Tänään jatketaan jälleen Liigan puolivälieriä kolmen koitoksen verran. Tässä vihjeessä käsittelemme Tapparan ja Lukon välistä puolivälieräsarjaa, jota Tappara johtaa neljän koitoksen jälkeen luvuin 3-1. Ottelusarja on siis tänään ensimmäistä kertaa katkolla kotijoukkueelle. Ottelun pelipaikkana toimii uusi Nokia Areena ja ottelu alkaa klo 17.00.
Kotijoukkue Tappara jatkoi oikeastaan siitä mihin tähän mennessä oli jäänyt. Joukkue pelasi kokonaisvaltaisesti hyvää jääkiekkoa vaikka tällä kertaa joukkueen kärkiketjut eivät täysin pystyneet omaa vettänsä kaivoon kantamaan, niin ratkaisijoita löytyi hivenen yllättävältäkin taholta. Eilisen hahmo olikin selkeästi nelosvitjasta esiin noussut Joona Luoto joka ensiksi tasoitti ottelun vajaat kaksi minuuttia ennen loppua ja lopulta myös ratkaisi Tapparan voiton jatkoajalla. Kokonaisuutta katsoen voidaankin todeta eilisen ottelun olevan hyvin laadukas ja Tapparan vierasvoiton jokseenkin ansaittu.
Tänään valmentaja Jussi Tapola on selkeästi lähtenyt ratkaisemaan eilisitä kakkosvitjan notkahdusta ja heittänyt Patrik Virran kakkosen keskelle Kristian Tanuksen ja Veli-Matti Savinaisen keskelle. Kyle Platzer lähtee etsimään kadoksissa olevaa peliotetta kolmosen keskelle ja ilmeisesti myös onnistunee siinä. Muuten joukkueen kokoonpano pysyy samana kuin ennenkin ja maalivahti Christian Heljanko jatkaa tietysti maalissa pelatessaan eilenkin jälleen todella hyvää maalivahtipeliä. Tappara pääsee lähtemään otteluun aika paineettomasta lähtökohdasta ja joukkueen kokemus on kyllä sitä luokkaa, että suurta notkahdusta pelin tasossa ei varmasti ole odotettavissa.
Lukko on tämän ottelusarjan mitassa varmasti yllättänyt monet seuraajat ja he ehkä olisivat jopa ansainneet toisenkin otteluvoiton tähän sarjaan. Raumalaisten yksi suurimmista ongelmista on ollut tehoton ykkösvitja joka loisti poissaolollaan myös eilen. Muuten joukkue pelaa kyllä hyvinkin laadukasta kiekkoa, jossa pelin tasapaino pysyy hyvänä ja viisikon puolustaminen on laadukasta. Ainoa silmiin pistävä puute on kiekonriistojen määrä hyökkäysalueella. Lukko ei viimeiseen kahteen otteluun ole saanut kuin muutamia kiekonriistoja vastustajan kenttäpäädyssä ja osittain sen takia joukkueen kaikista parhaat maalipaikat ovat jääneet hivenen liian vähiin.
Lukon valmentaja Marko Virtanen etsii edelleen tehoja omaan ykkösketjuunsa tutuin keinoin, eli jälleen Linus Nyman on nostettu ykkösvitjan oikeaan laitaan ja Henri Ikonen menee kolmosvitjaan. Joukkueen selkeästi paras kenttä eli kakkonen jatkaa samassa koostumuksessaan. Myös maalissa jatkaa edelleen Artem Zagidulin, joka pelasi myös eilen erittäin hyvän ottelun joukkueen tolppien välissä. Virtasen peliliikkeet eivät siis edelleenkään ole mitään hirveän suuria ja se kertoo osittain siitä, että valmentaja on suurilta osilta hyvinkin tyytyväinen joukkueen esittämiin otteisiin ja miksi ei olisi. Lukko pelaa omalla ylätasollaan, mutta se ei vaan riitä.
Tänään Tappara pääsee kotikentällään hakemaan ottelusarjan katkaisua ja joukkueen kokemuksella ja tämän hetkisen pelaamisen tasolla sarja taitaa katketa tänään. Kotijoukkueen suora kerroin ei vain houkuttele ketään ja on suorastaan alikerroin. Sen takia me etsimme tuotto-odottamaa siitä, että Lukko pelaa edelleen laadukasta jääkiekkoa ja uskomme joukkueen omistavan mahdollisuuden yli kahden maalin tekemiseen tänään vieraissa. Varsinkin kun kahdella maalilla saamme jo panoksemme takaisin.
» Lukko yli 2.0 maalia | |||
---|---|---|---|
![]() |
2.14
|
100 € ilmaisveto
|
|
![]() |
2.14
|
100 € ilmaisveto
|
KOPPAA ILMAISVETO
100€ ASTI
Minimitalletus
10€
Min. kerroin
1.50
Voitoilla ei kierrätysvaatimuksia!
Ei rekisteröitymistä
KOPPAA ILMAISVETO
100€ ASTI
Minimitalletus
10€
Min. kerroin
1.50
Voitoilla ei kierrätysvaatimuksia!
Ei rekisteröitymistä
KOPPAA ILMAISVETO
30€ ASTI
Minimitalletus
10€
Min. kerroin
1.20
Nettovoitot maksetaan suoraan lapaan!