Sunnuntaipäivän mielenkiintoisin ottelu Jääkiekon MM-kisoissa pelataan B-lohkossa, jossa kohtaavat Kari Jalosen valmentama Tshekki ja NHL-vahvistuksia rapakon takaa odottava rakas naapurimme Ruotsi. Ottelu käynnistyy klo: 20:20 ja pelipaikkana on Nokia Areena.
Kari Jalosen piiskuroima Tshekki aloitti eilen oman MM-kisaurakkansa B-lohkon heittopussiksi kaavailtua Iso-Britanniaa vastaan. Avausottelu iltapäivällä toi molemmille joukkueille omat valmistautumishaasteensa, ja ensimmäinen erä oli molemmilta joukkueilta tunnustelua ennen kuin Tshekki sai koneistonsa toimimaan.
Tshekki otti odotetusti ottelun hallinnan itselleen ja loi maalipaikkoja liukuhihnalta toisesta erästä eteenpäin Iso-Britannian maalille. Ottelun avausmaalia saatiin odottaa kaikesta huolimatta yllättävän pitkään, mutta viimein punalamppukin syttyi, kun Matej Blumel siirsi Tshekin 1-0-johtoon ajassa 27.09.
Tshekki jatkoi rummutustaan ja pääsi yrittämään johtoaseman lisäämistä rangaistuslaukauksesta, mutta Roman Cervenka ei onnistunut ohittamaan Brittien maalinsuulla operoivaa Ben Bownsia. Tshekki sai kuitenkin lisäosuman toisen erän lopussa, kun Jakub Flek siirsi kotijoukkueen 2-0-johtoon.
Päätöserässä Tshekki paketoi ottelun iskien kolme maalia reilu kahdeksaan minuuttiin David Jiricekin, Jiri Cernochin sekä Blumelin iltapäivän toisella. Iso-Britannia sai omat maalihanansa avattua vielä päätöserän viimeisellä kympillä, kun Ben Lake kavensi loppulukemiksi 5-1. Tshekille rutiinivoitto turnauksen avausottelusta maalein 5-1.
Rakas naapurimme Ruotsi aloitti myös oman MM-kisaurakkansa eilen aamupäiväottelulla Itävaltaa vastaan. Johan Garpenlövin piiskuroima Ruotsi otti niin ikään rutiinivoiton Itävallasta, kun länsinaapurimme voitti ottelun lopulta 3-1 ja avasi turnauksen pistetilinsä.
Avausottelua tärkeämmäksi asiaksi Ruotsin joukkueen ympärillä on muodostunut joukkueen runko ja leimatut kisapassit. Ruotsi pelasi avausottelun kolmella kentällä, ja odottaa kuumeisesti rapakon takaa apujoukkoja, että saisi vahvistettua joukkuetta. Varsinkin Ruotsin hyökkäysosasto kaipaa lisää vahvistuksia, ja tällä hetkellä Garpenlövia kiinnostaa Capitalsin syöttövirtuoosi Nicklas Bäckström. Capitalsin lisäksi varhain aamulla lähtivät myös lauluun Los Angeles Kings sekä Boston Bruins. Tulevana yönä pelataan Calgaryn ja Dallasin sekä pingviinien ja New York Rangersin väliset seiskapelit, joista olisi tarjolla Ruotsille melkoisia avuja.
Ruotsilla on mahdollisuus ottaa vielä kahdeksan pelaajaa NHL-kaukaloista ja johtoporras odottanee ensimmäisen kierroksen loppuun ennen kuin leimaa enempää passeja, niin paljon Ruotsilla jäi hampaankoloon viime vuoden kisat, että länsinaapurimme koittaa vuorenvarmasti pilata Suomen kotikisat hinnalla millä hyvänsä – jopa ottaen pieniä riskejä.
Jalonen on tuonut Tshekin joukkueeseen taas työmoraalin ja peli-identiteetin. Joukkue on erittäin luisteluvoimainen ja taitava, mutta ennen kaikkea puolustuspelaaminen on ottanut Jalosen saapumisen jälkeen suuria edistysaskelia.
Ruotsi tuskin tekee tänään kokoonpanoonsa yhtään mitään, sillä niin paljon joukkuetta kiinnostaa mahdolliset NHL-avut, että tässä vaiheessa on turha lähteä tekemään hätiköityjä päätöksiä ennen kuin kaikki kivet ovat sen suhteen käännetty. Eli Ruotsi pelaa myös tänään kolmella kentällä ja koittaa raapia vaajalla rosterilla tärkeitä pisteitä jatkoa ajatellen.
On sanomattakin selvää, että Tshekin tasoista joukkuetta vastaan kolmen kentän rotaatio tulee kostautumaan, ja jalka alkaa pikkuhiljaa painaa, kun Tshekin aggressiivinen karvauspelaaminen neljän kentän sylinterillä tuottaa tarvittavan tuloksen. Tshekki on myös organisoidumpi joukkue, ja Ruotsin joukkuekemiaan tulee vaikuttamaan NHL-tilanne, mikä vaikeuttaa Garpenlövin työntekoa. Tshekin kertoimet alkaa tippua pikkuhiljaa alaspäin, joten Tshekkiä kiireesti lapulle!
» Tshekki | |||
---|---|---|---|
![]() |
2.30
|
100 € ilmaisveto
|
|
![]() |
2.30
|
100 € ilmaisveto
|
KOPPAA ILMAISVETO
100€ ASTI
Minimitalletus
10€
Min. kerroin
1.50
Voitoilla ei kierrätysvaatimuksia!
Ei rekisteröitymistä
KOPPAA ILMAISVETO
100€ ASTI
Minimitalletus
10€
Min. kerroin
1.50
Voitoilla ei kierrätysvaatimuksia!
Ei rekisteröitymistä
KOPPAA ILMAISVETO
30€ ASTI
Minimitalletus
10€
Min. kerroin
1.20
Nettovoitot maksetaan suoraan lapaan!