Bostonin laukausten määrä alle 34.5

1.90

Bostonin ja Carolinan välinen ottelusarja on ensimmäistä kertaa katkolla ensi yönä klo 2.00, kun sarja siirtyy jälleen Td Gardeniin. Kyseessä on siis sarjan kuudes ottelu ja siihen lähdettäessä olemme nähneet ainoastaan kotivoittoja. Näin ollen sarja on katkolla Carolinalle, kun hurrikaanit johtavat ottelusarjaa lukemin 3-2. Sarjan mitalla onkin havaittava ainakin se, että ensi yön kotijoukkue Bruins on hakattu vierasotteluissaan aivan reikäjuustoksi, kun vastustaja on murjonut kolmeen otteluun kiekon 15 kertaa Bostonin maaliin.

Kotijoukkue pelaa TD Gardenissa hyökätessään täysin eri taktiikalla

Boston Bruins on pelannut tässä ottelusarjassa hyökkäyspäässä taktisesti aivan erilailla kotikentällään ja vieraissa. Siinä missä vieraskaukalossa kiekkoa lauotaan jo sinisen alta aina kohti vastustajan maalivahtia, niin kotikentällä viimeisen vaihto-oikeuden turvin joukkue pyrkii selkeästi pidempiin hyökkäyksiin varsinkin kahden kärkiketjun osalta. Tämä on näkynyt myös tuloksissa, kun varsinkin Patrice Bergeronin johtama ykkösvitja on ollut lähes pitelemätön kotikaukalossaan. Lisäksi joukkue on myös kotikentällään hivenen rohkeampi kiekon kanssa avauspelaamisen suhteen.

Bostonin suurin huolenaihe on edelleen maalivahtipelaaminen joukkueen aloittavana maalivahtina pelannee edelleen Jeremy Swayman, joka TD Gardenissa pelasi kaksi oikein laadukasta ottelua tolppien välissä, mutta viime ottelussa Carolina ampui miehen reikäjuustoksi ja nyt nuorella jenkkiveskarilla onkin taas melkoinen henkinen työmaa edessään. Viime ottelussa Bruins sai takaisin ykköspakkinsa Charlie McAvoyn ja joukkueen valmennuksen iloksi mies kellotteli heti koko pelin suurimmat peliminuutit ja näytti olevan täydessä pelikunnossa.

Carolinan viisikkopuolustus on ollut vieraskentällä hukassa

Carolina Hurricanes on tällä kaudella tullut tunnetuksi puolustuksen osalta koko NHL:n parhaana joukkueena. Tähän mennessä pelatuissa kahdessa ottelussa TD Gardenissa on Boston kuitenkin pystynyt pitämään kiekkoa ja liikuttamaan Carolinan puolustuspelaajia sen verran, että vastustajalle on auennut yllättävän hyviä maalipaikkoja jopa aivan parhaille maalintekosektoreille. Boston onkin nimen omaan kotikentällään pystynyt horjuttamaan Carolinan puolustusta, kun taas vieraissa joukkue on joutunut lähinnä vain toimittamaan kiekkoa maalille ja toivomaan oikeanlaisia pomppuja.

Carolinan suurin kysymysmerkki on myöskin maalinsuulla, kun joukkueen maalivahtipeli on kaatunut Antti Raannan syliin. Raanta oli jälleen edellisessä ottelussa loistava ja toimi koko voiton takuumiehenä Anthony DeAngelon ja Teuvo Teräväisen kanssa. Heidän lisäkseen Vincent Trocheck oli tehokkaalla tuulella naputellen kolme pistettä ottelussa. Raannan ongelmana on kuitenkin se, että miehelle tulee edelleen hivenen ohipelejä ja näin ollen valmennus saa taas jännittää minkälaista suoritusta sattuu ensi yönä olemaan luvassa. Parhaillaan mies voi kuitenkin kuitata myös otteluvoittoja melkein täysin omiin nimiinsä.

Tämän päivän vetolinja voitaisi etsi ottelun voittajasta tai maaliodottamasta, mutta kun kukaan ei voi tietää millaista maalivahtipeliä tänään kaukalossa esitetään, niin näin ollen etsimme pelivalintamme ottelun kulusta ja joukkueiden pelitavoista. Kun ottelusarja on jälleen Bostonissa, niin Bruins ilmeisesti tulee olemaan kotikentällään jälleen rohkeampi kiekon kanssa ja tulee hakemaan parempia laukaisupaikkoja. Tämä on ainakin tähän mennessä näkynyt myös huomattavasti pienempänä laukaisumääränä, kun joukkue on laukonut molemmissa kotiotteluissaan ainoastaan 28 kertaa, kun vieraissa laukauksia on tullut 36-38 kappaletta. Näin ollen tänään vetolinja napataan Bostonin laukauksien määrästä, koska ilmeisesti joukkue laukoo jälleen vähemmän, mutta laadukkaammista paikoista.

» Bostonin laukausten määrä alle 34.5
1.90
100 € ilmaisveto
1.90
100 € ilmaisveto

Liity
Notify of
guest
0 Comments
Inline Feedbacks
View all comments

PARHAAT VEDONLYÖNTIBONUKSET

ETA ETA, verovapaat voitot

  • KOPPAA ILMAISVETO

    100€ ASTI

  • Minimitalletus

    10€

  • Min. kerroin

    1.50

  • Voitoilla ei kierrätysvaatimuksia!

  • Ei rekisteröitymistä

NAPPAA BONUS

ETA ETA, verovapaat voitot

  • KOPPAA ILMAISVETO

    100€ ASTI

  • Minimitalletus

    10€

  • Min. kerroin

    1.50

  • Voitoilla ei kierrätysvaatimuksia!

  • Ei rekisteröitymistä

NAPPAA BONUS

ETA ETA, verovapaat voitot

  • KOPPAA ILMAISVETO

    30€ ASTI

  • Minimitalletus

    10€

  • Min. kerroin

    1.20

  • Nettovoitot maksetaan suoraan lapaan!

NAPPAA BONUS

URHEILU-UUTISET LÄHTEISTÄ