Tänään pelataan puolivälieriä tietysti myös Nordiksella, kun TPS:n ja HIFK:n välinen ottelusarja jatkuu neljännellä ottelullaan. Otteluvoitot ovat helsinkiläisten hyväksi 2-1 ja tänään kotikentällään pelaava HIFK onkin napannut sarjassa itselleen hienoisen suosikin paikan vaikka viime ottelussa TPS ei varmasti ollut ainakaan yhtään tämän päivän kotijoukkuetta huonompi. Toisaalta HIFK:n heikoimpana lenkkinä pidetty maalivahtipeli toimi Turussa todella mallikkaasti ja mahdollisti punapaitojen ryöstöretken Aurajoen varrelta. Tänään pelipaikkana siis toimii Helsingin jäähalli ja ottelu alkaa klo 17.00.
Jos viime ottelu oli pelillisesti hivenen jopa TPS:n hallintaa, niin sitä edellinen kohtaaminen Helsingissä oli täydellistä kotijoukkueen näytöstä. Oikeastaan jos ottelusarjan metadataa tutkitaan, niin jokainen ottelu on ollut enemmän tai vähemmän kotikaukalossaan pelaavan joukkueen hallintaa. Näin ollen voidaankin myös tänään odottaa kotijoukkueen hallitsevan pelitapahtumia. Eri asia onkin sitten jälleen Niilo Halosen pelivire. Mies nimittäin aloitti sarjan hyvinkin ailahtelevilla otteilla, mutta viime ottelussa Turussa nähtiin hyvinkin laadukas esitys tolppien välissä, joka varmasti myös paransi miehen itseluottamusta valtavasti.
HIFK toivoi saavansa tähän otteluun jo hivenen apuja sairastuvaltakin ja varsinkin Teemu Turusen palaaminen kokoonpanoon olisi helsinkiläisille ollut tärkeä asia, mutta kotijoukkueen kannalta katsottuna valitettavasti sairaslista on edelleen aivan saman kokoinen kuin edellisessäkin ottelussa. Toisaalta kotikenttä ja kotiyleisö auttavat varmasti jälleen HIFK:n joukkuetta valtavasti tänään. Myöskään Ville Peltosen paluuta joukkueen penkin taakse ei vieläkään taideta nähdä, vaan Samuel Tilkanen vastaa edelleen joukkueen pelin aikaisesta valmennuksesta ja peluuttaa joukkueen hyökkääjät.
Tämän päivän vierasjoukkue TPS on nyt tilanteessa, jossa sen on pakko voittaa yksi ottelu Helsingin Jäähallissa. Tämä ei kuulosta suurelta vaatimukselta, mutta edellisen vierasottelun otteilla sitä ei varmasti irtoa rauhan aikana. Toisaalta tuskin Jussi Ahokkaan valmentama joukkue toista pelillistä peppumyräkkää tulee kyllä ottamaankaan tässä ottelusarjassa. Täytyy myöskin muistaa, että runkosarjassa TPS pystyi voittamaan HIFK:n kahdesti vieraskentällä, joten mikään tilastollinen mahdottomuus ei turkulaisilla edessä ole. Käytännössä viime ottelun kaltaiset otteet saattavat hyvin riittää tänään koko ottelun voittamiseen ja kotiedun saamiseksi takaisin Turkuun.
TPS:n luottamuksesta omaan tekemiseen kertoo myös se, että joukkue ei tähän otteluun muokannut omaa kokoonpanoonsa lainkaan. Myöskin maalivahtivalinta on jälleen sama, kun tässä sarjassa ihan hyvin pelannut Andrey Kareev jatkaa turkulaisten maalin suulla. Kareev onkin tässä otteluparissa hyvin ratkaisevassa roolissa, sillä tämän hetkisillä näytöillä voidaan todeta, että miehen on pakko voittaa maalivahtien välisessä kamppailussa vastustajan maalivahti Halonen, tai muuten TPS:n kesäloma tulee alkamaan tämän ottelusarjan jälkeen.
HIFK on löytänyt sarjan loppua kohden kohtalaisen hyvän kotivireen ja kun koko ottelusarja on pelillisesti menty kotijoukkueiden komennossa, niin emme me tänään likkaa kikkailemaan lähde. HIFK sai pientä niskalenkkiä turkulaisista ensin kotikaukalossaan ja henkinen yliote viimeisteltiin jatkoajalla Turussa, joten tänään hypätään kotijoukkueen kelkkaan ja toivotaan luiston riittävän.
» HIFK | |||
---|---|---|---|
![]() |
2.15
|
30 € ilmaisveto
|
|
![]() |
2.10
|
100 € ilmaisveto
|
|
![]() |
2.10
|
100 € ilmaisveto
|
KOPPAA ILMAISVETO
100€ ASTI
Minimitalletus
10€
Min. kerroin
1.50
Voitoilla ei kierrätysvaatimuksia!
Ei rekisteröitymistä
KOPPAA ILMAISVETO
100€ ASTI
Minimitalletus
10€
Min. kerroin
1.50
Voitoilla ei kierrätysvaatimuksia!
Ei rekisteröitymistä
KOPPAA ILMAISVETO
30€ ASTI
Minimitalletus
10€
Min. kerroin
1.20
Nettovoitot maksetaan suoraan lapaan!