Tänään Raumalla aloitellaan Liigan pudotuspelejä, kun kotijoukkue Lukko saa vastaansa ritarilauman Hämeenlinnasta, eli HPK:n. Lähtökohta päivän ottelussa on uuden systeemin mukaan se, että jatkoon menevä joukkue selvitetään tällä kaudella kahdessa ottelussa, jotka voivat päättyä poikkeuksellisesti jopa tasan. Toisen ottelun varsinaisen peliajan jälkeen katsotaan sitten voittojen määrä ja jos voitot ovat tasan pelataan jatko-ottelu 20 minuutin erillä ja maalista poikki periaatteella. Tämän otteluparin 2nsimmäinen osaottelu on siis vuorossa tänään klo 18.30 ja pelipaikkana toimii tietenkin Kivikylän Areena.
Tämän illan otteluun lähdettäessä molemmat joukkueet ovat pienoisia kysymysmerkkejä vedonlyöjille, kannattajilleen ja ehkä vähän kaikille. Kotijoukkue Lukko lähtee matkaan kolmen ottelun tappioputkessa ja aika kesyt peliesitykset allaan, kun taas vierailija HPK on ottanut turpaan neljästi peräkkäin. Näistä viimeisin selkäsauna tuli Pelikaanien vieraana vain 16 sekuntia ennen ottelun loppua aika heikon esityksen jälkeen. Käytännössä voidaankin todeta molempien joukkueiden olevan tilanteessa, jossa suunnan pitäisi olla reilusti kohti pintaa, jos jatkopaikka vain kiinnostaa.
Maalivahtipelaamisen merkitys on vuosien mittaan aina korostunut mitä pidemmälle pudotuspelejä on menty ja näiden joukkueiden osalta tässä ottavat yhteen Magnitogorskista kesken kauden Raumalle saapunut Artyom Zagidulin ja HPK:ssa kaksi edellistä kautta loistavasti pelannut Eetu Laurikainen. Tämän kauden otteiden perusteella voidaankin todeta, että tämä on varmaan ainoa osa-alue, joka puhtaasti laadun puolesta täytyy merkata vieraiden eduksi. Lisäksi Hannu “Huomenna ollaan Nordiksella” Pikkarainen on saanut hämeenlinnalaiset loistavaan iskuun saavuttuaan Hämeenlinnaan, jossa alkukauden jälkeen näytti jo pudotuspelit karanneen joukkueen tavoittelemattomiin.
Kun lähdetään ruotimaan joukkueiden hyökkäys- ja puolustuskalustoa, niin etu kääntyy vähemmän yllättäen kotijoukkueelle, joka vuodesta toiseen operoi hivenen hämeenlinnalaisia suuremmalla budjetilla. Vaikka kotijoukkueelta tänään pelikiellon seurauksena puuttuukin Pavol Skalicky, niin tästä huolimatta joukkueen hyökkäyskalusto on näihin karkeloihin hyvinkin tasokas ja lisätehoja löytyy puolustuksen puolelta, jossa joukkueensa paras tehomies ja puolustajien pistepörssin voittanut Vili Saarijärvi ansaitsee tänään päästä katsojien erikoishuomion kohteeksi.
Erikoistilannepelaamista peilaillessa voidaan todeta Lukon olevan täysin sarjan keskitasoa, kun taas vieraiden ylivoimapelaaminen on puolestaan ollut suunnilleen naurettavan ja säälittävän rajamaastossa. Alivoimapelin osalta HPK oli runkosarjassa jopa hyvä, mutta ylivoimaprosentti 11.48 on aivan kamalan heikko. Oikeastaan se on koko sarjan toiseksi heikoin, eli auttamattoman paska. Tämän tason ylivoimapelaamisella ritarilauman ei kannata kovin pitkästä ja oranssista keväästä haaveilla, joten Pikkaraisen tulee etsiä uudet käärmemyrkyt tämän osa-alueen paikkaamiseksi.
Vähemmän yllättäen tässä vaiheessa kautta alkaa monissa vetokohteissa olemaan jo kertoimet aika lähellä täysin kohdillaan. Sama pätee myös tämän ottelun kanssa, jossa ainoa pieni heitto on mielestäni ottelun maaliodottaman kohdalla. Illan ottelusta on nimittäin tulossa erittäin tasainen ja maaliodottama lienee jossain viiden maalin tietämillä. Omissa laskelmissani sain molempien joukkueiden kahdelle maalille kerrointa 2.00-2.07 ja näin ollen markkinoilta saatava kerroin jättää vedonlyöjälle vähintään viiden prosentin tuotto-odottaman ja nämähän täytyy aina nappailla takataskuun
» Molemmat joukkueet tekevät vähintään 2 maalia | |||
---|---|---|---|
![]() |
2.12
|
100 € ilmaisveto
|
|
![]() |
2.12
|
100 € ilmaisveto
|
|
![]() |
2.05
|
30 € ilmaisveto
|
KOPPAA ILMAISVETO
100€ ASTI
Minimitalletus
10€
Min. kerroin
1.50
Voitoilla ei kierrätysvaatimuksia!
Ei rekisteröitymistä
KOPPAA ILMAISVETO
100€ ASTI
Minimitalletus
10€
Min. kerroin
1.50
Voitoilla ei kierrätysvaatimuksia!
Ei rekisteröitymistä
KOPPAA ILMAISVETO
30€ ASTI
Minimitalletus
10€
Min. kerroin
1.20
Nettovoitot maksetaan suoraan lapaan!