SKA Pietari

2.43

Perjantai-illan ehdottomasti mielenkiintoisin jääkiekko-ottelu pelataan Helsingin Hartwall areenalla, jossa pelataan KHL:n läntisen konferenssin ja Bobrov divisioonan todellinen huippuottelu, kun rakkaat arkkiviholliset Helsingin Jokerit ja Pietarin SKA selvittelevät ensimmäistä kertaa välejään tällä kaudella. Ottelu käynnistyy poikkeuksellisesti klo: 19:30.

Jokerit sai tappioputkensa poikki

Helsingin Jokerit sai neljän ottelun mittaisen tappioputkensa poikki eilen, kun narrilauma kellisti kotiaskissaan Sibirin maalein 4–3.  Helpolla ei pisteet kuitenkaan jäänyt Ilmalaan ja Jokereiden puolustuspelaamisessa on tällä hetkellä todella paljon puutteita ja omissa soi vähän liiankin herkästi. Jokereiden luonteesta kertoo kuitenkin se, että työmoraali on joukkueella korkea ja eilinen vaikea ottelu käännettiin lopulta voitoksi, vaikka joukkue oli 1–3-tappiolla ottelun puolivälissä.

Lauri Marjamäki sekoittaa hieman kokoonpanoa tähän otteluun, ja maalilla jatkaa eilen kesken ottelun Janne Juvosen tilalle tullut Anders Lindbäck. Puolustaja Otto Leskinen tulee takaisin kokoonpanoon ja Alex Grant siirtyy kokoonpanon ulkopuolelle. Julius Junttila on pienen loukkaantumisen takia sivussa ja Kalle Kossila ottaa paikkansa ykköskentän keskellä.

SKA saapuu kovassa iskussa Hartwall Areenalle – Gusev mukana

Päävalmentaja Valeri Bragin on saanut pietarilaiset loistavaan lentoon ja SKA on voittanut viimeisestä kuudesta pelistä viisi ja joukkue saapuu kahden ottelun mittaisessa voittoputkessa Helsinkiin. SKA järjesti menneellä viikolla melkoisen siirtopommin, kun joukkue haali itselleen ilman NHL-sopimusta olevan Pietarista kirkkaisiin valoihin ponnistaneen Nikita Gusevin. Gusev on joukkueen mukana Helsingissä, mutta pelaako tähtihyökkääjä vielä tänään? – on epävarmaa.  Yhtä kaikki! Gusevin liittyminen joukkueeseen tekee SKA:sta jälleen varteenotettavan mestariehdokkaan ja tuo Braginin hyökkäyspeliin aivan uusia ulottuvuuksia. SKA:n maalinsuulla aloittanee ruotsalaiskassari Lars Johansson.

Tuleeko Narreille vaikea ilta?

Jokerit johtaa tällä hetkellä niin läntistä konferenssia kuin Bobrov divisioonaa pisteen erolla ennen SKA:ta. SKA on pelannut narreja yhden ottelun vähemmän. Luvassa on todellinen huippuottelu, jota voidaan pitää myös KHL:n mittakaavassa paikallispelinä, josta ei tule tunnetta tai latausta puuttumaan – näistä voitoista puhutaan aina pitkään. Joukkueet kohtaavat uudestaan toisensa jo ensi tiistaina Pietarissa, eli ottelussa haetaan myös asetelmia tiistain peliin, mikä takaa, että ottelusta ei tunteiden kirjoa puutu.

Jokerit lähtee otteluun pienenä altavastaajana, vaikka joukkue pelaa kotona. Narrit pelasivat myös eilen, ja se on merkittävä etu tänään SKA:lle. SKA on saanut alkukauden vaikeuksien jälkeen koneensa ja ennen kaikkea pelinsä toimimaan. Puolustuspelaaminen on tiivistynyt kauden edetessä ja joukkueeseen kesken kauden hankittu Mat Robinson on tuonut puolustuspäähän niin kiekollista kuin kokonaisvaltaista osaamista.

Jokereiden isoin ongelma on puolustuspelaaminen, jonka näemme myös tänään isoimpana kompastuskivenä. Eilinen peli myös painaa vakaakupissa sen verran paljon, että SKA pystyy määräämään ottelun tahdin ja tulee myös sen käyttämään, mikä näkyy narrien puolustuspään kovassa paineessa.

Jos SKA yhtään noudattaa pelisuunnitelmaa ja karvaa korkealta, antaa painetta Jokereiden pakeille ja noudattaa omaa viisikkopelaamistaan, on Jokerit tänään helisemässä. SKA on myös saanut ylivoimapelaamisen todella hyvään muottiin ja mikäli narrilauma yhtään turhautuu tänään, ratkeaa ottelu viimeistään vierasjoukkueelle erikoistilannepelaamisen kautta. Jos taitoniekka Gusev pelaa tänään, näemme sen enemmän positiivisena kuin negatiivisena asiana. Kyseessähän on seuran oma kultapoika ja viimeisen päälle joukkuepelaaja, josta muut saavat lisäbuustia pelkästään läsnäolosta.

» SKA Pietari
2.43
100% ensitalletusbonus 100€ asti
2.43
100 € ilmaisveto
2.43
100 € ilmaisveto
2.43
100€ ilmaisveto
2.32
Talleta 25 €, saat 75 € pelikassan!
2.32
100% ensitalletusbonus 100€ asti
2.32
Talleta 10€ Pelaa 60€

Liity
Notify of
guest
0 Comments
Inline Feedbacks
View all comments

PARHAAT VEDONLYÖNTIBONUKSET

ETA ETA, verovapaat voitot

  • KOPPAA ILMAISVETO

    100€ ASTI

  • Minimitalletus

    10€

  • Min. kerroin

    1.50

  • Voitoilla ei kierrätysvaatimuksia!

  • Ei rekisteröitymistä

NAPPAA BONUS

ETA ETA, verovapaat voitot

  • KOPPAA ILMAISVETO

    100€ ASTI

  • Minimitalletus

    10€

  • Min. kerroin

    1.50

  • Voitoilla ei kierrätysvaatimuksia!

  • Ei rekisteröitymistä

NAPPAA BONUS

ETA ETA, verovapaat voitot

  • KOPPAA ILMAISVETO

    30€ ASTI

  • Minimitalletus

    10€

  • Min. kerroin

    1.20

  • Nettovoitot maksetaan suoraan lapaan!

NAPPAA BONUS

URHEILU-UUTISET LÄHTEISTÄ