Tänään jatketaan pudotuspelien puolivälieriä ja vuorossa on sarjojen kuudennet ottelut. Tässä vihjeessä napataan tarkasteluun Stadin oman joukkueen, eli HIFK:n kotiottelu TPS:n isäntinä. Ottelun lähtökohdat ovat vähintäänkin selkeät, sillä kotijoukkue on pakkovoiton edessä, kun vierailijat johtavat ottelusarjaa lukemin 2-3. Tänään siis Helsingin Jäähallissa klo 18.30 alkavassa ottelussa onkin siis turkulaisille tarjolla tämän ottelusarjan ensimmäinen lippu Liigan välieriin.
Kotijoukkueen tämän kauden pudotuspelien suurimmat ongelmat ovat olleet lähinnä taktisia. Joukkueen hyökkäyksien käynnistäminen on ollut todella nihkeää ja varsinkin viivelähtöjen käynnistäminen on ollut todella heikkoa. Viime ottelussa HIFK sai kiekon hallitusti vastustajan alueelle alle 20%:ssa omista viivelähdöistään. Sama suunta on ollut oikeastaan koko sarjan ajan, mutta Jordan Schmaltzin pelikiellon myötä asiat ovat eskaloituneet ennestäänkin, sillä joukkueen kiekollisten puolustajien määrä on tällä hetkellä sen verran ongelmallinen, että niitä ei riitä edes jokaiseen pakkipariin. Kaiken lisäksi täysin puukätinen Miro Karjalainen on nostettu nyt jo ykköspakkipariin. Muutenkin HIFK lähtee tämän päivän otteluun kuudella pakilla.
HIFK sai tähän otteluun mukavia uutisia sairastuvalta, kun ykkösvitjaan palaava Jere Innalla ja kolmosen laitaan takasin tuleva Roni Hirvonen palaavat kokoonpanoon. Molemmat pelaajat ovat olleetkin tässä ottelusarjassa hyvin pirteitä ilmestyksiä ja tuovat varmasti hivenen lisää jalkoja HIFK:n hyökkäyspeliin. Lisäksi Teemu Turunen palaa takaisin kokoonpanoon, mutta kolmannentoista hyökkääjän rooli varmasti kertoo omaa kieltään miehen todellisesta pelikunnosta. Myös Petteri Wirtanen tekee paluun takaisin nelosen keskelle omalta visiitiltään puolustajan paikalta. Myös Micke-Max Åsten on viime ottelun tavoin mukana kokoonpanossa. Myös Ville Peltonen palaa penkin taakse, mutta mies on käytännössä johtanut valmennusryhmäänsä koko sarjan ajan, joten se tuskin suurta muutosta aiheuttaa. Maalissa johtaa tietty Niilo Halonen, jonka pelaamiseen HIFK ei kuitenkaan tunnu kaatuvan
TPS on ottanut tässä ottelusarjassa pelitavallisen ja taktisen edun, joka on vain sarjan edetessä tuntunut kasvavan. Mielestämme otanta alkaakin olemaan tarpeeksi suuri siihen, että Jussi Ahokkaan joukkueen voidaan odottaa myös tänään olevan pelitavaltaan kotijoukkuetta edellä. Myös ykkösvitja Pärssinen-Nurmi-Pyyhtiä, tuntuu jälleen olevan todella hyvässä iskussa, joten myös nuorisokaarti tuntuu kantavan oman vastuunsa hyvin tässä sarjassa. Maalivahti Andrey Kareev tuntuu myös antavan joka ottelussa omalle joukkueelleen mahdollisuuden voittaa, joten tänään TPS saattaa matkustaa välieriin sen enempää ihmeitä tekemättä, koska HIFK:n ongelmat tuntuvat olevan yllättävän suuria tässä vaiheessa kevättä.
TPS:n valtit tänään ovatkin aika selkeät. Joukkue pelaa tällä hetkellä vähemmän ailahtelevaa jääkiekkoa. Joukkueen maalivahti on luotettava ja pelitapa tukee vastustajaa paremmin hyökkäyksien käynnistämistä. Turkulaiset ovatkin tänään mielestämme väärästä syystä altavastaajia tämän päivän ottelussa. Mielestämme kyseessä on täysin fifty-fifty ottelu tai vieraat saattavat olla jopa 1-2% suosikki tässä ottelussa. Tästä syystä vieraiden vieraskerroin kiinnostaa. Lyömmekin siis vetoa HIFK:n kesälomien puolesta saaden tästä mukavan tuotto-odottaman omaan taskuumme.
» TPS ML | |||
---|---|---|---|
![]() |
2.08
|
100 € ilmaisveto
|
|
![]() |
2.08
|
100 € ilmaisveto
|
|
![]() |
2.00
|
30 € ilmaisveto
|
KOPPAA ILMAISVETO
100€ ASTI
Minimitalletus
10€
Min. kerroin
1.50
Voitoilla ei kierrätysvaatimuksia!
Ei rekisteröitymistä
KOPPAA ILMAISVETO
100€ ASTI
Minimitalletus
10€
Min. kerroin
1.50
Voitoilla ei kierrätysvaatimuksia!
Ei rekisteröitymistä
KOPPAA ILMAISVETO
30€ ASTI
Minimitalletus
10€
Min. kerroin
1.20
Nettovoitot maksetaan suoraan lapaan!