Alle 3.0 maalia

1.63

Tänään tiistaina jatkuu Mestarien Liigan karsintojen ensimmäinen kierros. Samalla jatkuu myös suomalaisten jalkapallojoukkueiden eurotaival, kun Montenegron pääkaupungissa Podgorikassa sijaitseva Stadion Pod Goricom toimii klo 21.30 alkavan Buducnostin ja HJK:n välisen ottelun päänäyttämönä. Toiseen otteluun lähdetään vierasjoukkueen johtoasemasta, kun HJK voitti kotiottelunsa vakuuttavasti lukemin 3-1.

Kotijoukkueella jättimäinen vuori kiivettävänä

Kotijoukkue lähtee tämän päivän koitokseensa melkoisena altavastaajana. Buducnost oli jo otteluparin alkaessa aika reippaasti altavastaajan asetelmassa ja kun vierasottelussa tuli parilla maalilla turpaan ja vierasmaalisäännön poistuttua ei vierasmaalistakaan ole entisenlaista hyötyä on joukkueen lähtökohdat tähän otteluun kaikkea muuta kuin mahtavat. Ensimmäisen ottelun jälkeen Buducnost on vahvistunut Venäjän ykkösdivarissa pelaavasta Chaikasta siirtyneellä kärkipelaajan paikalla touhuavalla Saleta Kordicilla, mutta hänen pelaamisensa tänään on vielä hivenen epäselvää. Kyseessä olisi kuitenkin kelvollinen vahvistus tämän päivän kotijoukkueelle.

Buducnostin osalta tämä koko ottelupari alkoi kauheimmalla mahdollisella tavalla, kun vierasottelussa oma rysä soi kolmasti ensimmäisen vartin aikana ja periaatteessa koko heidän matkansa Mestarien Liigassa taisi realistisesti ajateltuna katketa tuohon varttiin. Budocnostin osalta oljenkorret voidaan laittaa muutaman pelaajan varaan. Toinen on 18-vuotias loistava tulevaisuuden lupaus Lazarr Mijovic ja toinen vasemmalla laidalla viihtyvä Vasilije Terzic, jota pidetään yleisesti yhtenä joukkueensa tärkeimmistä pelaajista. Tämän lisäksi voidaan esiin nostaa ensimmäisessä osaottelussa hyvän pelin pelannut ja rangaistuspotusta maalin tehnyt Milos Raickovic.

HJK pääsee otteluun parhaista mahdollisista lähtökohdista

HJK lähtee otteluun todella mukavista asetelmista. Ensimmäisen osaottelun 3-1 voiton lisäksi pystyi joukkue myös pelillisesti olemaan vastustajaansa parempi. Kaiken kukkuraksi HJK pystyi myös ratkaisemaan ottelun jo ensimmäisen jakson aikana. Vaikka tämä näkyikin hivenen toisen jakson otteissa, sai helsinkiläiset melkein unelmalähtökohdat tämän päiväiseen vierasotteluunsa. Vielä kun Veikkausliiga järjesti otteluohjelmaansa edelliselle viikonlopulle HJK:n vastustajan kohdalle tyhjän paikan ei valmentaja Toni Koskela voi oikeastaan parempia lähtökohtia tähän otteluun edes toivoa.

HJK oli ennalta ajateltuna joukkueista parempi. Tästä osviittaa pystyttiin saamaan esimerkiksi Transfermarkt sivuston joukkueiden arvoja katsomalla, jossa Buducnostin pelaajien arvo oli yhteenlaskettuna noin 4 miljoonaa ja HJK:n pelaajien yhteenlaskettu arvo 5.5 miljoonaa euroa. Ensimmäisen ottelun tapahtumia katsoessa voikin todeta, että tuo ero oli nähtävissä myös kentällä. HJK hallitsi kenttätapahtumia pallollisena ja oikeastaan pallottomanakin. Tänään joukkueella olisikin mahdollisuus puolustaa ottelussa myös pallollisena ja nappaa hivenen pidempiä pallonhallintajaksoja oman joukkueensa nimiin.

HJK:n kannalta ottelu tulee helpoiten omiin nimiin laskemalla ottelun tempoa ja pitämällä huolen siitä, että ottelun maaliodottama ei pääse liikaa nousemaan. Tämä taas tapahtuu pudottamalla pallollisen pelaamisen riskitasoa, eli pitämällä hivenen pidempiä pallonhallintajaksoja ja näin ollen hallitsemalla pelin virtausta. Näistä asetelmista ajateltuna ottelun maaliodottama on noussut aika järjettömän korkeaksi ja Koskelan ajatusmaalimaa hivenen tutkineena itse odotan ottelusta aivan maksimissaan kolmen maalin kohtaamista. Todennäköisempänä pidänkin sitä, että ottelun maaliodottama ei pääse päätä huimaamaan ja mielestäni underin pelaaminen antaakin nykyisillä kertoimilla meille mukavan tuotto-odottaman.

Buducnost – HJK -ottelu yksinoikeudella Unibet TV:stä! + 200% bonus 200€ asti

  • Avaa ilmainen pelitili Unibetille tästä tai alla olevasta napista
  • Talleta turvallisesti ja valitsemallasi maksutavalla
  • hyödynnä 200 % bonus aina 200 € asti
  • katso, että pelitililläsi on vähintään sentti (0,01€) rahaa
  • Avaa lähetys kohteen yläkulmasta olevasta PLAY-napista
» Alle 3.0 maalia
1.63
100% ensitalletusbonus 100€ asti
1.63
100 € ilmaisveto
1.63
100€ ilmaisveto
1.63
100 € ilmaisveto

Liity
Notify of
guest
0 Comments
Inline Feedbacks
View all comments

PARHAAT VEDONLYÖNTIBONUKSET

ETA ETA, verovapaat voitot

  • KOPPAA ILMAISVETO

    100€ ASTI

  • Minimitalletus

    10€

  • Min. kerroin

    1.50

  • Voitoilla ei kierrätysvaatimuksia!

  • Ei rekisteröitymistä

NAPPAA BONUS

ETA ETA, verovapaat voitot

  • KOPPAA ILMAISVETO

    100€ ASTI

  • Minimitalletus

    10€

  • Min. kerroin

    1.50

  • Voitoilla ei kierrätysvaatimuksia!

  • Ei rekisteröitymistä

NAPPAA BONUS

ETA ETA, verovapaat voitot

  • KOPPAA ILMAISVETO

    30€ ASTI

  • Minimitalletus

    10€

  • Min. kerroin

    1.20

  • Nettovoitot maksetaan suoraan lapaan!

NAPPAA BONUS

URHEILU-UUTISET LÄHTEISTÄ