Huomenna aamulla ratkaistaan Leijonien pääsy mitalipeleihin Pekingin Olympialaisissa, kun joukkue kohtaa Sveitsin. Käkikellomaan joukkue teki jopa ehkä pienoisen yllätyksen voittamalla tänään kaksi edellistä otteluaan hyvin pelanneet Tshekin. Leijonat taas pitivät tänään välipäivää, sillä joukkue pääsi alkulohkon voittajana suoraan kahdeksan joukkoon saaden yhden ylimääräisen lepopäivän vastustajaansa nähden. Tästä saattaakin olla mukava etu huomenna kun joukkueet kohtaavat toisensa. Pekingissä kiekko läväytetään jäähän Suomen aikaan klo 10.40.
Leijonat ovat oikeastaan koko kauden näyttäneet Jukka Jalosen johdolla, että työkalupakista löytyy tarvittavat työkalut tasaisten otteluiden kääntämiseen omaksi eduksi. Suomi onkin ollut todella hyvä pelejen loppuhetkillä, eli silloin kun on ratkaistu otteluiden voittajaa. Tästä tietysti suurin osoitus nähtiin viime ottelussa, kun Leijonat nappasivat Tre Kronorin kiinni 0-3 tappioaseman jälkeen kolmannessa erässä ja menemällä ohi jatkoajalla. Lisäksi Suomi omistaa tällä hetkellä todella vaarallisen ykkösvitjan, josta esimerkiksi viime ottelussa esiin nousi Teemu Hartikainen, joka nappasi koko joukkueen reppuselkäänsä heti kolmannen erän alussa ja antoi alkutahdit joukkueen nousulle.
Suomen ainoa pieni kysymysmerkki on puolustajien pelaaminen. Mikko Lehtonen on hivenen hukassa kiekon kanssa tällä hetkellä ja kun Atte Ohtamaan pelit saattavat olla pelattuja, niin Suomen oikeastaan ainoa kiekollisessa pelissä loistanut pakki on ollut Sami Vatanen. Tämän lisäksi myös oman maalin edustalla on ollut pieniä vaikeuksia. Lisäksi viime ottelussa joukkueen lataus purkautui toisessa erässä aivan vääriin asioihin ja huomenna siihen ei ole varaa, jos joukkue meinaa pelata mitaliotteluissa. Kahta kertaa tuollaisesta suosta ei peräkkäin nousta. Siihen ei kyllä ainakaan tässä osoitteessa luotto riitä.
Sveitsin joukkue eteni tähän vaiheeseen vaikeamman kaavan kautta, eli joukkue pelasi puolivälierissä tänään Tshekkiä vastaan. Siinäkin ottelussa joukkueen vahvuudeksi nousi se, että tehoja tehtiin kaikista neljästä kentällisestä. Toisaalta tämä on myös joukkueen heikkous, sillä kyllähän Sveitsin ykkösvitjalta vaan on tässä turnauksessa ollut lupa odottaa enemmän. Yleisestikin näissä turnauksissa vaan ykkösvitjan tehot ovat melkein välttämättömiä, jos joukkue meinaa pelata mitaleista.
Sveitsillä on myös omat vahvuutensa. Joukkue pystyy neljän vitjan voimin pelaamaan todella luisteluvoimaista jääkiekkoa varsinkin Enzo Corvin pyörittämä ylivoimavitja tuntuu olevan aika kovassa iskussa. Eli jos Ruotsin ylivoima oli tikissä Suomea vastaan, niin sama saattaa olla edessä myös huomenna. Lisäksi varsinkin ykköspakkipari on erittäin laadukas. Yli sadan NHL-ottelun kokemuksella pelaava Mirco Müller johtaa oman vitjansa puolustuspelaamista erittäin esimerkillisesti. Suomen hyökkääjien täytyykin olla huomenna hyvässä iskussa, että Leijonat saavat tarvittavat maalit ottelun voittamiseksi. Joukkueen onneksi Sveitsin hyökkääjät puolustavat hivenen laiskasti.
Suomi on tässä turnauksessa ollut joukkueista jopa kohtalaisen selvästi Sveitsiä vakuuttavampi. Lisäksi joukkueella on takanaan ylimääräinen vapaapäivä, jonka merkitys näissä kekkereissä on oikeasti erittäin suuri, koska koko turnaus on tähän mennessä vedetty kohtalaisen tiukalla aikataululla kaikenlaisten koronaprotokolaan kuuluvien ylimääräisten sähläyksien keskellä. Suomi myös omistaa paremman ykkösvitjan ja Sveitsi ei välttämättä ole Leijonia parempi yhdelläkään osa-alueella ennakkoon ajateltuna.
» Suomi | |||
---|---|---|---|
![]() |
1.62
|
30 € ilmaisveto
|
KOPPAA ILMAISVETO
100€ ASTI
Minimitalletus
10€
Min. kerroin
1.50
Voitoilla ei kierrätysvaatimuksia!
Ei rekisteröitymistä
KOPPAA ILMAISVETO
100€ ASTI
Minimitalletus
10€
Min. kerroin
1.50
Voitoilla ei kierrätysvaatimuksia!
Ei rekisteröitymistä
KOPPAA ILMAISVETO
30€ ASTI
Minimitalletus
10€
Min. kerroin
1.20
Nettovoitot maksetaan suoraan lapaan!