Erotiikantappamisen mestaruuskilpailuiden toinen kisapäivä polkaistaan tänään käyntiin Bakussa, missä Wales ja Sveitsi aloittavat tämän päivän myräkät. Pelipaikkana toimii Bakun Olympia Stadion ja aloitusvihellys kuullaan klo 16.00.
Tämän päivän kotijoukkue Wales on erittäin mielenkiintoinen sekoitus nuoruutta ja kokemusta. Valitettavasti samalla myös tälle tasolle verrattuna sekoitus laatua ja sen puutetta. Walesin miehistöstä löytyy muutama todella laadukas pelaaja näihin kinkereihin, sillä esimerkiksi Aaron Ramsey taistelisi monen isonkin maan avauksen paikasta keskikentän jokaisessa roolissa. Toisaalta esimerkiksi maalivahti Hennesyn tämän kauden kaikki seurajoukkue startit on otettu vielä alle 23-vuotiaiden miehistön mukana ja onkin selvää, että Crystal Palasen kolmosmaalivahti ei ole kisojen terävintä aatelia.
Walesin suurin tähti Gareth Bale on osoittanut sen, että jalkapallon EM-kisojen kutsusta ei kieltäydy edes golffarit. Golfia ykköslajinaan jo muutaman vuoden harrastanut Bale on erittäin laadukas yksilö myös tässä kakkoslajissaan, eli jalkapallossa. Balen rooli joukkueen hyökkäämisessä onkin tänään isossa roolissa ja syystä. Mies omistaa edelleen tarvittavat taidot luoda omilla yksilösuorituksillaan maalipaikkoja itselleen tai muille.
Sveitsin vahvuus onkin sitten vastustajaansa verrattuna aivan päin vastainen, kun joukkueelta löytyy jokaiselle pelipaikalle aivan uskottava jalkapalloilija. Varsinkin keskikentälle ja hyökkäykseen Sveitsillä on laittaa nippu hyviä pelaajia. Mönchengaldbachista palkkansa tienaava Breel Embolo on esimerkiksi hyökkääjä, jonka nimi kannattaa jokaisen laittaa muistiin. Hyökkäyksen kaksi muuta palasta ovat ilmeisesti Benfican kärkihyökkääjä Seferovic ja Liverpoolissa kneppaileva Shagiri.
Sveitsin keskikentältä löytyy toinen Bundesliigan lahja Sveitsin maajoukkueelle, kun Xhakan kaveriksi keskikentän keskustaan on vahvimmin ehdolla Denis Zakaria, jolla on takana myös erittäin laadukas kausi nimihirviö Mönchengladbachin riveissä. Sveitsin Akilleen kantapää saattaakin näissä kisoissa olla puolustus, jossa topparikolmikkona häärivät ilmeisesti Schar, Elvedi ja Benito. Näistä oikeastaan ainoastaan Elvedillä on takanaan laadukas kausi seurajoukkueessa, kun esimerkiksi Scharilla oli jo suuria vaikeuksia mahtua Newcastlen pelaavaan kokoonpanoon.
Sveitsi on tänään laadukkaampi joukkue ja selkeä ennakkosuosikki otteluun. Tasaisuus on normaalisti näissä otteluissa valttia ja voittajaa veikatessa on Sveitsi ehkä ihan vähän kerrointaan suurempi suosikki. Sveitsin pelaamisella vedonlyöjä voikin saavuttaa mielestäni muutaman prosentin tuotto-odottaman itselleen. Silti vielä parempi kohde tuotto-odottamaltaan löytyy siitä, että molemmat joukkueet potkaisevat siannahan kertaalleen vastustajan tolppien väliin. Kummankaan joukkueen suurin osaaminen ei ole puolustuspäässä, mutta hyökkäykseen on laittaa laatua mukavasti. Itse odotin molempien joukkueiden maalille noin 2.15 tyyppistä kerrointa, joten nyt markkinoilla olevilla tarjouksilla tämä on paras kohde lapulle poimittavaksi.
» Molemmat joukkueet tekevät maalin | |||
---|---|---|---|
![]() |
2.31
|
Talleta 10€ Pelaa 60€
|
|
![]() |
2.31
|
Talleta 25 €, saat 75 € pelikassan!
|
|
![]() |
2.31
|
Eurolla 10€ ilmaisveto
|
|
![]() |
2.31
|
100% ensitalletusbonus 100€ asti
|
|
![]() |
2.30
|
100% ensitalletusbonus 300€ asti
|
|
![]() |
2.30
|
Talleta 100€, pelaa 200€
|
KOPPAA ILMAISVETO
100€ ASTI
Minimitalletus
10€
Min. kerroin
1.50
Voitoilla ei kierrätysvaatimuksia!
Ei rekisteröitymistä
KOPPAA ILMAISVETO
100€ ASTI
Minimitalletus
10€
Min. kerroin
1.50
Voitoilla ei kierrätysvaatimuksia!
Ei rekisteröitymistä
KOPPAA ILMAISVETO
30€ ASTI
Minimitalletus
10€
Min. kerroin
1.20
Nettovoitot maksetaan suoraan lapaan!