Molemmat joukkueet tekevät vähintään 2 maalia ja ottelussa tehdään yli 4,5 maalia

1.79

Jääkiekon MM-kisojen pronssiottelusta voi olla montaa mieltä. Toisien mielestä hävinneiden joukkueiden kohtaaminen ei tuo lisäarvoa urheilutapahtumaan ja pettyneiden pelaajien raahaaminen kentälle on väärin, kun taas toisaalta melkein jokaisessa lajissa maailman mestaruudesta pelattaessa jaetaan kolmen värisiä mitaleita. Tänään siis kuparista pelataan Tampereella ja vastakkain ovat eilen pettymään joutuneet Tshekki ja USA. Ottelun pelipaikkana toimii siis Nokia Areena ja kiekko laitetaan keskelle jo klo 15.20.

Tshekki jäi eilen täysin Kanadan jalkoihin

Eilen pelatussa välieräkamppailussa Tshekeillä oli oma etsikkoaikansa oikeastaan ensimmäisessä erässä, kun Kanada sortui hivenen jäähyilyyn  ja joukkue pääsi pelaamaan lähes kahdeksan minuuttia ylivoimaa ensimmäiseen erään. Tästä huolimatta joukkueen ykkösnyrkki ei saanut kuin yhden ylivoimamaalin aikaiseksi, vaikka Kanada joutui vahvasti ylipeluuttamaan alivoimamiehitystään erän aikana. Vielä kun Kanada tasoitti ottelun ennen erän loppua, niin toisessa erässä Tshekin joukkue turhautui, tähtipelaajat lähtivät kuluttamaan jäähypenkkiä ja pelillisesti koko ottelun edellä ollut Kanada laittoi taululle tylyt 6-1 lukemat ja marssi finaaleihin.

Myös tänään kotijoukkueena esiintyvä nippu omistaa samat ongelmat ja vahvuudet. Joukkueen ykkösvitja on se jonka mukana joukkue nousee tai kaatuu ja hyvä kysymys on se kuinka paljon näitä supertähtiä kiinnostaa pelata kuparimitaleista kesäisenä sunnuntaina Tampereella. Tosin sama kysymys voidaan esittää viittaamaan USA:n pelaajia ja varsinkin heidän parhaita puolustajiaan. Hyvin ilmeisesti Tshekin ykkösvitja on kuitenkin tänäänkin muista erottuva keksintö kentällä

Vierasjoukkuetta tuskin paljon pronssi lämmittää

USA oli jo alkulohkossa lähinnä luokkaretkellä ja Heidi’s:n tiskillä kuluttelemassa joukkueen kapteenin Seth Jonesin palkkakuittia, joten eilisen hyvän taistelun jälkeen tappio leijonalaumalle on ilmeisesti saanut taas shottilankut kiertämään, sillä tämän päiväinen ottelu ei kiinnosta Amerikassa yhtään ketään. Ja jos joku väittää muuta, niin se on väärässä tai valehtelee. Joka tapauksessa joukkueen pelin tasapaino on selkeästi vastustajaansa parempi ja kyllä pelin edetessä urheilijaa alkaa aina voittaminen kiinnostamaan, vaikka ottelua ennen valmistautuminen olisikin vaikeaa. USA:n kannalta oleellinen asia olisi se aloittaako ilmiömäisessä vireessä oleva Jeremy Swayman maalilla, vai onko muutenkin pitkän kauden pelannut Bostonin maalivahti jo päästetty lomille nauttimaan elämästään. Toisaalta pitää muistaa, että pronssin ei pitänyt kiinnostaa myöskään viime vuonna USA:n joukkuetta, mutta pelin jälkeen taululla luki 6-1 ja pronssit matkasivat Yhdysvaltoihin.

Joka tapauksessa pronssiotteluiden kaava on ollut jo pidempään se, että maaleja tehdään hivenen normaalia enemmän ja sitä on varmaan luvassa tänäänkin. Toisaalta pronssipelit myös useasti hivenen repeävät ja sekin on inhimillistä, koska otteluun lähdetään jo aika iso ja tuore pettymys takataskussa. Tänään kuitenkin vastakkain ovat kaksi aika hyvää hyökkäävää joukkuetta ja kun suorien overeiden kertoimet on hakattu lekalla lyttyyn, niin tehdään oma valintamme bet builderin kautta.

» Molemmat joukkueet tekevät vähintään 2 maalia ja ottelussa tehdään yli 4,5 maalia
1.79
100 € ilmaisveto
1.79
100 € ilmaisveto

Liity
Notify of
guest
0 Comments
Inline Feedbacks
View all comments

PARHAAT VEDONLYÖNTIBONUKSET

ETA ETA, verovapaat voitot

  • KOPPAA ILMAISVETO

    100€ ASTI

  • Minimitalletus

    10€

  • Min. kerroin

    1.50

  • Voitoilla ei kierrätysvaatimuksia!

  • Ei rekisteröitymistä

NAPPAA BONUS

ETA ETA, verovapaat voitot

  • KOPPAA ILMAISVETO

    100€ ASTI

  • Minimitalletus

    10€

  • Min. kerroin

    1.50

  • Voitoilla ei kierrätysvaatimuksia!

  • Ei rekisteröitymistä

NAPPAA BONUS

ETA ETA, verovapaat voitot

  • KOPPAA ILMAISVETO

    30€ ASTI

  • Minimitalletus

    10€

  • Min. kerroin

    1.20

  • Nettovoitot maksetaan suoraan lapaan!

NAPPAA BONUS

URHEILU-UUTISET LÄHTEISTÄ