ämän päivän toinen vihjeemme EM-kisoihin osuu päivän toiseen otteluun, joka potkaistaan käyntiin Bakun Olympia Stadionilla klo 19.00. Ottelussa kohtaavat ensimmäisen ottelunsa Italialle hävinnyt Turkki ja Walesin kanssa tasapelin vääntänyt Sveitsi.
Turkin joukkue vietti kisojen avausottelun Italian järjestämässä tivolissa, jossa turkkilaisille oli tarjolla ainoastaan kyydissä olijan paikka. Ottelun kuva olikin varsin selkeä, kun Italia touhusi kentällä aivan mitä milloinkin halusi ja Turkin tehtäväksi jäi oikeastaan vain loppuvihellyksen odottaminen ja sen jälkeen tulostaululle vilkaiseminen. Kun ottelun loppuvihellys soi oli taululla tylyt lukemat 3-0, jotka kertoivatkin oikeastaan kaiken oleellisen ottelun kulusta.
Turkki pelasi kuitenkin ensimmäisen ottelun lähestulkoon omalla tasollaan. Se taso ei vain ollut riittävä Italiaa vastaan, jonka peliesitys oli tähän asti nähdyistä joukkueista paras. Turkki ei siis ollut ottelussa läheskään niin huono, kun mitä lopputulos voisi antaa ymmärtää. Totuus on kuitenkin se, että mitään vahvaa venymistäkään emme joukkueelta nähneet. Hyökkäyssuuntaan joukkueen pelaamisesta ei näin ollen kauheasti osviittaa saaneet, sillä joukkue ei juurikaan päässyt tässä ottelussa hyökkäämään.
Walesin joukkueen ensimmäinen ottelu tässä turnauksessa pelattiin Sveitsiä vastaan Vaikka ottelun loputtua taululla seisoikin lukemat 1-1 oli Sveitsi ottelussa hivenen parempi joukkue kentällä. Varsinkin joukkueen nuorehko kärkipelaaja Embolo oli odotetun vakuuttava kentällä. Samoin Sveitsin keskikenttäpelaaminen oli reilusti edellä Walesin vastaavaa. Wales hävisikin ottelun esimerkiksi maaliodottamalta lukemin 0,57 – 2,60. Jos nämä lukemat olisivat konkretisoituneet tulostaululle olisi tämän hetken puheet Walesin tasosta toista luokkaa kuin tällä hetkellä.
Tässä ottelussa jostain syystä Turkki on saatu ottelussa yllättävän pieneksi ennakkosuosikiksi, vaikka pelillisesti joukkue pelasi lähes saman tasoisen pelin Italian kanssa, mihin Wales pystyi astetta heikompaa Sveitsiä vastaan. Nyt onkin hyvä aika kokeilla vilkaista tulosten taakse ja laittaa maltillisella panoksella kotijoukkuetta lapulle.
» Voittaja: Turkki | |||
---|---|---|---|
![]() |
2.75
|
100% ensitalletusbonus 300€ asti
|
|
![]() |
2.75
|
Talleta 100€, pelaa 200€
|
|
![]() |
2.68
|
100% ensitalletusbonus 100€ asti
|
|
![]() |
2.68
|
100€ ilmaisveto
|
|
![]() |
2.68
|
100 € ilmaisveto
|
KOPPAA ILMAISVETO
100€ ASTI
Minimitalletus
10€
Min. kerroin
1.50
Voitoilla ei kierrätysvaatimuksia!
Ei rekisteröitymistä
KOPPAA ILMAISVETO
100€ ASTI
Minimitalletus
10€
Min. kerroin
1.50
Voitoilla ei kierrätysvaatimuksia!
Ei rekisteröitymistä
KOPPAA ILMAISVETO
30€ ASTI
Minimitalletus
10€
Min. kerroin
1.20
Nettovoitot maksetaan suoraan lapaan!