Ilveksen ja TPS:n välinen välieräsarja jatkuu edelleen, kun edessä on sarjan kuudes osaottelu Turun Gaterade Centerissä. Ilves selvisi ensimmäisestä pakkovoitosta eilen, ja sarja on turkulaisille 3–2. Ottelu käynnistyy klo: 18:30 ja odotettavissa on todellinen kiekkospektaakkeli Turussa, kun Gaterade Centeriin odotetaan lauantai-iltana yleisöryntäystä.
Ilves pelasi eilen veitsi kurkulla täpötäydessä Nokia Areenassa, kun TPS oli siirtynyt sarjassa jo murskaavasti 3–1-johtoasemaan. Ilves oli perjantaina jalkeilla parhaalla kokoonpanolla ja ykköskorin ukot Henrik Haapalan johdolla oli parsittu kasaan kotiyleisön riemuksi. Ottelusta ei vauhtia puuttunut ja jo ensimmäinen erä oli todella vauhdikasta kiekkoa, jossa mentiin päästä päähän. Avausmaalia saatiin kuitenkin odottaa ensimmäisen erän viimeiselle neljännekselle asti.
Paljon kritiikkiä viime aikoina saanut Marko ”Mörkö” Anttila huudatti ensimmäistä kertaa kotiyleisöä siirtäen Tupsukorvat johtoon TPS-maalinkulmasta rannelaukauksella, mikä yllätti tähtikassari Andrei Kareyevin. Toisessa erässä TPS sai otetta ja hallitsi kenttätapahtumia, mutta Marek ”King” Langhamer otti muutaman todellisen huipputorjunnan ja piti maalinsa puhtaana.
Toisen erän viimeisellä kympillä Ilveksen neloskenttä sai Anttilan johdolla paineen TPS:n kenttäpäätyyn, ja Juuso Pulli laukoi viivalta melkoisen kaaliperhosen, joka yllätti tähtikassarin toistamiseen – Ilves 2–0 johtoon. Ilves sai toisen erän lopussa vielä mahdollisuuden lisätä johtoaan ylivoimalla, mutta TPS kesti ja päätöserään siirryttiin Tupsukorvien kahden maalin johdossa.
Päätöserässä ei vauhtia puuttunut ja molemmat saivat paineen ajoittain hyökkäysalueelle. Ilves siirtyi vakuuttavaan johtoon kolmannen erän puolessa välissä, kun paluun askiin tehnyt ruotsalaispakki Leo Lööf käynnisti vastahyökkäyksen nopeasti puolustusalueelta, ja Joni Ikonen jatkoi Matias Mäntykivelle, joka teki kerrassaan upean soolomaalin vieden TPS:n pakit nakkikioskille. Ilves siirtyi turvallisen tuntuiseen kolmen maalin johtoasemaan.
Ilveksen kolmas maali riitti myös TPS:n maalinsuulla operoivalla Kareyeville, joka komennettiin pois, ja tilalle luisteli kakkoskassari Eetu Anttila. Päätöserässä ei enempää maaleja nähty, ja Ilves otti tärkeän voiton kevään parhaalla esityksellään ja siirsi sarjan ratkaisua ainakin lauantaiksi Turkuun.
Jouko Myrrän luotsaama Ilves on ollut suurissa vaikeuksissa B2B-otteluiden kanssa, ja valmentaja on joutunut rusikoimaan lähes aina kokoonpanoaan jälkimmäiseen otteluun – niin tänäänkin. Ilvekseltä puuttuu taitoniekka Haapala. Haapalan tilalle nousee venäläistaikuri Ivan Nikolishin, joka ottaa paikkansa Petri Kontiolan johtamassa ykköskentässä. Hyökkääjä Panu Mieho ei ole myöskään pelikunnossa ja Miehon paikan kakkoskentän laidassa ottaa Colton Beck.Kolmos- ja neloskenttä pysyy ennallaan.
Ilveksen puolustuksesta puuttuu loistavan kevään pelannut talkkari Dominik Masin. Ykkösparin muodostaa näin Les Lancaster ja Jarkko Parikka. Kakkosparissa luutii Tuomas Salmela ja Aleksi Elorinne. Kolmosparin muodostaa Juuso Pulli sekä Lööf, ja Daniel Gazda nousee kokoonpanoon seiskapakiksi.
Jussi Ahokas menetti eilen hyökkääjä Jonne Tammelan kesken ottelun, ja voimahyökkääjä ei ole tänään pelikunnossa. Tammelan paikan kolmoskentässä ottaa Mitch Hults. Muuten TPS on saanut parsittua joukkueen kasaan ja jatkaa samalla kokoonpanolla kuin eilen.
Ilves pelasi kevään parhaan pelinsä eilen. Joukkue sai onnistumisia tasaviisikoin, mikä on ollut Tupsukorville tässä sarjassa todellinen murheenkryyni. Samalla myös tärkeät pelaajat Anttilan johdolla saivat onnistumisia, jotka ruokkivat varmasti joukkueen itseluottamusta. Ilves on kaikesta huolimatta tänään siipirikkoinen ja joukkueella on ollut isoja ongelmia niin runkosarjassa kuin kevään tosipeleissä saada oikeanlainen lataus B2B-otteluiden jälkimmäisiin matseihin.
Ahokas ei missään nimessä ollut tyytyväinen joukkueen esityksiin eilen, ja tänään TPS tulee kotonaan kuin tykinsuusta – se on varma! Ilves ei ole tehnyt Turussa maaliakaan tässä sarjassa, ja siihen joukkueen on yksinkertaisesti löydettävä tänään lääkkeet, jos mielii siirtää sarjan ratkaisun seiskapeliin ja Nokia Areenalle. Ilveksen puolusti eilen hyvin ja samaa täytyy tehdä tänäänkin, koska on sanomattakin selvää, että TPS tulee hyökkäyspeliä tänään kotiyleisön edessä parantamaan.
Ilves varmasti taistelee, repii ja rastaa sekä puolustaa. Joukkue on parantanut kamppailupelaamista sarjan aikana konkreettisesti ja onnistunut pimentämään TPS:n ykköskentän – kuten eilen. Luvassa on, varmasti sarjan tasaisin ottelu, jossa ei maalimäärillä mässäillä, sen verran hyvin molemmat joukkueet ovat tietoisia toisistaan, että ottelu tulee ratkeamaan pieneen virheeseen pelin sisällä.
» Alle 4,5 maalia varsinainen peliaika | |||
---|---|---|---|
![]() |
1.91
|
100 € ilmaisveto
|
|
![]() |
1.91
|
100 € ilmaisveto
|
KOPPAA ILMAISVETO
100€ ASTI
Minimitalletus
10€
Min. kerroin
1.50
Voitoilla ei kierrätysvaatimuksia!
Ei rekisteröitymistä
KOPPAA ILMAISVETO
100€ ASTI
Minimitalletus
10€
Min. kerroin
1.50
Voitoilla ei kierrätysvaatimuksia!
Ei rekisteröitymistä
KOPPAA ILMAISVETO
30€ ASTI
Minimitalletus
10€
Min. kerroin
1.20
Nettovoitot maksetaan suoraan lapaan!