1 erä: Alle 1.5 maalia

1.70

Tänään Tampereen uudessa jääkiekkopyhätössä eli Nokia Areenassa pelataan kaikkien aikojen ensimmäinen pudotuspelikamppailu, jossa vastakkain asettuvat tämän kauden runkosarjan voittaja Tappara, sekä hallitseva Suomen Mestari ja runkosarjan kymmenes Lukko. Kyseessä on siis tietysti puolivälierien ensimmäinen kamppailu ja kiekko putoaa jäähän klo 18.30

Kotijoukkue lähtee otteluun vedonlyöntiyhtiöiden suurena suosikkina

Jokaisen mielestä Tappara lähtee varmasti tähän otteluun suosikkina, mutta ainakaan henkilökohtaisesti en odotellut markkinoilta löytyvän 1.60 tyyppisiä kertoimia kotivoitolle, sillä tämän kauden Liiga on ollut todella tasainen ja tämän päivän ottelupari on tähänkin mennessä vääntänyt tiukkoja otteluita toisiaan vastaan. Tappara todellakin silti suosikin asemansa ansaitsee pelaten runkosarjan lopussa varmaan pelillisesti parasta jääkiekkoa koko Liigassa. Tapparan vahvuus on tietysti edelleen kurinalainen hyvä joukkuepelaaminen, mutta sen lisäksi joukkueesta on noussut vahvasti esiin kaksi positiivista yllättäjää. Toinen näistä on tietty pistepörssin voittanut Anton Levtchi joka on pelannut uskomattoman kauden kirvesrinnoissa. Silti ainakin minulle suurempi yllätys on ollut Waltteri Merelän kausi. Mies on ottanut valtavan harppauksen viime kauden liigan keskivertopelaajasta suoraan sarjan tähdistöön.

Tapparan puolustus on laadukas kokonaisuus, josta ei heikkoja lenkkejä kauhean montaa löydy. Puolustajien kiekollisesta osaamisestakin kertoo jotain se, että joukkueen seitsemäs puolustaja Joni Tuulola pelaisi monessa liigajoukkueessa aivan kärkipakkiparien kiekollisessa roolissa. Maalivahtipeliinkään joukkueen ei pitäisi kaatua, nimittäin hyvää kautta pelaava Christian Heljanko sai siirtorajalla kohtalaisen luukunavaajan taakseen, kun Janis Kalnins matkasi läntisestä naapurimaastamme Tampereelle täydentämään yhden Liigan kovimmista maalivahtikaksikoista. Tapparan penkintakaa löytyy Jussi Tapola jonka meriittejä ei nykyisessä Liigassa tarvitse enää erikseen mainita. Tapola onkin mies paikallaan, vaikka mitään suuria taktisia ihmeitä häneltä tuskin nähdään.

Lukko kaatoi HPK:n keskinkertaisilla otteilla

Lukko pääsi puolivälieriin neljännesvälierien kautta, jossa joukkue voitti HPK:n toisen ottelun tasapelin ansioista otteluvoitoin 1-0. Totuus kuitenkin on, että tässä sarjassa emme nähneet kovin laadukasta jääkiekkoa ja raumalaisten tuleekin parantaa otteitaan, mikäli he meinaavat viettää Tapparaa pidempää kiekkokevättä. Positiivisia asioita jos Lukon pelaamisesta tuossa otteluparissa etsii, niin ensimmäisenä tulee mieleen maalivahti Lassi Lehtisen pelaaminen. Ennen pudotuspelejä jonkinlaisena kysymysmerkkinä pidetty Lehtinen ainakin aloitti urakkansa hyvin ja näin ollen hän saa hyvät lähtökohdat tämän päivän otteluun. Lisäksi Lukon viisikkopuolustaminen oli aika hyvän näköistä, mutta siihen vaikutti varmasti myös HPK:n todella onneton hyökkäyspeli.

Lukon akilleen kantapääksi saattaa muodostua tässä otteluparissa hyökkäyspelaaminen. Viimeisen kahden ottelun näytöt eivät nimittäin varmasti riitä Tapparaa vastaan ainakaan koko ottelusarjan voittoon. Voisikin sanoa suuren ajattelijan Timo Jutilan sanoin, että “Tässä kun on nyt nukuttu, niin pitää mennä eteenpäin”. Laajuutta Lukolta pitäisi kyllä löytyä ja varsinkin sentteriosaston pitäisi olla hyvässäkin kunnossa, mutta jotenkin molemmat ottelut HPK:ta vastaan olivat hyökkäyspään osalta aika mitään sanomattomia. Toisaalta eipä siinä raumalaisten paljon tarvinnut ihmeitä esittää, kun toisen joukkueen hyökkäyspelaaminen oli täysin onnetonta.

Kun pelissä panokset kovenee, niin yleensä maaliodottama laskee

Tänään pelataan suurista panoksista. Sen lisäksi joukkueiden valmentajat Virtanen ja Tapola ovat kyllä näyttönsä antaneet sen puolesta, että kun panokset jääkiekossa lisääntyy, niin peli menee entistä varmemmaksi. Lukko esitteli jo HPK:ta vastaan todella riskitöntä pelaamista ja Tapolan Tapparalta ei ole varmaan koko historian aikana suuria riskejä pudotuspeleissä nähty. Varsinkin ottelun alku tuleekin olemaan varmasti hivenen tunnustelevampaa jääkiekkoa ja sen takia me nautimme selkeän maailman markkinoiden topin taskuumme pelaamalla ensimmäisen erän maalimäärään underia.

 

» 1 erä: Alle 1.5 maalia
1.70
100 € ilmaisveto
1.70
100 € ilmaisveto

Liity
Notify of
guest
0 Comments
Inline Feedbacks
View all comments

PARHAAT VEDONLYÖNTIBONUKSET

ETA ETA, verovapaat voitot

  • KOPPAA ILMAISVETO

    100€ ASTI

  • Minimitalletus

    10€

  • Min. kerroin

    1.50

  • Voitoilla ei kierrätysvaatimuksia!

  • Ei rekisteröitymistä

NAPPAA BONUS

ETA ETA, verovapaat voitot

  • KOPPAA ILMAISVETO

    100€ ASTI

  • Minimitalletus

    10€

  • Min. kerroin

    1.50

  • Voitoilla ei kierrätysvaatimuksia!

  • Ei rekisteröitymistä

NAPPAA BONUS

ETA ETA, verovapaat voitot

  • KOPPAA ILMAISVETO

    30€ ASTI

  • Minimitalletus

    10€

  • Min. kerroin

    1.20

  • Nettovoitot maksetaan suoraan lapaan!

NAPPAA BONUS

URHEILU-UUTISET LÄHTEISTÄ