Levadia DNB

2.18

Tänään aloitellaan Mestarien Liigan karsintoja, joissa ensimmäisellä alustavalla kierroksella Viron mestari Levadia kohtaa Islannin viime kauden mestarin Vikingur Reykjavikin. Ottelu pelataan olevinaan neutraalilla kentällä, mutta käytännössä tämän kauden ensimmäiset karsintakierrokset käydään Víkingsvöllurilla Reykjavikissa, joten kyllähän vierasjoukkue tästä kotiedun itsellensä nappaavat. Toisaalta joukkue myös sen tarvitsee, sillä kotijoukkueen materiaali on ennalta ajateltuna hivenen vastustajaansa laadukkaampi. Ottelu Islannissa alkaa tänään klo 22.30.

Kotijoukkue haaveilee varmasti paikasta Konferenssi Liigassa

Levadia on yksi niistä joukkueista joille nykyinen järjestelmä antaa potentiaalisen mahdollisuuden Eurokentille. Tämän haaveen kannalta oikeastaan tärkein ottelu käydään tänään, sillä tämän päivän tappio heittäisi joukkueen sellaiseen arvontajoukkoon jatkossa, että pääsy edes Konferenssi Liigaan vaatisi vähintään yhden oikeasti kovan joukkueen yllättämistä ja siihen joukkueella ei rahkeet riitä. Lisäksi Levadia joutuu vääntämään tämän kauden mestaruudesta Floraa vastaan varmasti aivan viimeisiin otteluihin saakka, joten otteluruuhkassa olisi varmasti mukavampi ottaa vastaan leppoisampia vastustajia. Tämän päivän voitto antaisikin Mestarien Liigan seuraavalle kierrokselle vastustajan joko San Marinosta tai Andorrasta. Tästä voittaja etenee varsinaisiin karsintoihin

Levadia nähdään tänään kentällä suurella todennäköisyydellä 3-2-4-1 muodostelmassa, joka eroaa yllättävän vähän 5-2-2-1 systeemistä, sillä joukkueen laitapelaajien rooli ei todellakaan eroa paljoa normaaleiden wing backien rooleista. Joukkueen parhaina pelaajina pidetään yleisesti Oleksiy Khoblenkoa ja Bogdan Vatsukia, jotka vastaavat suurelta osalta joukkueen hyökkäämisestä. Vatsuk on lisäksi todella suuressa roolissa joukkueen pallollisessa pelaamisessa ja varsinkin sillon kun joukkue murtaa vastustajan puolustuslinjaa.

Vierasjoukkue on aika suuri mysteeri

Silloin kun Islannin pääsarjassa nähdään yllätysmestari, niin jokainen voi olla aivan varma mestarijoukkueen olevan aika suuri mysteeri kaikille jalkapalloa seuraaville. Reykjavikin joukkueella ei normaalisti olisikaan juuri hippaakaan neutraalilla kentällä pelattavassa ottelussa Virolaisia vastaan, mutta kun neutraali kenttä on Reykjavikissa, niin silloin myös vieraille täytyy antaa omat mahdollisuutensa Vikingurin kenttäpelaajista ainakin itselle ainoa tuttu on hyökkäävässä keskikentän roolissa normaalisti nähty Pablo Punyed, jonka otteita ei kuitenkaan ihan viime vuosina ole nähty, mutta näissä kekkereissä miehen taso pitäisi olla laadukas. Lisäksi Peter Oliver Ekroth on kuulemma hyvinkin laadukas toppari, jolla on takanaan muutamia otteluita Ruotsin Superettanissa.

Tänään vierasjoukkueen kotikentällä pelattava ottelu on nostanut kotijoukkueen kertoimen ainakin meidän mielestämme liian suuriin lukemiin. Joukkueiden tasoero pitäisi olla hyvinkin suuri, mutta Islantilaista jalkapalloilua on kertoimissa yliarvioitu jo monta vuotta maajoukkueen suonenvedon takia, josta siitäkin alkaa olemaan aikaa jo kuusi vuotta. Me emme tänään tähän kyytiin lähde, vaan lyödään Levadiaa lapulle ja ihmetellään illalla kuinka käy.

» Levadia DNB
2.18
100 € ilmaisveto
2.18
100 € ilmaisveto
2.15
30 € ilmaisveto

Liity
Notify of
guest
0 Comments
Inline Feedbacks
View all comments

PARHAAT VEDONLYÖNTIBONUKSET

ETA ETA, verovapaat voitot

  • KOPPAA ILMAISVETO

    100€ ASTI

  • Minimitalletus

    10€

  • Min. kerroin

    1.50

  • Voitoilla ei kierrätysvaatimuksia!

  • Ei rekisteröitymistä

NAPPAA BONUS

ETA ETA, verovapaat voitot

  • KOPPAA ILMAISVETO

    100€ ASTI

  • Minimitalletus

    10€

  • Min. kerroin

    1.50

  • Voitoilla ei kierrätysvaatimuksia!

  • Ei rekisteröitymistä

NAPPAA BONUS

ETA ETA, verovapaat voitot

  • KOPPAA ILMAISVETO

    30€ ASTI

  • Minimitalletus

    10€

  • Min. kerroin

    1.20

  • Nettovoitot maksetaan suoraan lapaan!

NAPPAA BONUS

URHEILU-UUTISET LÄHTEISTÄ