Ilves moneyline

1.89

Liigassa käynnistyvät sunnuntaina todelliset pudotuspelit, kun puolivälieräottelut alkavat kahden parin voimin. Puolivälierien yksi mielenkiintoisimmista taistelupareista pelataan Tampereella, missä Tampereen Ilves kohtaa Oulun Kärpät. Sarja käynnistyy Ilveksen kotiedun turvin Tampereelta, Nokia Areenalta, ja kiekko tippuu jäähän poikkeuksellisesti klo: 16:00.

Tampereen Ilves janoaa menestystä

Jouko Myrrän piiskuroima Tampereen Ilves päätti runkosarjan kolmossijaan. Ilveksellä oli vielä runkosarjan viimeisillä kierroksilla mahdollisuus nousta jopa runkosarjan voittoon, mutta Tapparan ja Jukureiden loistavat otteet, ja Tupsukorvien ailahtelevat peliesitykset pudottivat tamperelaiset lopulta kolmanneksi.

Ilves on tehnyt loistavaa työtä ja joukkue lähtee pudotuspeleihin yhtenä ennakkosuosikkina. Toimistossa on myös panostettu joukkueeseen ja Ilveksestä löytyy syvyyttä niin hyökkäys- kuin puolustussuuntaan, mikä mahdollisti kauden aikana ketjuruletin.

Ilves oli myös yksi niitä seuroja, joka haali Jokereiden tyhjennysmyynnistä vahvistuksia ennen siirtoikkunan sulkeutumista, kun Marko ”Mörkö” Anttila liittyi Tupsukorviin yhdessä Henrik Haapalan kanssa. Joukkue myös hommasi muutaman täsmäaseen Euroopan pelikentiltä, kun hyökkääjät Colton Beck ja Ivan Nikolishin saapuivat Tampereelle. Puolustuspäähän leveyttä tuo Daniel Gazda, joka saapui Manseen Tshekin pääsarjasta.

Ilves lähtee pudotuspelisarjan ensimmäiseen otteluun ilman tehopuolustaja Les Lancasteria, joka sai runkosarjan päätösottelussa osumaa Roope Talajan ajaessa pakin pystyyn. Poissa ovat myös pitkäaikaispotilaat Antti Saarela ja Santeri Virtanen, joiden kausi on ohitse terveyssyiden takia. Ilveksen maalia vartio odotetusti tshekkikassari Marek Langhamer.

Kärpillä vaikea runkosarja

Puolen Suomen joukkue Oulun Kärpät oli alkukaudesta todella pahoissa ongelmissa pelinsä kanssa, eikä joukkue syyskauden jälkeen saanut peliä siihen kuntoon, mikä olisi tyydyttänyt seurajohtoa. Kärpät on tottunut menestymään ja oululaisten rosteri on kaudesta toiseen todella laadukas – niin tänäkin vuonna.

Kun tulosta ei alkanut tulemaan, oli aika tehdä muutoksia. Jokereiden lähteminen KHL:n pudotuspeleistä ja koko sarjasta ”tuli Kärpille kuin manu illalliselle”, sillä kauden alussa päävalmentajan paikalla operoinut Lauri Mikkola sai väistyä, kun Kärpät palkkasi tutun ja turvallisen narripiiskurin Lauri Marjamäen.

Marjamäen mukana Ouluun saapui Jokereista myös omanpään perustalkkari ja puolustuspään tukipilari David Sklenicka ja Kärppien omapoika Julius Junttila.

Marjamäki toi odotetusti Kärppien peliin puolustuspelaamisen tiiviyden ja selkeytti joukkueen peliä huomattavasti, jonka seurauksena Kärpät kuin ihmeen kaupalla muiden joukkueiden pelattua ristiin selvisi lopulta kuuden parhaan joukkoon.

