MM-lätkä jatkuu jälleen tänään ja iltapelissä, kun Suomi saa vastaansa Ruotsin Tampereella, niin Helsingin Jäähallissa samaan aikaan toisistaan mittaa ottavat Sveitsi ja Slovakia. Joukkueet lähtevät tämän päivän otteluun hyvin erilaisista lähtökohdista, kun Sveitsin kisat ovat alkaneet kolmella helpohkolla voitolla, kun taas Slovakia on saanut ainoat kolme pistettään voittamalla Ranskan lukemin 4-2. Huomattavaa on myös Slovakian tappio Saksalle, joka tarkoittanee sitä, että joukkue joutuu hivenen myös taistelemaan jatkopaikastaan.
Sveitsin joukkue tämän vuoden kisoissa on kyllä hyvinkin laadukas kokonaisuus. Joukkueen ykkösvitjan muodostavat Nico Hirchier, Timo Meier ja Phillipp Kurachev, joista varsinkin kahdella ensimmäisellä on takanaan hyvinkin laadukas kausi NHL:ssä. Myös kakkosen keskellä pelaava Denis Malgin tuntuu olevan loistavassa vireessä. Tähän mennessä turnauksessa kuusi pinnaa naputellut Sveitsiläinen on myös silmätestillä katsottuna ollut varsin laadukas ilmestys kentällä näissä kisoissa. Joukkueen ykköspakilta myös löytyy tasoa tarpeeksi näihin kekkereihin, kun Jonas Siegenthaler kantaa joukkueen ykköspakin vastuuta. Ainoa kysymysmerkki löytyy maalinsuulta, kun Reto Berran parhaat vuodet taitavat olla jo takana. Kyseessä on silti ihan laadukas pelaaja näihin kekkereihin.
Sveitsi pelaa luisteluvoimaista jääkiekkoa, jossa karvataan ylhäältä monesti jopa kahdella pelaajalla ja jos tilanne sitä vaatii saattaa 1-2-2 tyyppinen karvaus muuttua välillä näyttämään jopa 2-1-2 tai 3-2 tyyppiseltä variaatiolta. On kuitenkin muistettava, että varsinaiseen testiin Sveitsi ei vielä ole joutunut, sillä tämän turnauksen voitot ovat tulleet Italian, Tanskan ja Kazakstanin kaltaisista suurmaista. Tänään vastuksen tason pitäisikin olla pykälää kovempi, mutta periaatteessa ei sen enempää sillä, Slovakia ei tähän mennessä ole vakuuttanut juuri ketään.
Slovakian joukkueen turnaus on lähtenyt suunnilleen juuri siten käyntiin kuin odotimme. Ranskan joukkue pystyi voittamaan. Saksalta tuli turpaan, niin kuin jo silloin vihjeessämme ennustimme ja Kanadaa vastaan joukkueella ei ollut palaakaan, vaan taululle laiteltiin tylyt 5-1 lukemat. Slovakian pelin ongelmat eivät välttämättä ole niinkään pelitavallisia, vaan joukkueesta puuttuu karmea kasa laatua. Hyökkäys on täysin Tomas Tatarin niskassa kun jo ykkösvitjan sentterin paikka on tälle tasolle köykäisen Michal Kristofin hyppysissä. Nyt ykkösen toiseen laitaan on ilmestynyt Kristian Pospisil, joka muistetaan jo Rauman Lukosta sellaisena hivenen keskitasoa parempana Liigapelaajana.
Lisää murheita Slovakialle toi joukkueen ykkösmaalivahdin Patrik Rybarin loukkaantuminen. Näin ollen tänään maalinsuulla tullaan varmaan näkemään Adam Huska, joka pelasi jo Kanadaa vastaan kohtalaisen ottelun, mutta joukkueen pelastajaa ei tästä miehestä taida saada leivottua. Voisikin sanoa joukkueen maalivahtiosaston täydentävän tasoltaan muutenkin aika heikkoa kokonaisuutta. Näin ollen Slovakian realistinen tavoite taitaa näissä kisoissa olla selviytyminen kahdeksan joukkoon ja tämän jälkeen taitaa noutaja saapua hyvinkin nopeasti.
Vetolinjaa etsiessä täytyy muistaa, että tällä hetkellä Sveitsin ja Slovakian joukkueen välissä vallitsee aika suuri tasoero. Sveitsi on parempi kentällä ja ilmeisesti tällä hetkellä myös maalitolppien välissä, sillä ei Huska pysty Slovakian maalilla joukkuetta yksin pitämään pystyssä. Slovakian puolustus on hyvin organisoitu, mutta laadultaan se ei vaan riitä näihin kekkereihin. Oikeastaan kaikki kotijoukkueen kautta vedettävät vedot ovat edelleen pelattavissa, mutta koska Slovakian puolustus on kuitenkin laadultaan ainakin jonkin sorttinen, niin suuriin maalijuhliin emme usko. Tästä syystä otetaan linjaa vähän suuremmalla riskillä ja reilusti yli kakkosen kertoimella.
» Sveitsi voittaa ja ottelussa tehdään alle 6.5 maalia | |||
---|---|---|---|
![]() |
2.23
|
100 € ilmaisveto
|
|
![]() |
2.23
|
100 € ilmaisveto
|
KOPPAA ILMAISVETO
100€ ASTI
Minimitalletus
10€
Min. kerroin
1.50
Voitoilla ei kierrätysvaatimuksia!
Ei rekisteröitymistä
KOPPAA ILMAISVETO
100€ ASTI
Minimitalletus
10€
Min. kerroin
1.50
Voitoilla ei kierrätysvaatimuksia!
Ei rekisteröitymistä
KOPPAA ILMAISVETO
30€ ASTI
Minimitalletus
10€
Min. kerroin
1.20
Nettovoitot maksetaan suoraan lapaan!