Maanantaina pelataan Jääkiekon MM-kisoissa neljä ottelua. Päivän mielenkiintoisin ottelu pelataan B-lohkossa, jossa kohtaavat luokkaretkelle Suomeen tullut USA ja Kari Jalosen valmentama Tshekki. Kyseessä on iltapäiväottelu ja se käynnistyy klo: 16:20. Pelipaikkana toimii MM-kisojen päänäyttämö Nokia Areena.
David Quinnin piiskuroima USA on saanut MM-kisojen aikana paljon kritiikkiä joukkueen toiminnasta vapaa-ajalla. USA:n pelaajia on nähty Tampereen yössä aiheuttavan pahennusta ja viihtyvän yökerhoissa vapaapäivinä pilkkuun asti.
USA on kaikesta sekoilusta huolimatta edelleen mukana taistelusta puolivälieräpaikasta. Joukkue on hävinnyt turnauksen aikana vain Suomelle, mutta kaikkien yllätykseksi menetti pisteen Itävallalle. USA on viiden pelatun ottelun jälkeen B-lohkon kolmantena tasapisteissä tämän päivän vastustaja Tshekin kanssa – paremman maalieron turvin.
USA pelasi viimeksi toissa päivänä, kun joukkue voitti kaikkien yllätykseksi jatkoajalla Ruotsin (3-2ja). Ottelu oli Jenkeiltä tähän mennessä turnauksen parasta antia, eikä joukkue sortunut ylilyönteihin ja keskittyi suurimmaksi osaksi jääkiekon pelaamiseen. Toki Ruotsi ei ollut ottelussa parhaimmillaan, mutta emme ota mitään Yhdysvaltojen voitosta pois.
USA kohtaa vielä alkusarjan päätösottelussa Norjan.
Jalosen piiskuroiman Tshekki-miehistön turnauksen alku oli suoraan sanottuna vaikea ja päävalmentaja sai osakseen myös ankaraa kritiikkiä. Tshekki aloitti turnauksen rutiinivoitolla Iso-Britanniasta (5-1), mutta sen jälkeen tuli tukkaan niin Ruotsilta (5-3) kuin yllättäen rankkareiden jälkeen Itävallalta (1-2rl). Itävalta-tappio käynnisti joukkueen ja Jalosen ympärillä melkoisen mediasirkuksen, joka on jo laantunut Tshekin kairattua voitot niin Latviasta (5-1) kuin toissa päivänä Norjastakin (1-4).
Tshekki pitää hallussaan B-lohkon viimeistä pudotuspelipaikkaa tasapisteissä USA:n kanssa. Molemmat joukkueet ovat kerryttäneet pistepussia 10 paunalla ennen maanantain huippuottelua.
Tshekki sai myös MM-kisojen aikana todellisen huippuvahvistuksen jo valmiiksi laadukkaaseen joukkueeseen, kun Boston Bruinsin supertähti David Pastrnak liittyi joukkueeseen ja otti paikkansa ykköskentän laidasta David Krejcin ja seniori Roman Cervenkan rinnalta. Pastrnak on kahteen peliin nakuttanut kolme maalia ja kaksi syöttöpistettä (3+2) sekä ennen kaikkea tuonut Tshekin hyökkäyspeliin suoraviivaisuutta ja uusia elementtejä.
Tshekki saa loistavan kenraaliharjoituksen USA-ottelusta, sillä joukkue kohtaa alkusarjan viimeisessä ottelussa huomenna Leijonat.
USA:n päävalmentaja Quinn on saanut taistella joukkueen kokoonpanon kanssa. Minnesota Wildin trio Jon Merrill, Matt Boldy sekä tähtisentteri Ryan Hartman ovat ilmeisesti kaikki jo Suomessa, mutta puolustaja Merrill on ainoa, joka on pelannut. Merrill oli kokoonpanossa Iso-Britanniaa vastaan, mutta Ruotsi-ottelusta puolustaja puuttui, kun USA pelasi ottelun muutenkin viidellä pakilla – liekkö yöelämä ottanut voiton osasta pelaajista. Onkin mielenkiintoista nähdä, minkälaisen kokoonpanon USA saa jalkeille viikonlopun jälkeen Tshekkiä vastaan.
Tshekki on parantunut peliään kohun jälkeen, ja lähtee otteluun suosikkina. Kohuista huolimatta Jalosen joukkue on kurinalaisempi ja paremmin organisoitu kuin yöelämässä viihtyvä USA. Tshekillä on myös huomattavasti yhtenäisempi ja tiiviimpi joukkue kuin USA:lla. Mikäli USA jatkaa samalla kaavalla kisojen läpiviemistä kuin on aloittanut, on tänään taas vastassa kuriton USA, joka ei pysty viikonlopun jälkeen Tshekkiä haastamaan ja pelikuri häviää tai on jäänyt Heidi’s Bier Barin tiskille viikonlopun jälkeen.
Tshekin tehokas ylivoima on viimeinen naula USA:n arkkuun, ja ennen kuin kertoimet putoavat Tshekin osalta pelikelvottomiksi, otamme sen lapulle.
» Tshekki | |||
---|---|---|---|
![]() |
1.86
|
30 € ilmaisveto
|
|
![]() |
1.77
|
100 € ilmaisveto
|
|
![]() |
1.77
|
100 € ilmaisveto
|
KOPPAA ILMAISVETO
100€ ASTI
Minimitalletus
10€
Min. kerroin
1.50
Voitoilla ei kierrätysvaatimuksia!
Ei rekisteröitymistä
KOPPAA ILMAISVETO
100€ ASTI
Minimitalletus
10€
Min. kerroin
1.50
Voitoilla ei kierrätysvaatimuksia!
Ei rekisteröitymistä
KOPPAA ILMAISVETO
30€ ASTI
Minimitalletus
10€
Min. kerroin
1.20
Nettovoitot maksetaan suoraan lapaan!