Ilves - maalit yhteensä - Erä 1: Yli 0,5

1.90

Ilveksen ja Kärppien välinen puolivälieräsarja jatkuu heti peräkkäisenä pelipäivänä Nokia Areenalla erittäin mielenkiintoisissa tunnelmissa sarjan ollessa tasatilanteessa 2–2 ennen viidettä ottelua. Ottelu käynnistyy klo: 17:00 ja Nokia Areenalle odotetaan ennätysyleisöä Tupsukorvien tueksi – ja sitä kotijoukkue nyt tarvitsee.

Kärpät tasoitti sarjan Ilveksen sulaessa loppuhetkillä

Sarjan neljäs ottelu pelattiin Oulussa Energia Areenalla. Odotimme vahvaa Ilvestä avauserään ja sitä myös saimme, kun Tupsukorvat aloittivat ottelun ryminällä siirtyen johtoon sentteri Balazs Sebokin uran ensimmäisellä pudotuspelimaalilla 1. erän ylittäessä juuri puolivälin. Henrik Haapala teki esityön Sebokin maaliin ja jäi tilanteen jälkeen painimaan David Sklenickan kanssa, sillä seurauksella että taitoniekan jalka vääntyi tilanteessa niin pahasti, että laituri ei pystynyt enää ottelussa pelaamaan.

Ilves käytti 1. erässä tilanteet hyväkseen ja Kärppien maalinsuulla yllättäen aloittanut venäläiskassari Stanislav Galimov joutui antautumaan toistamiseen maaliruisku Nicholas Baptisten viedessä Tupsukorvat jo 0–2-johtoon vajaa pari minuuttia edellistä osumasta. Tämä riitti Lauri Marjamäelle ja venäläinen luisteli toistamiseen vaihtoon tässä sarjassa. Joel Blomqvist maalinsuulle ja on sanomattakin selvää, että venäläinen ei tässä sarjassa enää torju.

Kärpät heräsi Ilveksen maaleista ja sai painopistettä enemmän Ilveksen puolustusalueelle. Aivan erän lopussa Kärpät kavensi, kun Marko Anttila istui kampitustaan jäähyaitiossa ja Tuukka Tieksola laukoi kotijoukkueelle 1–2 ylivoimalla kahdeksan sekuntia ennen avauserän päättymistä. Toinen erä oli molemmilta tarkkaa pelaamista puolustussuuntaan ja päätöserään siirryttiin Ilveksen maalinjohdossa toisen erän ollessa maaliton.

Päätöserässä Kärpät lisäsi kierroksia saaden pitkiä hyökkäyksiä ja loistavia maalipaikkoja Ilveksen päätyyn. Kärpät kilautti pari kertaa ristikkoon ja tshekkikassari Marek Langhamerin vakuuttavat otteet pitivät Tupsukorvat voitonsyrjässä kiinni. Kolmannen erän lopussa Kärpät painosti hanakasti ja haki tasoitusta ilman maalivahtia, joka tuotti lopulta tulosta, kun Ville Leskinen ohjasi Petter Emanuelssonin syötön näyttävästi yläkulmaan 22 sekuntia ennen päätössummeria. Edessä oli jälleen jatkoaika.

Jatkoajalla molemmat loivat loistavia maalipaikkoja ja pelin virtaus eteni välillä päästä päähän. Ensimmäisen jatkoerän viimeisellä neljänneksellä Ilveksen ruotsalaispakki Simon Johansson heitti rystyllä kiekon katsomoon, ja Ilveksen vihellettiin jäähy. Kärpät ei tilaisuuttaan jättänyt käyttämättä, vaan rankaisi välittömästi. Troy Bourke ohjasi Juhamatti Aaltosen esityöstä kiekon maaliin ja Energia Areena räjähti liitoksistaan Kärppien tasoitettua sarjan 2-2:een.

