Suomi jatkaa MM-kisaurakkaansa heti peräkkäisenä pelipäivänä, kun Leijonat kohtaa iltaottelussa Latvian. Lauantai-illan estradina toimii Nokia Areena ja kiekko putoaa jäähän klo: 20:20. Ottelu katsottavissa luonnollisesti myös ilmaiseksi MTV3-kanavalla ja lähetys otteluun alkaa kisastudion merkeissä klo: 20:00.
Jääkiekon MM-kisat 2022 pyörähtivät käyntiin eilen ja Suomi kohtasi avausottelussa Norjan. Leijonat lähtivät otteluun suurena ennakkosuosikkina ja voittivat ottelun lopulta rutiinisuorituksella maalein 5-0. Norja oli kaikesta huolimatta kelpovastus Suomella, varsinkin ensimmäisessä erässä Norja loi muutaman todella vaarallisen maalipaikan Jussi Olkinuoran vartioiman maalin edustalle, ja pienellä onnella Norja olisi saanut otteluun loistavan alun, mikä olisi tehnyt Leijonien avausottelussa entistäkin tuskaisempaa.
Avauserän lopussa Suomi pääsi otteluun paremmin mukaan, ja alkujännitys alkoi viimein hävitä Leijonien pelistä. Avauserän lopussa Harri Pesonen räjäytti ensimmäistä kertaa Nokia Areenan liitoksistaan siirtäen Suomen 1-0-johtoon Joel Armian näyttävästä syötöstä.
Toisessa erässä Norja jatkoi työntekoaan ja pysyi pelissä edelleen mukana. Ottelun ylitettyä puolivälin, teki Norja puolustuspäässä kohtalokkaan virheen, sillä seurauksella, että Toni Rajala pääsi laukomaan loistavasta sektorista, ja rannelaukaus yllätti norjalaiskassari Henrik Haukelandin toistamiseen. Suomen kolmas maali oli seurausta jälleen norjalaisten virheestä, kun joukkue sortui klassiseen vaihtovirheeseen, minkä seurauksena Marko Anttila tarjoili ketjukaveri Hannes Björniselle kiekon käytännössä tyhjään maaliin.
Päätöserän alussa Suomi onnistui toisella yrittämällään myös ylivoimalla, kun Montreal Canadiensin tähtihyökkääjä Armia laukoi Leijonat jo 4-0-johtoon. Suomen voittolukemat viimeisteli Jere Sallinen näyttävän hyökkäyksen päätteeksi, ja näin Leijonat avasivat kotikisansa 5-0-voitolla.
Harijs Vitolinsin piiskuroima Latvia kohtasi avausottelussa perjantai-iltapäivällä kivenkovan USA:n. Latvian joukkueelle ottelun alku oli todella vaikea ja joukkueen pelistä paistoi avausottelun tuoma jännitys, joka vaikutti latvialaisten peliin konkreettisesti. Pieni isoveli vs. pikkuveli -asetelma paistoi myös ottelusta, kun USA:lla on tuoda näihin kisoihin muutama supertähti, jotka varmasti ovat tunnettuja myös meriiteillään Latvian pukukopissa.
Ottelu oli käytännössä taputeltu reilussa 20 minuutissa, kun jenkit värkkäsi avauserässä kolme maalia ja jatkoivat toisen erän alussa vielä maalitalkoitaan Sam Lafferty viedessä toisen erän alussa USA:n jo 4-0-johtoon. Latvia ei tästä enää toipunut, vaikka joukkue sai pelistä pikkuhiljaa paremmin otetta, mutta USA nosti myös jalkaa kaasulta ja siirsi katseensa jo seuraavaan peliin.
Latvia sai kiekon lopulta USA:n maaliinkin, kun Andris Dzerins kavensi ylivoimalla ottelun 4-1:een päätöserän alussa. Lopulta maali oli laiha lohtu ja se jäi ottelun viimeiseksi jenkkien viedessä ottelun nimiinsä lopulta 4-1.
Suomi lähtee Latviaa vastaan odotetusti ennakkosuosikkina otteluun, ja kertoimet ovat siltä suunnalta painettu alas. Suomi saa tähän otteluun mukaan Mikael Granlundin, joka ottanee paikkansa ykköskentässä Sakari Mannisen ja Teemu Hartikaisen rinnalla. Maalissa aloittanee Harri Säteri.
Latvian ensimmäinen peli ei kerro joukkueen todellisesta tasosta yhtään mitään, sillä se meni täysin avauspelin jännittämiseen. Maalinsuulla jatkanee tähtikassari Elvis Merzlikins, joka voi ottaa USAn maaleista pari nimiinsä, mutta pystyy parhaana päivänä torjumaan joukkueelle yksin voiton. Samoin kannattaa seurata Latvian ykköskentän laidassa operoivaa Rudolfs Balcersia, joka löi itsensä tällä kaudella läpi NHL:ssä San Jose Sharksin paidassa.
Latvia on ollut Suomelle äärimmäisen vaikea vastustaja, eikä sitä kannatta nytkään aliarvioida. Suomen on myös ajateltava turnauksen jatkopelejä, ja joukkueen silmissä kiiltää vuorenvarmasi maanantain USA-ottelu, joka on ensimmäinen tasonmittaus Leijonille.
Suomi yrittänee paketoida pelin kahdessa erässä, ja säästää energiaa, koska edessä on vielä todella kovat ottelut Yhdysvaltoja, Tshekkiä sekä Ruotsia vastaan, joissa todelliset voimasuhteet punnitaan. Uskomme vahvasti siihen, että Leijonat tulevat ottelun alkuun todella kovaa ja haluavat määrätä ottelun tahdin ja pelin virtauksen itsellään, ja paketoida ottelun mahdollisimman nopeasti.
» Ensimmäisen erän voittaja: Suomi | |||
---|---|---|---|
![]() |
1.74
|
100 € ilmaisveto
|
|
![]() |
1.74
|
100 € ilmaisveto
|
KOPPAA ILMAISVETO
100€ ASTI
Minimitalletus
10€
Min. kerroin
1.50
Voitoilla ei kierrätysvaatimuksia!
Ei rekisteröitymistä
KOPPAA ILMAISVETO
100€ ASTI
Minimitalletus
10€
Min. kerroin
1.50
Voitoilla ei kierrätysvaatimuksia!
Ei rekisteröitymistä
KOPPAA ILMAISVETO
30€ ASTI
Minimitalletus
10€
Min. kerroin
1.20
Nettovoitot maksetaan suoraan lapaan!