Tänään jalkapallon EM-kisoissa on vuorossa kahdeksas pelipäivä, joka tarjoaa meille kolmen ottelun kattauksen suoraan olohuoneisiimme. Päivän ehkä mielenkiintoisin ottelu pelataan illan viimeisenä. Ottelussa kohtaavat veriviholliset Englanti ja Skotlanti. Ottelu pelataan kisojen päänäyttämöllä Wembleyllä ja päätuomari Antonio Mateu Lahoz viheltää ottelun käyntiin klo 22.00
Ottelun kotijoukkue Englanti aloitti kisat ehkä jopa hivenen vaisusti nappaamalla hyvinkin rutiininomaisen 1-0 voiton ennalta lohkon kovimmasta vastustajastaan, eli Kroatiasta. Ottelu oli kuitenkin tapahtumiltaan ja viihdearvoltaan täysin karmea. Englanti sai käytännössä luotua koko ottelun aikana kaksi hyvää maalipaikkaa, kun vastaavasti Kroatian todelliset maalipaikat jäivät oikeastaan nollaan.
Ottelun ainoa maali nähtiin 57 minuutin kohdalla, kun Sterling sai loistopaikan melkein pilkun kohdalta ja laittoi pallon hallitusti Kroatian maaliverkkoon. Neljä minuuttia myöhemmin Harry Kane oli jo ratkaista ottelun, mutta epäonnistui lähes varmalta tuntuneesta maalipaikastaan. Tämän jälkeen matsi olikin sitten enemmän loppuvihellyksen odottamista, koska myöskään vieraiden kiri ei oikein startannut missään vaiheessa
Englanti saa tänään vastaansa rakkaan paikallisvastustajansa ja joukkueelta onkin lupa odottaa reilusti parempaa tekemistä hyökkäyskolmanneksella. Jos edellisessä ottelussa Kroatiaa vastaan Englanti ei juurikaan päässyt pallon kanssa edes kymppipaikalle, niin tänään tilanne saattaa olla vallan toinen. Joukkue onkin täysin ansaitusti tämän ottelun suuri ennakkosuosikki ja olisi jonkin sortin ihme, jos Englanti ei tulisi voittajana pois kentältä. Skotlannin puolustuksella taitaakin olla suunnilleen mahdoton haaste edessä, kun tasoero Englannin hyökkääjiin on kerrassaan valtava.
Skotlanti aloitti kisat häviämällä hivenen yllättäen Tshekille hivenen yllättäen lukemin 0-2. Ottelun ratkaisijana toimi Tshekin Patrik Schick, joka vei joukkueensa johtoon ensimmäisen jakson lopulla. Toisen jakson alussa kentälle saatiin kuitenkin selkeästi parempi Skotlanti ja näyttikin siltä, että skotit tulevat väkisin ottelussa vähintään tasoihin. Toisen jakson seitsemännellä minuutilla kuitenkin joukkueen maalivahti David Marshall nykäisi kanin hatusta ja lähti kesken ottelun viettämään eväsretkeä maalinsa suulta ja Schick pamautti pallon verkkoon noin puolesta kentästä ja ratkaisi ottelun.
Tämän jälkeen Skotlanti näytti vaarallisuutensa ja loi 2-3 loistavaa maalipaikkaa, mutta Lyndon Dykes ei tässä pelissä toimittanut palloa verkkoon sitten yhtään mistään. Tuloksen taakse katsottaessa Skotlanti ei ottelussa kuitenkaan ollut missään nimessä ainakaan huonompi joukkue kentällä, mutta kyllähän Tshekin tasoinen joukkue pitäisi voittaa kerran kerrasta, jos haluaisi tosissaan Englannin haastaa. Joukkue lähteekin tämän päivän otteluun ilmeisesti puolustuksen kautta ja pyrkii nopeilla vastahyökkäyksillä horjuttamaan Englannin puolustusta.
Englanti tulee ilmeisesti ottelun voittamaan ja heidän kerroin onkin markkinoilla hakattu odotetusti maan rakoon. Tämä on kuitenkin nostanut ottelun maaliodottaman aika suureksi, jos otetaan huomioon se, miten Englannin joukkue hyökkäsi edellisessä ottelussa Kroatiaa vastaan. Tämän lisäksi Skotlanti tuntuu saavan pallon maaliin ainoastaan silloin, jos kaikki vastustajat väistävät pois maalin edestä. Näin ollen tämän päivän paras tuotto-odottama saadaan varmasti undereiden parista.
» Ensimmäinen puoliaika alle 1.0 maalia | |||
---|---|---|---|
![]() |
1.91
|
100% ensitalletusbonus 300€ asti
|
|
![]() |
1.91
|
Talleta 100€, pelaa 200€
|
KOPPAA ILMAISVETO
100€ ASTI
Minimitalletus
10€
Min. kerroin
1.50
Voitoilla ei kierrätysvaatimuksia!
Ei rekisteröitymistä
KOPPAA ILMAISVETO
100€ ASTI
Minimitalletus
10€
Min. kerroin
1.50
Voitoilla ei kierrätysvaatimuksia!
Ei rekisteröitymistä
KOPPAA ILMAISVETO
30€ ASTI
Minimitalletus
10€
Min. kerroin
1.20
Nettovoitot maksetaan suoraan lapaan!