Hollanti -1.0 maalia

1.79

Tänään Kansojen Liiga jatkuu jälleen A Liigan osalta Cardiff City Stadionilla, jossa toisistaan mittaa ottavat kotijoukkue Wales ja vierailija Hollanti. Ottelun lähtökohdista voidaan todeta Hollannin ottaneen melkoisen niskalenkin Belgiasta ensimmäisellä kierroksella ja Walesin huomaavan Puolan olevan heille liian suuri haaste. Se miten tänään käy nähdään illalla, kun pallo asetellaan keskipisteeseen klo 21.45.

Wales on tainnut eksyä väärään liigaan

Walesin osalta tämän Kansojen Liigan tärkeimmät ottelut tullaan varmasti käymään Puolaa vastaan. Näissä otteluissa joukkue pystyy pysymään mukana taistelussa pallonhallinnan osalta kun taas Belgiaa ja Hollantia vastaan Wes Burnsin ja Matthew Smithin johtamalla keskikentällä ei pitäisi kyllä olla palaakaan. Kotikentällä varsinkin joukkue joutuu pelaamaan hivenen pallollistakin peliä, sillä kotiyleisön eteen bussin parkkeeraaminen ei varmasti ole parasta mahdollista mainosta kotijoukkueelle. Näin ollen taktisesti loistavaa puolustuspeliä pelaava Wales joutuukin varsinkin kotikentällään muutamia kertoja puolustamaan myös muodon ulkopuolella ja näissä tilanteissa yksilöiden taitotaso ei taida riittää Hollannin tasoisia maita vastaan.

Hollanti hakee jälleen paikkaansa maailman suurimpien joukossa

Hollannin maajoukkueelta on jo muutamia vuosia odotettu uutta tulemista kirkkaimpien huippumaiden joukkoon, mutta ihan vielä sitä lopullista läpimurtoa ei ole nähty. Nyt kuitenkin kaikki elkeet siihen ovat olemassa, sillä joukkueen pelaaminen varsinkin Belgiaa vastaan edellisessä ottelussa näytti todella valmiilta. Lisäksi nykyinen Louis van Gaalin luoma pelityyli hyödyntää todella hyvin joukkueen vahvuuksia eli nopeutta. Tilanteenmuutokset tapahtuvat erittäin nopeasti ja pallollinen pelaaja osaa todella hyvin etsiä varsinkin ensimmäiset syöttösuunnat ylös päin todella nopeasti. Tämä aiheutti ongelmia jo Belgialle ja nyt kun vastaan tulee juoksuvoimaltaan hivenen köykäisempi Wales, niin tulosten pitäisi olla aika selkeitä. Lisäksi van Gaal on jo ilmoittanut tämän liigan olevan joukkueen prioriteeteissä erittäin korkealla, sillä suora paikka 2024 EM-kisoihin kiinnostaisi joukkuetta, joka on karsinnoissa edellisinä vuosina kontannut yllättävän useasti.

Tänään ottelussa on vain epätasaiset jaot ja näissä otteluissa yleensä parempi voittaa. Toisaalta kun peli ei aina ole reilua, vaan se on peliä, niin lähdetään linjalla jossa jo maalin voitto tuo panoksen takaisin.

» Hollanti -1.0 maalia
1.79
100 € ilmaisveto
1.79
100 € ilmaisveto

Liity
Notify of
guest
0 Comments
Inline Feedbacks
View all comments

PARHAAT VEDONLYÖNTIBONUKSET

ETA ETA, verovapaat voitot

  • KOPPAA ILMAISVETO

    100€ ASTI

  • Minimitalletus

    10€

  • Min. kerroin

    1.50

  • Voitoilla ei kierrätysvaatimuksia!

  • Ei rekisteröitymistä

NAPPAA BONUS

ETA ETA, verovapaat voitot

  • KOPPAA ILMAISVETO

    100€ ASTI

  • Minimitalletus

    10€

  • Min. kerroin

    1.50

  • Voitoilla ei kierrätysvaatimuksia!

  • Ei rekisteröitymistä

NAPPAA BONUS

ETA ETA, verovapaat voitot

  • KOPPAA ILMAISVETO

    30€ ASTI

  • Minimitalletus

    10€

  • Min. kerroin

    1.20

  • Nettovoitot maksetaan suoraan lapaan!

NAPPAA BONUS

URHEILU-UUTISET LÄHTEISTÄ