Italan pallonhallinta yli 52.5 %

1.75

Tänään perjantaina alamme selvittelemään EM-kisojen välieräjoukkueita. Tätä herkkua meille on tarjolla kahden ottelun verran, joista tämän kertainen vihjeemme kolahtaa illan huippuotteluun Belgian ja Italian välillä. Pelipaikkana toimii Münchenissä sijaitseva Allianz Areena ja siannahkan potkiminen aloitetaan klo 22.00.

Tämän päivän kotijoukkue Belgia lähtee ottelussa ennalta jonkinlaisen haastajan asemista, vaikka FIFA-rankingin maailman ykkösmaa onkin tällä hetkellä koko turnauksen ainoa puhtaan pelin joukkue. Tähän on selkeä syykin, sillä joukkueen suurin tähtipelaaja Kevin De Bruynen ja kokeneen laitapelaaja Eden Hazardin pelikunto on suuri arvoitus vielä näin pelipäivän aamuna. Viimeiset päivitykset miesten kunnosta on saatu puolen yön aikaan, jolloin valmentaja Roberto Martinez kertoi tekevänsä päätöksen miesten pelaamisesta niin myöhään kuin mahdollista.

Etenkin De Bruynen pelaaminen kentällä tulee vaikuttamaan suuresti jopa Belgian pelitapaan, jonka murtautumismallit kulkevat suuresti juuri keskikentän taikurin kautta. Käytännössä Belgian keskikentän pallollisesta taidosta varmaan puolet on tungettu saman pelipaidan sisään ja nyt on olemassa vaara, että tätä paitaa ei saada kannettua kentälle. Tämä saattaisi tarkoittaa sitä, että Youri Tielemans joutuisi kantamaan pallollista vastuuta keskikentällä ja se ei tietenkään olisi optimitilanne Belgialle.

Belgian pelaaminen elääkin vahvasti juuri KDB:n terveystilanteen mukaan. Tanskaa vastaan joukkue yritti hyökätä pidemmillä pallonhallinnoilla, vaikka De Bruyne oli poissa ja tulos oli onneton. Nyt onkin odotettavissa, että koko pelitapa muuttuu hivenen nopeammaksi, mikäli murtautuminen jää muiden vastuulle. Toinen vaihtoehto olisi reipas laitakaistapelaaminen ja sieltä keskityspallojen hakeminen kohti Romelu Lukakun päätä, mutta tässä vaiheessa joukkue joutuisi pelaaman täysin Italian vahvuuksia vastaan, joten tähän en usko.

Italia on tässä ottelussa näillä näkymin suosikki ottamaan pallonhallinnan haltuunsa. Tämän aseman joukkue kuitenkin menettää, mikäli Belgian kaksikko De Bruyne ja Hazard ilmestyvät avaukseen. Tosiasia kuitenkin on, että jo Portugali pystyi painamaan Belgian pallolliseen mankeliin, joten tämä pitäisi onnistua kaiken järjen mukaan myös Italialta. Italian keskikentän kolmikko on myös tänään pienoinen kysymysmerkki. Jorginho ja Verratti pelasivat Itävaltaa vastaan korkeintaan kohtalaisen ottelun ja Barellan paikkaa avauksessa voidaan pitää todennäköisenä, mutta ei varmana sillä vaihdosta kentälle tullut Pessina pelasi loistavan pelin Itävaltaa vastaan ja kruunasi esityksensä vielä tuuppaamalla pallon kertaalleen vastustajan maaliin.

Italian vahvuus pitäisi tämän päivän pelissä olla laitakaista pelaaminen. Varsinkin Insignen ja Spinazzolan miehittämä vasen laitakaista on ollut aivan pitelemätön näissä kisoissa ja tähän tuskin muutosta saadaan tänäänkään. Myöskin oikean laitapakin roolissa oleva Di Lorenzo on esittänyt hyviä nousuja omalta tontiltaan. Onkin odotettavaa, että juuri laitapelaaminen olisi se ase, jolla Italia lähtisi horjuttamaan Belgiaa. Onkin mahdollista, että Belgian valmentaja Martinez reagoi tähän jo hyvissä ajoin ja lähtee otteluun viiden puolustajan linjalla.

Tämän illan ottelussa on vedonlyönnin kannalta hirveä määrä muuttujia, jotka selviävät vasta kun joukkueet julkaisevat avauskokoonpanonsa. Ennalta lyötävissä vedoissa kannattaakin miettiä mielestäni kohteita lähinnä ottelun virran ja maaliodottaman puolelta. Tämän hetken over/under linjat ovat hivenen alhaisia, mutta siitä huolimatta tuntuu, että pallonhallinnan linjassa ei näiden kahden huippupelaajan mahdollista poissaoloa ole otettu yhtään huomioon. Belgia joutui luovuttamaan pallonhallinnan Portugalille jo edellisen ottelun ensimmäisellä puoliskolla ja nyt vastaan asettuu vielä kovempi vastus.

Belgia vai Italia? – 30€ suoraan lapaan!

  • Avaa tili MR Greenille tästä tai alla olevasta napista
  • Talleta turvallisesti ja valitsemallasi maksutavalla 
  • Aseta 1€ veto Belgian tai Italian voitolle varsinaisella peliajalla (1X2)
  • Erikoiskohde ilmestyy ruutuun – 30.00 kerroin
  • Jos joukkueesi voittaa, saat 30€ suoraan lapaan – ei kierrätystä
» Italan pallonhallinta yli 52.5 %
1.75
100 € ilmaisveto
1.75
100% ensitalletusbonus 100€ asti
1.75
Talleta 25 €, saat 75 € pelikassan!
1.75
Eurolla 10€ ilmaisveto
1.75
100€ ilmaisveto
1.75
100% ensitalletusbonus 100€ asti
1.75
100 € ilmaisveto

Liity
Notify of
guest
0 Comments
Inline Feedbacks
View all comments

PARHAAT VEDONLYÖNTIBONUKSET

ETA ETA, verovapaat voitot

  • KOPPAA ILMAISVETO

    100€ ASTI

  • Minimitalletus

    10€

  • Min. kerroin

    1.50

  • Voitoilla ei kierrätysvaatimuksia!

  • Ei rekisteröitymistä

NAPPAA BONUS

ETA ETA, verovapaat voitot

  • KOPPAA ILMAISVETO

    100€ ASTI

  • Minimitalletus

    10€

  • Min. kerroin

    1.50

  • Voitoilla ei kierrätysvaatimuksia!

  • Ei rekisteröitymistä

NAPPAA BONUS

ETA ETA, verovapaat voitot

  • KOPPAA ILMAISVETO

    30€ ASTI

  • Minimitalletus

    10€

  • Min. kerroin

    1.20

  • Nettovoitot maksetaan suoraan lapaan!

NAPPAA BONUS

URHEILU-UUTISET LÄHTEISTÄ