Jääkiekon suomenmestaruus on ensimmäistä kertaa katkolla tänään Turun Gaterade Centerissä, kun TPS ja Tappara kohtaavat finaalisarjan neljännessä ottelussa ja B2B-otteluiden jälkimmäisessä koitoksessa. Tappara on sarjassa ollut suorastaan suvereeni ja johtaa finaalisarjaa 3-0. Kiekko tippuu Turussa jäähän klo: 18:30.
Joukkueet kohtasivat eilen loppuunmyydyssä Nokia Areenassa finaalisarjan kolmannessa ottelussa, jota pidettiin TPS:n kannalta kuolemanotteluna. TPS oli ajautunut sarjassa 2-0-tappioasemaan, ja joukkueen sisällä tiedettiin vuorenvarmasti, että Tapparan tasoista eliittijoukkuetta vastaan 3-0-tappioasemasta nouseminen on käytännössä mahdottomuus, johon tarvitaan ihmeteko.
Jussi Tapolan luotsaama Tappara oli tehnyt kotiläksynsä toisen ottelun jälkeen huolella valmiiksi, ja joukkueen peli-ilmeestä huokui itsevarmuus. Ensimmäinen erä oli tasaista vääntöä, jossa molemmat joukkueet puolustivat kurinalaisesti. TPS pääsi kokeilemaan avauserässä ylivoimaa, mutta kun vastassa on liigan paras alivoima, eikä turkulaisten ylivoimapelaaminen ole ottanut tämän kevään aikana tuulta purjeisiin – jäi turkulaisten ylivoima jälleen kerran torsoksi.
Ensimmäistä maalia saatiin odottaa aina ottelun puolimatkan krouviin asti. Toisessa erässä Tappara sai ensimmäisen mahdollisuutensa siirtyä ylivoimalla johtoon, kun TPS-pakki Johan Ivarsson koukki itsensä jäähyaitioon. Tappara ei luonnollisesti jättänyt ylivoimaansa käyttämättä, vaan siirsi kotijoukkueen ensimmäistä kertaa ottelussa johtoon näyttävän kuvion päätteeksi, jossa Veli-Matti Savinainen pääsi lapioimaan maalinedustalta kiekon maaliin. Näyttävän esityön maalin tekivät Tapparan tehohyökkääjä Anton Levtchi sekä Kristian Tanus.
Tapparan saadessa maalihanat auki, onnistui kotijoukkue vielä toisen erän lopussa maalinteossa, kun Narreista Kirvesrintoihin siirtynyt huippupakki Otto Leskinen siirsi tamperelaiset jo turvallisen tuntuiseen 2-0-johtoasemaan.
Päätöserässä TPS painoi päälle kuin yleinen syyttäjä ja sai painopisteen Tapparan kenttäpäätyyn. Turkulaisten kavennus nähtiin päätöserän neljännellä minuutilla, kun kanadalaishyökkääjä Jack Rodewald rusikoi Christian Heljangon maalin edestä kiekon reppuun – turkulaisille tärkeä kavennusmaali päätöserän alussa.
TPS hallitsi suvereenisti kolmatta erää, mutta ei saanut kiekkoa Tapparan maaliin. Päätöserän lopussa TPS haki luonnollisesti tasoitusta ilman maalivahtia, joka sitten lopulta kostautui Petteri Puhakan varmistettua loppulukemat 3-1 tyhjään maaliin. Tapparalle 3-1-voitto kotiaskissa ja mestaruus ensimmäistä kertaa katkolla tänään Turussa.
Kanada-malja saapuu ensimmäistä kertaa estradille, kun mestaruus on ensimmäistä kertaa katkolla Tapparalle tänään Turussa. Tampereen keskustorin suihkulähde on valmiiksi katettu Kirvesrinnoille, ja bileet ovat yhtä voittoa vaille valmiit alkamaan Tampereella. TPS ja Tappara ovat tarjonneet todella laadukkaan finaalisarjan ja Liigassa tehtiin tällä kaudella uusi yleisöennätys.
Jussi Ahokkaan luotsaama TPS on kuitenkin käytännössä mahdottoman tehtävän edessä. Liigassa on vain kerran noustu paras seitsemästä -sarjassa 3-0-tappioasemasta voittoon – Finaalissa ei kertaakaan. TPS lähtee neljänteen otteluun ilman puolustaja Emil Viroa ja hyökkääjä Jonne Tammelaa. Tapparan kolmoskenttään palaa Jukka Peltola ja Charles Bertrand putoaa kokoonpanon ulkopuolelle.
Peräkkäinen pelipäivä tuo omat haasteensa valmistautumiseen, varsinkin TPS:lle, kun katsotaan joukkueen lähtökohtia otteluun. TPS menetti käytännössä mestaruusmahdollisuutensa eilen, ja tämä asia varmasti vaikuttaa joukkueen henkiseen valmiuteen fyysisen kuormituksen lisäksi.
Tappara pystyy tänään pelaamaan vapautuneessa tilassa, koska TPS ei missään olosuhteissa tule Tapparaa neljää kertaa peräkkäin voittamaan. TPS on yksinkertaisesti ajettu niin ahtaalle, että mahdollisuudet ovat olemattomat. Tässä kohteessa otamme kulmaksi henkisen valmiuden, joka sataa Tapparan laariin.
Joukkueen vahvuus ja pelaajamateriaalin laajuus höystettynä vahvalla peli-identiteetillä ovat tänään avainasemassa, kun joukkue pääsee yrittämään finaalisarjan katkaisua. TPS on henkisesti jo lyöty ja hopea mitalit olisi voinut ripustaa turkulaisten kaulaan jo eilen. TPS joutuu pelaamaan suurella riskillä tänään, ja me uskomme vahvasti siihen, että peli karkaa kotijoukkueen käsistä, Tappara-dynastian juhliessa mestaruutta. Pienellä riskillä kokeilemme Tapparaa tasoituksella, koska peli saattaa hyvinkin TPS:n riskien ja virhealttiuden johdosta kääntyä tamperelaisille hyvissä ajoin. Tapparan maalin voitolla panos palautuu!
» Tappara - 1 | |||
---|---|---|---|
![]() |
3.25
|
100 € ilmaisveto
|
|
![]() |
3.25
|
100 € ilmaisveto
|
KOPPAA ILMAISVETO
100€ ASTI
Minimitalletus
10€
Min. kerroin
1.50
Voitoilla ei kierrätysvaatimuksia!
Ei rekisteröitymistä
KOPPAA ILMAISVETO
100€ ASTI
Minimitalletus
10€
Min. kerroin
1.50
Voitoilla ei kierrätysvaatimuksia!
Ei rekisteröitymistä
KOPPAA ILMAISVETO
30€ ASTI
Minimitalletus
10€
Min. kerroin
1.20
Nettovoitot maksetaan suoraan lapaan!