuudet. Hamilton on myös ajanut kahdella edelliskaudella Ranskassa paalulta voittoon.
Ensimmäisessä ja toisessa sektorissa erot eivät ehdi muodostumaan liian suuriksi, niin pienet erot tulee olemaan trion välillä, mutta se, joka ajaa viimeisen kolmossektorin aivan limiitillä ja saa sen osumaan kohdilleen, tulee myös ottamaan paalupaikan hyvällä erolla. Uskomme, että pelkästään viimeisen sektorin onnistuminen kasvattaa eroa vähintään 0,100 sekuntia, ja siksi vetokohteemme on seuraava.
Huom: 3. harjoitukset ajetaan klo: 13:00 – saattaa muuttaa kertoimia!
Aika-ajot käynnistyvät klo: 16:00.
» Paalupaikan voittomarginaali: 0.100 - 0.199 | |||
---|---|---|---|
![]() |
4.00
|
100% ensitalletusbonus 100€ asti
|
|
![]() |
4.00
|
100 € ilmaisveto
|
|
![]() |
4.00
|
100 € ilmaisveto
|
|
![]() |
3.00
|
100% ensitalletusbonus 100€ asti
|
|
![]() |
3.00
|
Eurolla 10€ ilmaisveto
|
|
![]() |
3.00
|
Talleta 10€ Pelaa 60€
|
|
![]() |
3.00
|
Talleta 25 €, saat 75 € pelikassan!
|
KOPPAA ILMAISVETO
100€ ASTI
Minimitalletus
10€
Min. kerroin
1.50
Voitoilla ei kierrätysvaatimuksia!
Ei rekisteröitymistä
KOPPAA ILMAISVETO
100€ ASTI
Minimitalletus
10€
Min. kerroin
1.50
Voitoilla ei kierrätysvaatimuksia!
Ei rekisteröitymistä
KOPPAA ILMAISVETO
30€ ASTI
Minimitalletus
10€
Min. kerroin
1.20
Nettovoitot maksetaan suoraan lapaan!