Kärpät -1.5 maalia

1.95

Tänään Oulun Energia Areenalla, eli vanhankansan Raksilan jäähallissa pelataan klo 18.30 erittäin mielenkiintoinen jääkiekko-ottelu, kun Kärppien uusi käskijä Lauri Marjamäki johdattelee suorasta puolivälieräpaikasta taistelevan kärppälauman ensimmäistä kertaa tällä kaudella jäälle. Vieraakseen Kärpät saavat Porin Ässät.

Oulun Kärpät saivat jo tänään uudet vahvistuksensa kentälle

Koko pohjoisen joukkueeksi Juha Junnon toimesta aikoinaan lanseerattu Kärpät saavat tänään vahvuuteensa uuden valmentajan lisäksi myös kaksi uutta pelaajaa, kun Jokereista Ouluun matkustaneet Julius Junttila ja David Sklenicka on molemmat kokoonpanossa jo tänä iltana. Näiden pelaajien panosta joukkueeseen ei kannata aliarvioida, sillä varsinkin Junttila saattaa tuoda paljonkin joukkueen hyökkäyspelaamiseen vaikka Jokereissa vietetty aika ei nyt suoraan sanottuna aivan nappiin mennytkään. Sklenicka puolestaan vahvistaa omalta osaltaan jo valmiiksi laadukasta puolustusta.

Kärppien otteet olivat Hämeenlinnassa viikonlopun aikana lähestulkoon lannistavan huonoja. Toisaalta taustalla saattoi olla jo tietoa, että kyseessä oli viimeinen ottelu sen aikaisen valmentajan alaisuudessa, joka ei saanut varsinkaan joukkueen 5v5 hyökkäämiseen aikaiseksi mitään organisoitua toimintamallia. Tämä myös koitui lopulta Lauri Mikkolan kohtaloksi koko kauden mitassa. Kärppien hyökkääminen on ollut vahvasti ylivoimapelaamisen varassa ja toisaalta olemme nähneet myös aikoja, jolloin joukkue on ylihyökännyt täysin hajanaisesti ja vastustaja on latonut maaleja vastahyökkäyksistä. Joka tapauksissa koko kauden mitassa Ouluun ei ole löydetty toimivaa organisoitua tapaa hyökätä. Lauri Marjamäen johdolla tämä varmasti tulee muuttumaan.

Porissa sijaitsee yksi Liigakauden huonoimmista jääkiekkojoukkueista

Porin Ässät on ollut tällä kaudella kyllä hivenen surullinen tarina. Joukkue haki vielä suunnanmuutosta marraskuussa palkkaamalla Karri Kiven valmentajaksi. Tämäkään operaatio ei vaan tuonut haluttua lopputulosta ja Ässien kausi näyttää edelleen samanlaiselta katastrofilta. Käytännössä Ässät taistelevat Saipan ja JYP:n kanssa sijoista paska, paskempi ja paskin. Tämän kolmikon jälkeen sarjataulukossa onkin sitten muutaman kilometrin ero seuraaviin joukkueisiin. Käytännössä siis Ässät pelaavat loppukauden ainoastaan omasta ylpeydestään.

Ässien ongelmat pelaamisessa on tällä hetkellä lähinnä pelaajien tasossa. Tämä eskaloituu viimeistään maalivahtien kohdalla, kun Jugrasta kesällä hankittu Kostantin Volkov ei ole todellakaan kantanut niitä odotuksia, jota miehen harteille kasattiin. Käytännössä Venäläinen ei tällä kaudella ole juuri kiekkoa saanut kiinni ja alle 90% torjuntaprosentilla ei nykypäivän jääkiekossa paljoa juhlita. Hyökkäyspäässä Derek Barach on oman tonttinsa hoitanut, mutta muita vastuunkantajia joukkueesta ei ole löytynyt ja se on varmasti suurin syy joukkueen nykytilaan.

Vetolinja löytyy kotijoukkueen kelkasta

Kotijoukkue pääsee otteluun uuden valmennuksen ja uusien pelaajien ryhdistämänä. Lauri Marjamäen saapuminen Ouluun toi suurten odotusten mukana Kärppiin myös varmasti toimivampaa pelitapaa ja voittavaa kulttuuria. Kotijoukkue omistaa tänään paremman materiaalin, paremman motivaation ja paremmat lähtökohdat otteluun.

» Kärpät -1.5 maalia
1.95
100 € ilmaisveto
1.83
30 € ilmaisveto

Liity
Notify of
guest
0 Comments
Inline Feedbacks
View all comments

PARHAAT VEDONLYÖNTIBONUKSET

ETA ETA, verovapaat voitot

  • KOPPAA ILMAISVETO

    100€ ASTI

  • Minimitalletus

    10€

  • Min. kerroin

    1.50

  • Voitoilla ei kierrätysvaatimuksia!

  • Ei rekisteröitymistä

NAPPAA BONUS

ETA ETA, verovapaat voitot

  • KOPPAA ILMAISVETO

    100€ ASTI

  • Minimitalletus

    10€

  • Min. kerroin

    1.50

  • Voitoilla ei kierrätysvaatimuksia!

  • Ei rekisteröitymistä

NAPPAA BONUS

ETA ETA, verovapaat voitot

  • KOPPAA ILMAISVETO

    30€ ASTI

  • Minimitalletus

    10€

  • Min. kerroin

    1.20

  • Nettovoitot maksetaan suoraan lapaan!

NAPPAA BONUS

URHEILU-UUTISET LÄHTEISTÄ