Molemmat joukkueet tekevät vähintään 2 maalia | KYLLÄ

2.04

Keskiviikkoilta huipentuu jääkiekon MM-kisoissa B-lohkon huippuotteluun, kun Suomen leijonat kohtaa kärkiottelussa rakkaan naapurin Ruotsin. Ottelu käynnistyy loppuunmyydyssä Nokia Areenassa klo: 20:20 ja matsi on myös katsottavissa ilmaiseksi MTV3-kanavalla. Lähetys ilmaiskanavalta käynnistyy kisastudion merkeissä klo: 20:00.

Suomi jatkaa puhtaalla pelillä MM-kisoissa

Suomen leijonat on murahtanut kotikisoissa nyt kolmesti, ja Jukka Jalosen luotsaama leijonaryhmä on voittanut kaikki kolme edellistä otteluaan. Leijonien jalkoihin on jäänyt Norja (5-0), Latvia (2-1) ja viimeisimpänä toissa päivänä USA (4-1).

Suomi on tällä hetkellä B-lohkon jaetulla kärkipaikalla yhdessä illan vastustaja Ruotsin kanssa. Ruotsi pitää piikkipaikkaa paremman maalieron turvin.

Suomi lähtee Ruotsi-otteluun pienien viilauksien kautta, kun neloskentän työmyyrä Saku Mäenalainen sai USA-ottelun laitataklauksestaan yhden ottelun pelikiellon ja on tänään poissa kokoonpanosta. Mäenalaisen paikan neloskentän laidassa ottaa Jere Innala. Harri Pesonen siirtyy kolmoskenttään Juha Lammikon ja Jere Sallisen seuraksi. Toni Rajala palaa kokoonpanoon ja ottaa paikkansa kakkoskentän laidasta Valtteri Filppulan ja Joel Armian rinnalta. Maalissa aloittaa Harri Säteri.

Leijonien johtoryhmä yhdessä Jalosen kanssa ovat leimanneet kaikki kisapassit, kun Dallas Starsin tähtipelaajat Miro Heiskanen ja Esa Lindell liittyvät Leijoniin. Näin hyökkääjä Markus Nurmi lähetettiin kotiin. Dallas-kaksikko ei pelaa vielä Ruotsi-ottelussa.

Ruotsi B-lohkon piikkipaikalla

Johan Garpenlövin piiskuroima Ruotsi johtaa paremman maalieron turvin B-lohkoa ja on niin ikään voittanut kaikki kolme edellistä otteluaan. Ruotsin jalkoihin alkusarjassa on jäänyt niin avausottelussa Itävalta (3-1), Tshekki (5-3) kuin eilen iltaottelussa Iso-Britannia (6-0).

Ruotsin joukkueen yllä on leijaillut synkkiä pilviä, kun maajoukkuepaita ei tänä vuonna kiinnosta supertähtiä ja moni NHL-pelaaja on sanonut ”EI KIITOS” MM-kisoille. Ruotsi on pelannut kolme ensimmäistä alkusarjan otteluaan kolmella kentällä odottaen ja kääntäen kaikki mahdolliset kivet rapakon takaa.

Huutoon on viimein vastattu ja Ruotsin riskipeli kannatti, kun NHL:stä on kantautunut viimein positiivisia uutisia. Dallas Starsin nuori keskushyökkääjä Jacob Peterson sekä Los Angeles Kingsin laituri Carl Grundström ovat saapuneet tänään jo Suomeen ja saattavat pelata Leijonia vastaan illalla.

Boston Bruinsin maalivahti Linus Ullmark on myös lupautunut MM-kisoihin. Samoin Pittsburgh Penguinsin pakki Marcus Pettersson on luvannut saapua Tampereelle. Toronto Maple Leafsin tähtihyökkääjä William Nylander on myös erittäin lähellä liittymistä Ruotsin joukkueeseen ja tähtipelaajasta saadaan myöhemmin lisätietoa.

