Lauantaina jääkiekon MM-kisoissa on suomalaisittain mielenkiintoinen päivä, kun Leijonien ottelun lisäksi suomalaista väriä nähdään myös kahdessa muussa ottelussa, kun Kari Jalonen nähdään Tshekin peräsimessä ja ottelussa jota vihjeemme koskee, niin Saksan joukkuetta luotsaa Toni Söderholm. Suomalaiset valmentajat ovatkin saaneet kasaan mukavat joukkueet ja molemmilta mailta voidaan odottaa menestystä näissä karkeloissa. Lauantain Saksa saa vastaansa ottelussa kotijoukkueena toimivan Slovakian. Ottelupaikkana toimii Helsingin Jäähalli ja kiekko tippuu keskelle klo 20.20.
Slovakian joukkue oli jo ennen kisoja suuri kysymysmerkki ja perjantain ensimmäinen ottelu Ranskaa vastaan ei tämän merkin kokoa muuttanut yhtään. Joukkueen suurin ongelma on oikeastaan ykkös- ja kakkoskenttien laatu. Toisin sanoen voitaisi todeta, että Slovakialla on näissä kisoissa neljä laadukasta kolmoskenttää. Joukkueen suurimmat odotukset kohdistuvat varmasti Tomas Tatariin joka muistetaan muutaman vuoden takaa laadukkaana laitahyökkääjänä Montrealista, mutta kaksi viimeistä kautta mies on kuitenkin pelannut NHL:ssä noin 30 pisteen kausia, joten on turvallista todeta parhaiden vuosien jääneen jo kokeneella slovakialaisella taakse.
Tatarin takana joukkueella ei varsinkaan hyökkäyspäässä ole oikein ketään. Ykkössentterin roolissa aloitti Michal Kristof, joka muistetaan jo kahden viime kauden osalta Kärpistä miehenä jolle Liigan taso tuntui olevan liikaa. Ykkösen toisessa laidassa viilettää 0,5 pinnan tahdilla SHL:ssä pisteitä tekevä Robert Lantosi, joka olisi aivan laadukas mies näissä kisoissa nelosvitjaan. Tulosyksikössä kuitenkin kansainvälisellä tasolla ei odotuksia kannata hilata kovin korkealle. Puolustuksessa toistuu sama ongelma. Ykköspakkiparissa on jo ihan laadukkaita miehiä Tshekin pääsarjasta, mutta kun se ei ihan riitä. Käytännössä siis joukkueelta löytyy seitsemän aivan laadukasta kolmospakkiparin miestä. Maalinsuulle joukkueella on heittää loistavat Olympialaiset pelannut Patrik Rybar, mutta loppukauden ja avauspelin mukaan hänkään ei ole aivan samassa iskussa kun Olympialaisissa.
Saksan valmentaja Söderholm onkin saanut näihin kisoihin kasaan hyvinkin mielenkiintoisen joukkueen. Ykkösmaalivahtina on tolppien väliin heittää vielä vuosi sitten loistavaa maalivahtiapeliä Coloradossa pelannut Philipp Grubauer, jonka tämä kausi Seattlessa oli kuitenkin aivan karmea. Joka tapauksessa kyseessä on potentiaaliltaan yksi kisojen parhaista maalivahdeista, jos peli vain alkaa luistamaan. Ykköspakin roolin ottaa nuori mies Moritz Seider, jonka tulokaskausi Detroitissa oli lievästi ilmaistuna erinomainen. Myös ykkössentterin paikalle on Saksalla heittää yksi NHL:n kuumimmista tulevaisuuden nimistä, kun omaa potentiaaliaan tällä kaudella Ottawassa väläytellyt Tim Stützle nappaa joukkueen ykkössentterin paikan.
Saksa aloitti myös eilen omat kisansa ja vaikka ottelusta ei paljoa jäänyt lapsen lapsille kerrottavaa, niin täytyy muistaa vastustajana olleen Kanadan olevan kisojen suurin voittajasuosikki ainakin meidän papereissamme. Saksan eduksi voidaan todeta, että joukkue selvisi erittäin heikosta ottelun alusta ja joukkueen tärkeimmät miehet Seider ja Stützle näyttivät heti olevansa iskussa naputeltuaan tehot 1+2 ja 1+1. Tänään voidaankin odottaa Saksan nappaavan ottelusta täydet kolme pistettä, joten laitetaan kakkonen lapulle ja uskotaan osumaan.
» Saksa | |||
---|---|---|---|
![]() |
2.25
|
30 € ilmaisveto
|
|
![]() |
2.14
|
100 € ilmaisveto
|
|
![]() |
2.14
|
100 € ilmaisveto
|
KOPPAA ILMAISVETO
100€ ASTI
Minimitalletus
10€
Min. kerroin
1.50
Voitoilla ei kierrätysvaatimuksia!
Ei rekisteröitymistä
KOPPAA ILMAISVETO
100€ ASTI
Minimitalletus
10€
Min. kerroin
1.50
Voitoilla ei kierrätysvaatimuksia!
Ei rekisteröitymistä
KOPPAA ILMAISVETO
30€ ASTI
Minimitalletus
10€
Min. kerroin
1.20
Nettovoitot maksetaan suoraan lapaan!