FC Honka

1.72

Tänään Euroopan Konferenssi Liigan karsinnoissa on tulessa kolme suomalaista joukkuetta, joista tämä vihjeemme osuu Färsaarilla oteltavaan Runavikin ja Hongan väliseen otteluun. Pelipaikkana toimii Toftir Stadion ja ottelu alkaa klo 20.00.

Runavik on hivenen tuntemattomampi joukkue

Färsaarten pääsarja ei lähtökohtaisesti kuulu suomalaisen jalkapalloihmisen suurimpiin kiinnostuksen kohteisiin, mutta kuluneen viikon aikana sekin on hivenen muuttunut, kun Runavik nappasi yllättävän hyvän tuloksen Hongan vieraana taistellen taululle loppulukemat 0-0. Näin ollen saarelaiset pääsevätkin kotikentällään hakemaan hivenen yllättäenkin jatkopaikkaa karsinnoissa.

Rehellisesti sanottuna ennen ensimmäistä kohtaamista tiesimme Runavikin joukkueesta tasan sen, että kymppipaitaa kantava Klaemint Olsen pelaa Färsaarten maajoukkueessa ja on tehnyt siellä myös maaleja. Muuta tietoa kyseisestä joukkueesta ei ollutkaan. Ensimmäisen ottelun jälkeen tiedämme myös sen, että joukkue puolustaa parhaimmillaan hyvin ja omistaa kohtuullisen hyvän maalivahdin. Hyökkäyspelaamista emme juuri päässyt näkemään, mutta se ei varmaan suurena yllätyksenä kenelläkään päässyt tulemaan.

Hongan hyökkäyksen ongelmat ovat edelleen olemassa

Hongan tämän kauden suurin ongelma on ollut järjestelmällinen hyökkäyspelaaminen. Päävalmentaja Vesa Vasaran johtama valmennustiimi ei ole saanut vietyä joukkueeseen sisään sellaisia hyökkäykolmanneksen murtautumismalleja, jotka olisivat ylipäätänsä tunnistettavissa joukkueen pelaamisessa. Myös hyökkäyspelin tunnistettava rytmi puuttuu, mikä tekee hyökkäyspelaajien pystyjuoksujen tekemisestä erittäin haastavaa. Nämä ongelmat näkyivät jopa hivenen kärjistetyllä tavalla, kun joukkue sai kotiottelussaan Runavikia vastaan pitää palloa mielin määrin.

Tämän päivän suurin kysymys ei olekaan se, että pärjääkö Honka pelillisesti vieraskentällä. Joukkueen keskikenttä tarjosi melkoisen karttukylvyn tämän päivän vastustajilleen viikko sitten ja todennäköisesti he pystyvät ottamaan pelin hallintaansa myös tänään. Kysymys kuuluukin lähinnä, että pääsevätkö espoolaiset tekopaikoille ja missä kohtaa joukkue turhautuu omaan saamattomuuteensa? Tasoa joukkueen hyökkäyksessä pitäisi riittää. Tänään epäilevät katseet suuntautuvatkin suoraan valmennuksen luomaan pelitapaan.

Ottelun kerroinasettelu olisi varsin toinen, mikäli Honka olisi tehnyt ensimmäisen ottelun muutamasta laadukkaasta paikastaan yhden maalin. Vieraiden kerroin pitäisi kaikella järjellä olla 1.60 ja 1.65 välissä. Nyt kuitenkin ensimmäisen ottelun tulos on hivenen vääristänyt kertoimia ja  luonut meille mukavan tuotto-odottaman otteluun ja senhän me mielellämme nautimme pois.

Katso ottelu yksinoikeudella Unibet TV:stä! + 200% bonus 200€ asti

  • Avaa ilmainen pelitili Unibetille tästä tai alla olevasta napista
  • Talleta turvallisesti ja valitsemallasi maksutavalla
  • hyödynnä 200 % bonus aina 200 € asti
  • katso, että pelitililläsi on vähintään sentti (0,01€) rahaa
  • Avaa lähetys kohteen yläkulmasta olevasta PLAY-napista
» FC Honka
1.72
Talleta 25 €, saat 75 € pelikassan!
1.72
Eurolla 10€ ilmaisveto
1.72
Talleta 10€ Pelaa 60€
1.72
100% ensitalletusbonus 100€ asti
1.70
100% ensitalletusbonus 100€ asti
1.70
100 € ilmaisveto

Liity
Notify of
guest
0 Comments
Inline Feedbacks
View all comments

PARHAAT VEDONLYÖNTIBONUKSET

ETA ETA, verovapaat voitot

  • KOPPAA ILMAISVETO

    100€ ASTI

  • Minimitalletus

    10€

  • Min. kerroin

    1.50

  • Voitoilla ei kierrätysvaatimuksia!

  • Ei rekisteröitymistä

NAPPAA BONUS

ETA ETA, verovapaat voitot

  • KOPPAA ILMAISVETO

    100€ ASTI

  • Minimitalletus

    10€

  • Min. kerroin

    1.50

  • Voitoilla ei kierrätysvaatimuksia!

  • Ei rekisteröitymistä

NAPPAA BONUS

ETA ETA, verovapaat voitot

  • KOPPAA ILMAISVETO

    30€ ASTI

  • Minimitalletus

    10€

  • Min. kerroin

    1.20

  • Nettovoitot maksetaan suoraan lapaan!

NAPPAA BONUS

URHEILU-UUTISET LÄHTEISTÄ