Kärpät on jalkeilla jälleen kerran loistavalla kokoonpanolla ja ykkössentterin viittaa kantaa NHL-kaukaloissa ja Narreissa operoinut olympiavoittaja Saku Mäenalainen. Puolustuspäässä tuki ja turva on olympiavoittaja Atte Ohtamaa, jonka pelillinen merkitys Kärppien takalinjoilla tulee olemaan suuri. Mainitsemisen arvoinen pelaaja Kärpiltä on myös puolustaja Topi Niemelä, jonka avut ovat kiekollisessa pelissä ja luistelussa. Oikealta laukova pakki on yksi Kärppien ylivoimapelaamisen promoottori. Kärppien maalivahtikaksikko ei kalpene Ilvekselle ja maalissa aloittaa kaksi kertaa Gagar-cupin voittanut Stanislav Galimov.

Menneet on menneitä – nyt pelataan vain voitoista

Ilves onnistui runkosarjassa voittamaan kaikki joukkueiden väliset neljä kohtaamista, ja muutama päivä takaperin Tupsukorvat olivatkin kertoimien puolesta suuri ennakkosuosikki ensimmäisessä ottelussa. Eilen ja tänään kuitenkin kertoimenlaskijat ovat reagoineet ottelupariin, ja se on lähes tasabookki.

Marjamäki ja Myrrä ei runkosarjassa kohdanneet kertaakaan, ja sille voi antaa pientä painoarvoa, koska Kärppien peli on muuttunut sitten Mikkolan, ja jokainen tietää Marjamäen meriitit. Ilvestä vastaan on erittäin vaikea pelata, jos meinaa lähteä luisteluhippasille mukaan, ja oletammekin, että Kärpät rakentaa jonkinlaista keskialueen ”träppiä” Tupsukorvia vastaan eliminoidakseen Ilveksen pystysuunnan nopeasti kääntyvän hyökkäyspelin.

Myrrällä on varmasti asiaan oma ideansa, ja onkin mielenkiintoista nähdä, miten Ilves pystyy reagoimaan pelin sisällä Kärppien peliin – luvassa on siis myös valmentajien taisto.

Ensimmäinen ottelu tuo aina omat haasteensa vedonlyöntiin, ja runkosarjan otteluilla ei ole mitään merkitystä, kun pelataan vain voitosta. Kärpät ja Marjamäki on varmasti ottanut edellisistä otteluista opikseen ja tietää tasan tarkkaan, mitä tänään Nokia Areenalla on edessä.

Kaikesta huolimatta Ilves pystyy parhaimmillaan tekemään vastustajasta pelinappulan, jos joukkue saa oman pelinsä toimimaan ja Kärppien avauspelaamisen tyrehtymään. Me uskomme vahvasti siihen, että Ilves saa luistelu- ja karvauspelaamisen alusta asti toimimaan ja neljän kentän rotaatio antaa Kärppien puolustukselle sellaisen paineen, että Kärppien omapeli tulee tästä kärsimään.

» Ilves moneyline
1.89
100 € ilmaisveto
1.89
100 € ilmaisveto
1.76
30 € ilmaisveto

Liity
Notify of
guest
0 Comments
Inline Feedbacks
View all comments

PARHAAT VEDONLYÖNTIBONUKSET

ETA ETA, verovapaat voitot

  • KOPPAA ILMAISVETO

    100€ ASTI

  • Minimitalletus

    10€

  • Min. kerroin

    1.50

  • Voitoilla ei kierrätysvaatimuksia!

  • Ei rekisteröitymistä

NAPPAA BONUS

ETA ETA, verovapaat voitot

  • KOPPAA ILMAISVETO

    100€ ASTI

  • Minimitalletus

    10€

  • Min. kerroin

    1.50

  • Voitoilla ei kierrätysvaatimuksia!

  • Ei rekisteröitymistä

NAPPAA BONUS

ETA ETA, verovapaat voitot

  • KOPPAA ILMAISVETO

    30€ ASTI

  • Minimitalletus

    10€

  • Min. kerroin

    1.20

  • Nettovoitot maksetaan suoraan lapaan!

NAPPAA BONUS

URHEILU-UUTISET LÄHTEISTÄ