KooKoo

2.20

KooKoo ja Pelicans jatkavat ottelusarjaa tänään Kouvolassa, kun edessä on sarjan kannalta ratkaiseva toinen osaottelu. Illan estradina toimii KooKoon kotitupa Lumon Areena ja kiekko putoaa jäähän klo: 18:30.

KooKoo otti ensimmäisen kiinnityksen puolivälieräpaikkaan

Kouvolan KooKoon ja Lahden Pelicansin välisestä sarjasta povattiin ennakkoon tasaista ja vähämaalista. Ensimmäinen osaottelu antoi suuntaa myös tälle ennustukselle, kun kaksi tasaista joukkuetta selvittelivät välejään eilen Lahden Isku Areenassa.

KooKoo sai ensimmäiseen otteluun salama-alun, kun joukkueen paras pistemies Joose Antonen iski Patrik Bartosakin riparin tshekkikassarin selän taakse, kun peliaika ehti vanhentua 43 sekuntia. Ensimmäinen erä oli molemmilta tunnustelemista, paria jäähyjä lukuun ottamatta, ja erätauolle siirryttiin vieraiden johdossa.

Toisessa erässä KooKoo lisäsi johtonsa jo 0–2, kun Samuli Ratisen rannelaukaus etukulmaan yllätti Bartosakin ottelun ylitettyä jo puolimatkan krouvin. Pelicansin kavennus tuli toisen erän lopussa, kun tähtihankinta Hannes Björninen veivasi vanhanaikaisella pussileuat maalin päähän, ja näin kouvolalaiset maalin johdossa päätöserään.

Päätöserä oli molemmilta todella rikkonainen ja KooKoo onnistui puolustamaan omaa maalian hyvin, jonka viimeisenä lukkona operoi Nick Malik. Päätöserä eskaloitui tilanteeseen, jossa Pelicansin maaliruisku Jiri Smejkal lensi ulos osuttuaan linjatuomariin, joka lensi tilanteesta katolleen.

Tuomaristo katsoi tshekkiläisen osuman tahalliseksi. Smejkal ulos ja KooKoolle 5 minuutin ylivoima, joka viimeistään katkaisi pussileukojen pyristyksen. Smejkal ei saanut tilanteesta pelikieltoa ja voit katsoa kyseisen tilanteen tästä> tai alla olevasta pätkästä. Päätöserä oli lopulta maaliton ja näin KooKoo otti tärkeän kiinnityksen puolivälieräpaikkaan maalein 1–2.

Voittaako Pelicans peikkonsa?

Tommi Niemelän piiskuroima Pelicans on mahdottoman edessä ja joukkueen on pakko löytää jotain uutta, että sarja herää tänään henkiin Kouvolassa. Pelicans tarvitsee suoran voiton siirtääkseen ottelun jatkopeliin. Jatkopeli pelataan heti toisen osaottelun perään ja se päättyy, kun toinen joukkueista laittaa punalampun palamaan. Pelicans ei ole voittanut tällä kaudella kertaakaan KooKoota Lumon Areenalla ja suurempi kaukalo on tuottanut Pelicansille todella suuria vaikeuksia toteuttaa oma pelikirjaa.

Olli Salon KooKoolle riittää tänään tasapeli varmistamaan puolivälieräpaikka. KooKoo on voittanut kaikki keskinäiset kolme ottelua tällä kaudella Lumon Areenalla, ja kouvolalaiset lähtevät toiseen osaotteluun ennakkosuosikkina. Pelicans joutuu pelaamaa tänään suurella riskillä, varsinkin viimeisessä erässä joukkue joutuu ottamaan isoja riskejä, jos ottelu etenee tasatilanteessa päätöserään asti.

KooKoon puolustuspelaaminen on ollut tiivistä ja joukkue on todella yhtenäinen. Tänään myös Salo saa käyttää viimeistä vaihto-oikeutta, mikä mahdollistaa Lukas Jasek – Smejkal -akselin eliminoimisen. Pelicans on aivan liikaa ykkös- ja kakkoskentän varassa, mikä näkyy tulosyksikössä. KooKoon laajempi materiaali, parempi puolustuspelaamien sekä maalivahti Malik takaavat tänään voiton kouvolalaisille. Pelicans lähtee tänään kesälomalle!

KooKoo - Pelicans 30€ ilmaisveto

» KooKoo
2.20
100 € ilmaisveto
2.20
100 € ilmaisveto

Liity
Notify of
guest
0 Comments
Inline Feedbacks
View all comments

PARHAAT VEDONLYÖNTIBONUKSET

ETA ETA, verovapaat voitot

  • KOPPAA ILMAISVETO

    100€ ASTI

  • Minimitalletus

    10€

  • Min. kerroin

    1.50

  • Voitoilla ei kierrätysvaatimuksia!

  • Ei rekisteröitymistä

NAPPAA BONUS

ETA ETA, verovapaat voitot

  • KOPPAA ILMAISVETO

    100€ ASTI

  • Minimitalletus

    10€

  • Min. kerroin

    1.50

  • Voitoilla ei kierrätysvaatimuksia!

  • Ei rekisteröitymistä

NAPPAA BONUS

ETA ETA, verovapaat voitot

  • KOPPAA ILMAISVETO

    30€ ASTI

  • Minimitalletus

    10€

  • Min. kerroin

    1.20

  • Nettovoitot maksetaan suoraan lapaan!

NAPPAA BONUS

URHEILU-UUTISET LÄHTEISTÄ