KooKoo yli 1,5 maalia

1.81

Tänään Nokia Areenalla jatketaan jälleen Liigan välieriä yhden ottelun verran, kun Tampereella kiekko tiputellaan keskiympyrään klo 18.30. Lähtökohdat tämän päivän otteluun muuttuivat lauantaina Kouvolassa, kun tämän päivän vieraat pudottivat sarjan voiton avaimet kädestään johdettuaan kotiotteluaan kahteen kertaan kahdella maalilla lukemin 2-0 ja 3-1. Tämän jälkeen kuitenkin kentällä oli vain yksi joukkue ja Tappara painoi taululle seuraavat viisi maalia tasoittaen ottelusarjan lukemiin 1-1 ja näin saaden kotietunsa takaisin. Näin ollen kirvesrinnat lähtevät tämänkin päivän otteluun selkeinä suosikkeina

Tapparalta on nähty muutama ihmeellinen pimeneminen ottelun sisällä

Tänään suosikkina lähtevä kotijoukkue on jälleen asemansa ansainnut. Jussi Tapolan johtamalla valmennusryhmällä riittää kuitenkin mietittävää, sillä yhtään ehjää 60 minuuttista Tapparalta ei ole vielä näissä välierissä nähty. Ensimmäisessä ottelussa joukkue unohti kokonaan osallistua toisessa erässä otteluun ja toisessa ottelussa startti oli kaikkea muuta kuin hyvä ja tasokas. Tänään joukkueen suurin kysymysmerkki onkin se, että pystyykö tamperelaiset pelaamaan kolme erää jääkiekkoa katoamatta täysin kaukalosta. Mikäli Tappara siihen tänään pystyy ei KooKoon tämän illan talkoista tule todellakaan helppoja.

Tapparan miehistöstä viime ottelussa yllättäen puuttunut runkosarjan pistepörssin voittanut Anton Levtchi on jälleen ainakin merkattu kokoonpanoon ja näin ollen Tapparan todella tehokas ykkösvitja Levtchi – Morley – Merelä pitäisi olla jälleen koossa. Muuten kokoonpanossa nyt ei mitään suuria yllätyksiä ole. Viime ottelussa kesken pelin maalille tullut Janis Kalnins oli monien suosikki aloittamaan tänään maalilla, mutta Tapola luottaa edelleen hyvin puolivälierissä pelanneeseen Christian Heljankoon, joka aloittaa myös tänään Tapparan maalilla. Toisin sanoen valmennus on edelleen kohtalaisen tyytyväinen omiensa esitykseen ja miksi ei olisi. Käytännössä kotijoukkue pelaa muuten hyvää jääkiekkoa, mutta pariin otteeseen he ovat vain kadonneet kokonaan ottelun kuvasta.

KooKoon materiaalista on revittävä irti hieman yli sata prosenttia

Otteluparin materiaaliero tuli ensimmäistä kertaa näkyviin oikeastaan edellisen ottelun toisella puoliskolla, kun KooKoon miehistössä taisi hivenen alkaa valtava ottelutahti näkyä ja joukkue pelasi omaan tasoonsa nähden keskenkertaista jääkiekkoa reilun erän verran. Tämä nähtiin myös kentällä, kun joukkue joutui samalla sekunnilla kun pelaamisen taso notkahti, niin sellaiseen pesukoneeseen josta ei selvinnyt kukaan. Vieraiden valmennuksessa loistavaa kautta vetävä Olli Salo onkin sinällään epäkiitollisen tehtävän edessä, että hänen johtaman valmennuksen on joka pelissä saatava joukkueesta irti loistava ottelu, jotta joukkue pystyy edes taistelemaan voitosta. Toisaalta tämän kauden valmennuksista juuri Salon miehistöltä tätä suoritusta voidaan odottaa.

KooKoon kokoonpanossa nähdään tänään yksi merkittävä puutos, kun edellisessä ottelussa nujakassa jalkansa vääntänyt Petteri Nikkilä on tänään sivussa ja Alexander Bonsaksen ottaa Nikkilän paikan ykköspakkiparissa. Totuus vaan taitaa olla, että KooKoolla ei toista saman tasoista kiekollista pakkia vain löydy kuin Nikkilä. Mies jättääkin valtavan aukon puolustuksen lisäksi myös joukkueen kiekolliseen pelaamiseen. Toisaalta Nikkilän puuttuminen tuntuu näkyvän tällä hetkellä myös aika paljon kertoimissa. Kuitenkin voidaan todeta KooKoon päässeen kohtalaisen hyvin hyökkäämään näissä kahdessa ottelussa, joten ei miehen poissaolo vieraista täysin hampaattomia voi tehdä.

Tänään kotijoukkue on suuri suosikki, mutta kertoimissa tätä on mielestämme hivenen korostettu ja näin tänään lähdetäänkin hivenen jopa vieraiden kelkkaan. Ottelua vieraat tuskin voittaa, mutta ei sekään kertoimiin nähden mahdottomalta tunnu. Toisaalta jos Heljanko on edelleen hivenen ailahteleva ja Tappara katoo hetkeksikin kentältä, niin kaikki on mahdollista. KooKoon yli 1.5 maalille saatava kerroin on kuitenkin sitä luokkaa, että siitä emme tänään kävele ohitse varsinkaan kun kyseiseen vetotapaan otetaan mukaan myös jatkoajalla tehty maali.

» KooKoo yli 1,5 maalia
1.81
100 € ilmaisveto
1.81
100 € ilmaisveto

Liity
Notify of
guest
0 Comments
Inline Feedbacks
View all comments

PARHAAT VEDONLYÖNTIBONUKSET

ETA ETA, verovapaat voitot

  • KOPPAA ILMAISVETO

    100€ ASTI

  • Minimitalletus

    10€

  • Min. kerroin

    1.50

  • Voitoilla ei kierrätysvaatimuksia!

  • Ei rekisteröitymistä

NAPPAA BONUS

ETA ETA, verovapaat voitot

  • KOPPAA ILMAISVETO

    100€ ASTI

  • Minimitalletus

    10€

  • Min. kerroin

    1.50

  • Voitoilla ei kierrätysvaatimuksia!

  • Ei rekisteröitymistä

NAPPAA BONUS

ETA ETA, verovapaat voitot

  • KOPPAA ILMAISVETO

    30€ ASTI

  • Minimitalletus

    10€

  • Min. kerroin

    1.20

  • Nettovoitot maksetaan suoraan lapaan!

NAPPAA BONUS

URHEILU-UUTISET LÄHTEISTÄ