Voittaja & maalien määrä: Espanja & alle 3.5

1.90

Jalkapallon EM-kisojen lohkovaiheen viimeisen ottelupäivän ensimmäinen herkkupala osuu otteluun, jossa vastakkain ovat Slovakia ja Espanja. Tästä ottelusta todellisen herkkupalan tekee lähinnä yhden Euroopan suurimman jalkapallomaan Espanjan tilanne. Mikäli Espanja ei ota ottelusta vähintään tasapeliä, niin joukkueen kisataival ottelussa päättyy, kun Yli-Viikarin ura, eli paskaisesti ja kohun saattelemana. Ottelu pelataan vaativan kotiyleisön edessä Sevillassa Estadio de La Cartujalla ja aloitusvihellys kuullaan klo 19.00.

Ottelun kotijoukkue Slovakia tarvitsee myös tästä ottelusta tuloksen. Käytännössä jos Slovakia häviää ottelun, on sen seuraavaksi toivottava Portugalin tappiota Ranskalle useammalla maalilla. Tähän tilanteeseen joukkue ei varmasti toivo joutuvansa. Samalla heidän täytyisi toivoa myös sitä, että Puola ei voita otteluaan. Tässä tapauksessa nimittäin Slovakia löytäisi itsensä päivän päätteeksi koko lohkon hänniltä. Joukkueen tilanne ei tällä hetkellä vaikuta siis laisinkaan niin hyvältä, miltä pelkkä vilkaisu sarjataulukkoon näyttää.

Slovakian turnaus käynnistyi täydellisesti, kun joukkue voitti aika olematonta jalkapalloa esittäneen Puolan lukemin 1-2. Vaikka Puola ei tässä ottelussa ollut millään mittakaavalla kovin hyvä, ei Slovakia silti suuremmin voittoaan ansainnut. Vaikka ei se toki mikään suunnaton vääryyskään ollut. Käytännössä pelin kuvaa katsoessa Puola oli ottelussa hivenen niskan päällä. Sama asetelma oli oikeastaan Slovakian toisessa ottelussa Ruotsia vastaan. Tämän ottelun lopputulos vain oli Slovakian kannalta heikompi, kun Ruotsi otti ansaitun 1-0 voiton.

Slovakia on tähän mennessä ollut rehellisesti sanottuna hienoisesti koko lohkon heikoin joukkue ja tänään se onkin aika rankan paikan edessä. Joukkueen suurin toivo taitaakin olla tässä ottelussa jälleen vastustajan kehno viimeistely ja lähes täydellinen onnistuminen omissa maalipaikoissa, sillä maalipaikkojen määrällä tämä joukkue ei varmasti tänään mässäile. Sanoisinkin Slovakian saavan ilmeisesti tässä ottelussa 1-3 edes jonkinlaista maalipaikkaa, joten tänään pallo tarvii survoa verkkoon hivenen heikommaltakin tontilta.

Vierasjoukkueena kotikentällään pelaavan Espanjan otteita analysoidessa tulee pää kipeäksi heti ensimmäisen kahden minuutin jälkeen. Joukkue tuottaa maalipaikkoja otteluiden määrään nähden hyvällä tasolla. Toisaalta jos mietitään luotujen maalipaikkojen määrää verrattuna viimeisellä kolmanneksella pallollisena vietettyyn aikaan, niin tulos on säälittävän ja naurettavan rajamailta. Tämän lisäksi myös joukkueen viimeistely tekopaikoista on ollut täysin onnetonta. Siis aivan ala-arvoista. Oikeastaan en muista milloin viimeksi joku joukkue olisi pystynyt tuhlaamaan tällä tasolla kahdessa ottelussa noin paljon maalipaikkoja.

Espanja onkin kuin ihmeen kautta saanut väisteltyä kahteen otteeseen ottelun voittamista. Tämä on ollut jo taitolaji, kun otetaan huomioon joukkueen pelilliset esitykset muuten. Joukkueen pelissä onkin lähes kaikki muu ollut jopa vakuuttavalla tasolla, paitsi maalejen tekeminen ja ottelun kuvan realisointi lopputulokseen. Tosin täytyy todeta, että Espanjan pelejen viihdearvo on ollut aivan olematon, vaikka joukkue on pystynyt luomaan maalipaikkoja tarpeeksi otteluiden voittamiseen. Jos espanjalaiset jalkapallopäättäjät ovat kerta huolissaan siitä, että nuoret eivät maassa jaksa enää katsoa jalkapalloa, niin syy saattaa löytyä lähempää kun uskookaan. Jos haluaa katsoa jalkapalloa, jossa on valittu Espanjan maajoukkueen valitsema pelitapa, niin neutraalin katsojan on pakko tehdä lobotomia itselleen jo ensimmäisen jakson aikana.

Espanjan pelaajat joka tapauksessa ovat jo vuosia osoittaneet omassa pelaamisessaan, että he osaavat laittaa pallon maaliin, jos tekopaikan taso on kohdillaan. Vaikka he eivät tässä turnauksessa siinä vielä ole onnistuneet on todennäköistä, että tässä vaiheessa se alkaa muuttumaan. Espanja tulee luomaan ottelussa isolla varmuudella vähintään viisi merkittävää maalipaikkaa ja näin ollen vaaditaan jälleen maailmanluokan voiton väistämistä, että joukkue ei lähtisi ykkösenä ulos kentältä. Tästä huolimatta mihinkään maalijuhliin en voi uskoa Espanjan pelitavasta johtuen ja poiminkin lapulleni seuraavan kohteen.

» Voittaja & maalien määrä: Espanja & alle 3.5
1.90
100 € ilmaisveto
1.90
Talleta 25 €, saat 75 € pelikassan!
1.90
100€ ilmaisveto
1.90
100% ensitalletusbonus 100€ asti
1.90
Eurolla 10€ ilmaisveto

Liity
Notify of
guest
0 Comments
Inline Feedbacks
View all comments

PARHAAT VEDONLYÖNTIBONUKSET

ETA ETA, verovapaat voitot

  • KOPPAA ILMAISVETO

    100€ ASTI

  • Minimitalletus

    10€

  • Min. kerroin

    1.50

  • Voitoilla ei kierrätysvaatimuksia!

  • Ei rekisteröitymistä

NAPPAA BONUS

ETA ETA, verovapaat voitot

  • KOPPAA ILMAISVETO

    100€ ASTI

  • Minimitalletus

    10€

  • Min. kerroin

    1.50

  • Voitoilla ei kierrätysvaatimuksia!

  • Ei rekisteröitymistä

NAPPAA BONUS

ETA ETA, verovapaat voitot

  • KOPPAA ILMAISVETO

    30€ ASTI

  • Minimitalletus

    10€

  • Min. kerroin

    1.20

  • Nettovoitot maksetaan suoraan lapaan!

NAPPAA BONUS

URHEILU-UUTISET LÄHTEISTÄ