Lauantaipäivän Liigakierros tarjoaa seitsemän ottelua. Me suuntaamme katseemme Ouluun, missä Oulun Kärpät saa vieraita Tampereelta, kun hallitseva Suomen mestari Tappara saapuu Oulun Energia Areenalle. Ottelu käynnistyy klo: 17:00.
Lauri Marjamäen piiskuroima Oulun Kärpät aloitti oman Liiga-urakkansa tämän viikon keskiviikkona, kun avausottelussa Energia Areenalle saapui Lahden Pelicans. Jatkoajalle venynyt ottelu kääntyi lopulta Kärppien eduksi, ja pisteet jäivät Ouluun maalein 3-2ja.
Kärpät oli ottelussa hallitsevampi osapuoli ja joukkue loi maalipaikkoja liukuhihnalta, mutta Pelicansin tolppien välissä operoinut tshekkikassari Patrik Bartosak pelasi loistavasti ja otti muutaman maailmanluokan pelastuksen. Kärppien maalissa operoineelle Joel Blomqvistille ottelu oli puolestaan vaikeampi Kärppien hallitessa ottelua oman mielensä mukaan.
Ottelussa kunnostautuivat Ilveksestä Pelicansiin siirtynyt Joni Ikonen, joka vastasi Pelicansin molemmista maaleista. Ensimmäisen ottelun Liigassa pelannut Stanley Cup-voittaja David Rundblad, jonka lavasta syntyi ratkaiseva 3-2-maali jatkoajalla.
Kärpät on lähtenyt alkavaan kauteen suurin satsauksin, ja puolen Suomen joukkue haluaa palata takaisin kärkikahinoihin. Kärppien rosteri vilisee tähtipelaajia ja oman kylän poikia, jotka ovat palanneet KHL-kaukaloista takaisin kotiin.
Näistä mainittakoon tähtisentteri Joonas Kemppainen, kesken viime kauden narreista Ouluun saapunut Julius Junttila, laituri Teemu Turunen, puolustaja Rundblad, Leijonissa kaiken voittanut alivoimaspesialisti Marko Anttila, viime kaudella takaisin Ouluun palannut Atte Ohtamaa, Pittsburgh Penguinsin organisaatiossa operoinut ja kuusi NHL-ottelua vyölleen saanut Kasper Björkqvist sekä talonmiehenä Jokereissa tunnettu Tommi Kivistö – nimilistaa voisi jatkaa – pelimiehiä riittää.
Jussi Tapolan luotsaama hallitseva Suomen mestari Tampereen Tappara on aloittanut kautensa kahdella voitolla. Kirvesrinnat aloittivat kautensa kahdella kotiottelulla. Tiistaina Liiga-kausi käynnistyi Nokia Areenalla viime vuoden finaaliuusinnalla ja Nokia Areenan kattoon nousi historian ensimmäinen mestaruusviiri.
Seremoniaottelun päätteeksi Tappara pisti TPS:n nippuun ja voitti kauden avausottelun maalein 3-1. Torstaina Nokia Areenalle saapui Helsingin HIFK, joka niin ikään jäi kirvesrintojen jalkoihin ja pisteet jäivät Tampereelle maalein 5-2.
Tappara kuuluu Kärppien ohella niihin joukkueisiin, jotka ovat kesällä hankkineet tähtipelaajien statuksella omaavia pelimiehiä riveihinsä. Näistä pelaajista Jori Lehterä (0+3), Niko Ojamäki (3+0) ja Valtteri Kemiläinen (0+3) ovat vastanneet jo alkukaudesta tehojen puolesta huutoon.
Tapparan positiivinen yllättäjä on ollut kahden ottelun maaliputkessa viilettävä Petteri Puhakka, joka on saanut heti kauden alussa paljon vastuuta. 21-vuotias laituri räppäili viime kaudella jo 15 maalia ja se raja rikkoutunee tällä tahdilla ennen joulua.
Kärpät ja Tappara ovat vääntäneet 2010-luvulla keskenään mestaruuksista, ja joukkueiden välinen historia hakee vertaistaan. Luvassa on todellinen klassikko-ottelu, jossa vastakkainasettelua haetaan myös kahden tähtisentterin kohdalla, kun KHL-kaukaloissa marinoituneet Kemppainen ja Lehterä kohtaavat toisensa.
Kärppien kohdalla kausi on alkanut maltillisesti ja joukkue pelaa nyt toisen ottelunsa. Tapparalle ottelu on viikon kolmas. Kärpät antoi harjoituskaudella ja avausottelussa viitteitä siitä, että tällä kaudella ei peruutella. Joukkue pelaa huomattavasti hyökkäysvoittoisempaa lätkää kuin viime kaudella. Tästä kielii myös kesän hankinnat ja ratkaisuvoimaa löytyy neloskentästä asti. Luvassa on kahden huippuseuran kohtaaminen, josta ei tule lauantaina tunnetta puuttumaan.
Kärpät lähtee vedonlyöntisivustojen silmin suosikkina otteluun. Tässä vaiheessa kautta kuitenkin ottelun sisällä tulee paljon huolimattomuus- ja merkkausvirheitä, ja ehjä 60 minuuttinen on mahdottomuus alkukaudesta ennen kuin peli alkaa tulemaan selkärangasta.
Kärppien nuori maalivahtikaksikko on myös iso kysymysmerkki. Tappara puolestaan on ollut vaikeuksissa paineen alta lähdöissä, ja uskomme vahvasti siihen, että Kärppien laaja hyökkäysarsenaali pystyy myös Raksilassa Tapparaa tässä asiassa hiillostamaan.
Ottelun maalimäärät on vedetty kohtalaisen alas, ja sieltä poimimme myös vetolinjamme tähän otteluun. Molempien joukkueiden hyökkäyskalusto hakee vertaistaan ja luotamme vahvasti siihen, että tänään nähdään Oulussa kahden taitavan joukkueen välienselvittely, jossa yksilöt nousevat esiin, ja sitä kautta nähdään myös maaleja.
» Yli 4,5 maalia varsinainen peliaika | |||
---|---|---|---|
![]() |
1.89
|
100 € ilmaisveto
|
|
![]() |
1.89
|
100 € ilmaisveto
|
KOPPAA ILMAISVETO
100€ ASTI
Minimitalletus
10€
Min. kerroin
1.50
Voitoilla ei kierrätysvaatimuksia!
Ei rekisteröitymistä
KOPPAA ILMAISVETO
100€ ASTI
Minimitalletus
10€
Min. kerroin
1.50
Voitoilla ei kierrätysvaatimuksia!
Ei rekisteröitymistä
KOPPAA ILMAISVETO
30€ ASTI
Minimitalletus
10€
Min. kerroin
1.20
Nettovoitot maksetaan suoraan lapaan!