Tuoretta jalkaa kehiin

Jouko Myrrä saa takaisin kapellimestari Petri Kontiolan, jolle olisi ollut eilen käyttöä, niin surkea Ilves oli aloituksissa. Haapala on myös pelikunnossa ja Tupsukorvien ykköskentän muodostaa edellä mainitut taitoniekat, jotka saavat seuraa Joona Ikosesta. Panu Mieho ottaa paikansa kakkoskentän laidasta, ja Joni Ikonen palaa takaisin kokoonpanoon neloskentän keskellä. Nelosen laidassa operoi Marko Anttila ja Miro Nalli.

Kärpät jatkaa samalla puolustuskoostumuksella, mutta hyökkäyspäähän tuoretta jalkaa tuo uusittu kolmoskenttä, jossa keskellä operoi Antti Kalapudas ja laidassa Ville Heikkala. Kentän kolmaslenkki on seniori Mika Pyörälä. Julius Hermonen ottaa paikkansa neloskentän laidassa. Maalissa aloittaa itseoikeutetusti Langhamer sekä Blomqvist.

Paras kolmesta -sarja käynnistyy

Nyt mitataan toden teolla Ilveksen sitkeyttä ja pelivalmiutta, kun edessä on sarjan kannalta tärkeä viides ottelu. Toinen pääsee yrittämään ensimmäistä kertaa sarjan katkaisua maanantaina Oulun Energia Areenalla. Kärpät on parantanut peliään sarjan kuluessa, mutta edelleen joukkueen hyökkäysalueen hyökkäyspelaaminen tuottaa tasaviisikoin ongelmia Ilveksen hyvän puolustuksen edessä ja Kärpät joutuvat maksamaan yksittäisestä maalista kovan hinnan.

Edellinen ottelu ratkesi Kärppien erikoistilannepelaamiseen, ja on sanomattakin selvää, että Ilveksen on pysyttävä pois jäähyboksista ja keskityttävä omaan peliin. Edellisestä ottelusta on kulunut noin 19 tuntia ja vireystila on avainasemassa, kun sarja siirtyy tänään Nokia Areenalle. Ilveksen etuna on edelleen omapeli, ja jos Tupsukorvat saa sen toimimaan, on Kärpät sen kanssa tänään myös ongelmissa. Ilveksen takana on myös ennätysyleisö, joka tuo Tupsukorville varmasti lisäenergiaa.

Me uskomme vahvasti tänään Ilvekseen ja ennen kaikkea sen vahvaan alkuun, kuten edellisessä ottelussa. Ilveksen on otettava ottelussa heti kuskinpaikka ja pelattava omaa pystysuunnan kiekkoa höystettynä kovalla paineella ja riistopelillä, mikä tuottaa joukkueelle myös maalipaikkoja ja pitkiä hyökkäyksiä Kärppä päätyyn. Tunnelmaa tulee olemaan Nokia Areenalla katossa!

» Ilves - maalit yhteensä - Erä 1: Yli 0,5
1.90
30 € ilmaisveto
1.85
100 € ilmaisveto
1.85
100 € ilmaisveto

Liity
Notify of
guest
0 Comments
Inline Feedbacks
View all comments

PARHAAT VEDONLYÖNTIBONUKSET

ETA ETA, verovapaat voitot

  • KOPPAA ILMAISVETO

    100€ ASTI

  • Minimitalletus

    10€

  • Min. kerroin

    1.50

  • Voitoilla ei kierrätysvaatimuksia!

  • Ei rekisteröitymistä

NAPPAA BONUS

ETA ETA, verovapaat voitot

  • KOPPAA ILMAISVETO

    100€ ASTI

  • Minimitalletus

    10€

  • Min. kerroin

    1.50

  • Voitoilla ei kierrätysvaatimuksia!

  • Ei rekisteröitymistä

NAPPAA BONUS

ETA ETA, verovapaat voitot

  • KOPPAA ILMAISVETO

    30€ ASTI

  • Minimitalletus

    10€

  • Min. kerroin

    1.20

  • Nettovoitot maksetaan suoraan lapaan!

NAPPAA BONUS

URHEILU-UUTISET LÄHTEISTÄ