Tänään Tampereella jatketaan lentopallon EM-kisoja, kun C-lohkossa Suomi kohtaa kotikentällään Hollannin. Kyseessä on kahden joukkueen ottelu, joista molemmat ovat käytännössä varmistaneet jatkopaikkansa. Panosta ottelussa silti riittää, sillä C-lohkon nelonen tulee kohtaamaan neljännesvälierissä suurella todennäköisyydellä Puolan ja kakkosellekin taitaa olla luvassa Serbian kohtaaminen, joten paikka kahden joukossa kiinnostaisi varmasti molempia joukkueita tämän päivän ottelussa. Pelipaikkana toimii Hakametsän jäähalli ja ottelua alkaa klo 20.00
Suomen maajoukkue koki kovan kolauksen turnauksen jatkoa ajatellen, kun joukkueen ykköspassari Eemi Tervaportti joutui lopettamaan kisat omalta osaltaan etureiden repeämisen johdosta. Suomen passipeliä pyörittääkin suurella todennäköisyydellä jatkossa kokenut Mikko Esko. Vaikka Esko on laadukas passari, niin tästä huolimatta Tervaporttiin miestä ei aivan kannata verrata, sillä Eemi on joka tapauksessa vielä pykälää parempi omalla pelipaikallaan. Veljekset ovat joka tapauksessa esittäneet kisoissa todella hyvää pelaamista ja Banksin miehistö onkin ollut positiivinen yllätys kotikisoissaan monille lentopallon seuraajille.
Suomen yksi tärkeimmistä pelaajista tulee tänään olemaan Venäjää vastaan huilannut Antti Mäkinen, jolla on takanaan erittäin hyvät kaksi muuta ottelua. Mäkinen tuokin Suomelle kaivattua laatua nelospaikan hyökkäämiseen ja kun myös Antti Ronkainen väläytteli Venäjää vastaan, niin hakkuri Urpo Sivula tulee toivottavasti saamaan tänään kaivattua tulitukea myös laitahyökkääjiltä. Suomen haasteet tuleekin olemaan nyt ykköstemmon hyökkäämisen kanssa, sillä varsinkin Sauli Sinkkosen panos hyökkäyspelaamisessa on jäänyt harmillisen laihaksi ja nyt mieheltä odotetaankin selvää parannusta tämän päivän otteluun.
Hollanti kävelyttää kentälle myös loistavassa vireessä olevan lentopallojoukkueen, joka ei turnauksen alun aikana ole hävinnyt kuin Venäjälle ja tästäkin ottelusta hollantilaiset nappasivat mukaansa yhden pisteen. Hollantilaisten tilanne onkin se, että jos joukkue voittaa puhtaasti loput ottelunsa tulee se voittamaan C-lohkon. Kun otetaan huomioon Hollannin tulevat vastustajat, niin juurikin tämän päivän Suomi peli on hollantilaisille erittäin tärkeä tätä tavoitetta kohti mentäessä. Tämä myös varmistaisi sen, että Hollanti tulisi jatkossa väistelemään Puolan ja Ranskan kohtaamista mahdollisimman pitkään.
Hollanti tuo kentälle erittäin kuuman hakkurin, joka on käytännössä pystynyt voittamaan otteluita melkein yksin vierasjoukkueelle. Kyseessä on tietenkin Nimir Abdel-Aziz, joka lyö tällä hetkellä palloa kuin parasta kaveria melkein soikeana kenttään. Erittäin hyvä kysymys kuuluukin, että millä ihmeellä Suomi meinaa saada tämän miehen pidettyä kiinni? Edellisessä ottelussa Turkkia vastaan Abdel-Aziz teki köyköiset 34 pistettä, joka on miesten lentopallo-ottelussa aivan julmettu määrä. Tämän lisäksi joukkueen syöttöpelaaminen on ollut todella laadukasta ja näin ollen myös Suomen vastaanottopeli joutuu tänään todelliseen testiin.
Hollanti on joukkueista hivenen laadukkaampi ja Suomella on viimeisten vuosien aikana ollut melkoisia vaikeuksia joukkueiden kanssa, joilla on ollut hakkuripeli maailmanluokkaa, joten tänäänkin ongelmia tämän kanssa on luvassa. Kotijoukkueella on kuitenkin kova draivi päällä ja näin ollen Veljekset saattavat tänään yhden erän vierailta kairata, mutta toisen ja kolmannen voittamiseen mielestäni Suomi olisi tarvinnut parhaan mahdollisen miehistön. Hollanti tekee tarvittavan eron syöttöpelaamisella ja hakkureiden pelaamisessa, joten näin ollen vihjeemme on hyvin perusteltu.
» Hollanti -1.5 erää | |||
---|---|---|---|
![]() |
1.85
|
100% ensitalletusbonus 100€ asti
|
|
![]() |
1.85
|
Eurolla 10€ ilmaisveto
|
|
![]() |
1.85
|
Talleta 10€ Pelaa 60€
|
|
![]() |
1.85
|
Talleta 25 €, saat 75 € pelikassan!
|
|
![]() |
1.80
|
100€ ilmaisveto
|
|
![]() |
1.80
|
100% ensitalletusbonus 100€ asti
|
KOPPAA ILMAISVETO
100€ ASTI
Minimitalletus
10€
Min. kerroin
1.50
Voitoilla ei kierrätysvaatimuksia!
Ei rekisteröitymistä
KOPPAA ILMAISVETO
100€ ASTI
Minimitalletus
10€
Min. kerroin
1.50
Voitoilla ei kierrätysvaatimuksia!
Ei rekisteröitymistä
KOPPAA ILMAISVETO
30€ ASTI
Minimitalletus
10€
Min. kerroin
1.20
Nettovoitot maksetaan suoraan lapaan!