Toinen kokee turnauksen ensimmäisen tappion

Ruotsi lähtee Suomi-otteluun vielä vajaalla rosterilla, kun hyökkääjien passeja on leimattu 13 ja puolustajien seitsemän, eikä kahden tänään saapuneen NHL-tähden pelaaminen ole varmaa. Ruotsi pelasi myös eilen, mutta se laittoi Iso-Britannian siltaan avauserässä ja sen jälkeen säästi energiaa Suomi-ottelua silmällä pitäen.

Ruotsia ei kuitenkaan kannata missään nimessä aliarvioida yllä mainittujen asioiden takia, ja joukkueen peli-ilme on ollut kaikesta huolimatta todella raikasta. Hyökkäyspelaaminen on alati vaarallista ja siinä on todella hyviä elementtejä. Puolustuspää on kiekollisesti taitava, joka Rasmus Dahlinin johdolla tukee myös paljon hyökkäyksiä. Maalinsuulla operoiva Magnus Hellberg on loistava maalivahti, joka antaa joukkueelleen mahdollisuuden voittaa.

Suomi on pelannut turnauksessa tähän mennessä loistavasti, mutta edelleen joukkueen ongelma on tasaviisikoin tuottamat maalipaikat ja joukkue on ykköskentän varassa aivan liikaa. Edellinen ottelu Yhdysvaltoja vastaan oli Suomelta hyvä, mutta Jenkit ovat tulleet Tampereelle viettämään luokkaretkeä, eli sille ei kannata tässä vaiheessa turnausta antaa paljon painoarvoa.

Suomi on voittanut ottelut tähän mennessä erikoistilanteiden ansiosta. Nyt Leijonat saavat vastaansa taitavan, luisteluvoimaisen ja kiekkovarman Ruotsin, joka haluaa hiljentää tänään loppumyydyn Nokia Areenan hinnalla millä hyvänsä.

Ruotsilla ei motivaatiota tästä ottelusta puutu, ja Suomi saa ensimmäistä kertaa todellisen pelillisen haasteen. Ruotsi voitti myös kaksi edellistä EHT-ottelua, ja joukkueen valmennus on todella hyvin perillä Jalosen pelitavasta.

Tänään nähdään varmasti todella laadukas ottelu, jossa Suomen puolustus- ja maalivahtipeli testataan kunnolla. Ruotsin hyökkäyspelaaminen on erittäin laadukasta, mutta osittain se tehdään myös puolustuksen kustannuksella, mikä avaa myös paikkoja Suomelle. Ruotsi kaikesta huolimatta pystyy hyökkäyspelillä, hyvällä luistelulla ja liikkeellä tuottamaan Suomen alueelle maalipaikkoja ja pitkiä hyökkäyksiä.

Suomen on myös parannettava tasaviisikoin hyökkäysalueen hyökkäyspelaamista – johon vahvasti uskomme – ja siksi vetokohteemme tähän otteluun on selkeä. Maaleja tullaan näkemään molemmissa päissä tänään – Se on pomminvarma.

» Molemmat joukkueet tekevät vähintään 2 maalia | KYLLÄ
2.04
100 € ilmaisveto
2.04
100 € ilmaisveto
2.00
30 € ilmaisveto

Liity
Notify of
guest
0 Comments
Inline Feedbacks
View all comments

PARHAAT VEDONLYÖNTIBONUKSET

ETA ETA, verovapaat voitot

  • KOPPAA ILMAISVETO

    100€ ASTI

  • Minimitalletus

    10€

  • Min. kerroin

    1.50

  • Voitoilla ei kierrätysvaatimuksia!

  • Ei rekisteröitymistä

NAPPAA BONUS

ETA ETA, verovapaat voitot

  • KOPPAA ILMAISVETO

    100€ ASTI

  • Minimitalletus

    10€

  • Min. kerroin

    1.50

  • Voitoilla ei kierrätysvaatimuksia!

  • Ei rekisteröitymistä

NAPPAA BONUS

ETA ETA, verovapaat voitot

  • KOPPAA ILMAISVETO

    30€ ASTI

  • Minimitalletus

    10€

  • Min. kerroin

    1.20

  • Nettovoitot maksetaan suoraan lapaan!

NAPPAA BONUS

URHEILU-UUTISET LÄHTEISTÄ