Tänään tiistaina jalkapallon EM-kisoissa on aika jälleen ratkaista kaksi seuraavaa puolivälieriin matkaavaa joukkuetta, kun neljännesvälierät jatkuvat brittien saarilla. Illan ensimmäisessä ottelussa kohtaavat todelliset jalkapallon jättiläiset, kun Lontoon Wembleyllä klo 19.00 alkavassa ottelussa kohtaavat Englanti ja Saksa.
Kotistadionillaan pelaava Englanti saa siis ottelussa todellisen kotiedun oikeastaan ainoana isäntäkaupunkina tässä vaiheessa turnausta. Kaikki ottelunsa Wembleyllä pelannut joukkue on lisäksi ainoa kaikista turnaukseen osallistuvista joukkueista, joiden ei ole tarvinnut matkustaa metriäkään otteluiden välissä. Tämän lisäksi Englanti on muuten ainoa joukkue näissä kisoissa, joka ei ole vielä päästänyt yhtään maalia omaan verkkoon. Sekin seikka kannattaa ottaa huomioon, kun ottelun voimasuhteita mittaillaan.
Englannin joukkue pelaa vahvasti valmentajansa Gareth Southgaten näköistä jalkapalloa. Puolustuspelin maestro on jälleen asetellut joukkueensa puolustuslinjat melkein täydelliseen balanssiin, kun taas hyökkäyspeli tuntuu nojaavan lähes sattumanvaraisiin onnistumisiin. Tämä näkyy myös pelaajavalinnoissa, joista on riittänyt puhetta Englannissa. Kun yksi maan parhaista hyökkäyssuunnan pelaajista Marcus Rashford istuu penkillä samaan aikaan, kun Englannin maajoukkue taistelee tehottomuuden kanssa, niin englantilaisen fanin mitta täyttyy aika helposti. Lisäksi Declan Ricen peluuttamista jatkuvasti täysillä minuuteilla on kritisoitu, koska pelaajan potentiaali hyökkäyssuuntaan on kauniisti sanottuna rajallinen.
Englannin pelaaminen siis ei varmasti tänäänkään tule olemaan mitään hyökkäyksen juhlaa, vaan joukkue lähtee otteluun puolustaminen edellä jo heti pelaajavalinnoista lähtien. Toppareiden etupuolelle on jälleen suurella todennäköisyydellä ilmestymässä keskikenttäkaksikko Phillips ja Rice. Hyökkäävämmässä roolissa keskikentällä näemme ilmeisesti kolmikon Sterling, Grealish ja Saka. Sakan odottamista avaukseen perustelemme lähinnä sillä, että Saka on käytännössä puolustavampi vaihtoehto oikean linkin rooliin. Ei myöskään kuulu liikaa yllättyä, jos Grealishin tilalla näkisimme puolustavamman vaihtoehdon, joka saattaisi tässä tapauksessa olla Mason Mount.
Saksa on ansainnut näissä kisoissa jopa pienoisen mustan hevosen leiman. Joachim Löwin ajan uskotaan monen mielestä olevan ohi kansainvälisen jalkapalloilun huipulla, mutta saksalainen valmentajavelho on selkeästi ollut asiasta edelleen aivan eri linjoilla ja laittanut joukkueensa pelin siihen kuosiin, että Saksa taistelee jälleen jokaisen ottelunsa voitosta. Kuolemanlohkon joukkueista Saksa onkin ainoa elossa oleva, kun Portugali ja Ranska lähtivät laulukuoroon heti neljännesvälieristä.
Saksan taktiikka tulee olemaan tänään melkoisella varmuudella 3-4-2-1 tyyppinen ratkaisu, jossa kuvainnollisesti yksinäinen kärkipelaaja Gnabry saa taaksensa heti kaksi vahvasti hyökkäävässä roolissa olevaa pelaajaa. Näille paikoille vahvimmiten ehdolla ovat Müller ja Havertz. Mielestämme suurin kysymysmerkki onkin se, riittääkö Saksalla hyökkäysvoima rikkomaan tähän mennessä koko kisojen parhaan puolustuksen? Vaikka Saksan hyökkäyssuunnan pelaajat ovat ehdottomasti maailman kärkiluokkaa on todettava, että kyllä tässä turnauksessa vaarallisempiakin hyökkääjiä on olemassa.
Saksan puolustus onkin sitten ollut joukkueen Akilleen kantapää. Joukkueelle on kolmessa ottelussa tehty viisi maalia ja se on auttamatta liikaa näissä kekkereissä. Tämän lisäksi todetaan, että Saksan vastustajat eivät ole olleet tilastollisesti mitenkään erityisen onnekkaita, vaan nämä viisi maalia ovat tilastojen valossa aivan ansaittuja, niin pääsemme suoraan joukkueen suurimpien ongelmien ytimeen. Varsinkin topparikolmikko Hummels, Ginter ja Rüdiger saavat tänään nostaa huomattavasti pelaamisensa tasoa, mikäli Saksa aikoo mennä jatkoon näissä kisoissa.
Vanha sanonta hyökkäämällä voitetaan ottelut ja puolustamalla mestaruudet tulee väkisinkin mieleen, kun katsoo tämän päivän joukkueita. Englannin puolustaminen on ollut kisojen parasta, mutta hyökkääminen täysin ala-arvoista. Saksa puolestaan on pystynyt hyökkäyssuunnassa olemaan edes jonkinlainen pelote, mutta puolustuksen kanssa joukkue on suurissa ongelmissa. Vedonlyöntikohdetta etsiessä otamme edun itsellemme tänään kotikentästä, mikä ei tunnu juuri ollenkaan heijastuvan tämän hetken kertoimiin. Tämän takia me löydämme valinnallemme mukavan 4-7% tuotto-odottaman.
Jalkapallofanien todellinen luottohevonen Betsson tarjoaa Englanti-Saksa-otteluun tarjouksen, mitä ei yksinkertaisesti voi ohittaa! Saat uutena asiakkaana korotetun 30.00 kertoimen kohteelle: molemmat joukkueet tekevät maalin. Voitot luonnollisesti suoraan lapaan.
Eikä siinä vielä kaikki! Voit hyödyntää samalla Betssonin 100 % ensitalletusbonuksen aina 100 € asti. Kierrätysvaatimus on kuusi kertaa bonusraha 1.50 kertoimella. Bonus on yksi markkinoiden parhaista ja sen kierrättää todella helposti lävitse perus penkkiurheilijakin. Siirry tarjoukseen suoraan tästä tai alla olevasta napista.
» Englanti | |||
---|---|---|---|
![]() |
2.45
|
100% ensitalletusbonus 300€ asti
|
|
![]() |
2.45
|
Talleta 100€, pelaa 200€
|
|
![]() |
2.43
|
100 € ilmaisveto
|
|
![]() |
2.43
|
100% ensitalletusbonus 100€ asti
|
|
![]() |
2.43
|
100€ ilmaisveto
|
|
![]() |
2.43
|
100 € ilmaisveto
|
KOPPAA ILMAISVETO
100€ ASTI
Minimitalletus
10€
Min. kerroin
1.50
Voitoilla ei kierrätysvaatimuksia!
Ei rekisteröitymistä
KOPPAA ILMAISVETO
100€ ASTI
Minimitalletus
10€
Min. kerroin
1.50
Voitoilla ei kierrätysvaatimuksia!
Ei rekisteröitymistä
KOPPAA ILMAISVETO
30€ ASTI
Minimitalletus
10€
Min. kerroin
1.20
Nettovoitot maksetaan suoraan lapaan!