Tänään aloitellaan tosipelejä rapakon takana ja koko kauden ensimmäinen pudotuspeliottelu pelataankin Suomen aikaan klo 2.00 maanantain ja tiistain välisenä yönä, kun tutut kilpakumppanit Carolina Hurricanes ja Boston Bruins ottavat jälleen toisistaan mittaa. Viimeksi joukkueet ovat kohdanneet pudotuspeleissä elokuussa 2020, jolloin tästä samasta vaiheesta jatkoon meni Bruins voitoin 4-1. Tällä kaudella lievää suosikin viittaa kuitenkin voitaisi pukea itäisen konferenssin kakkosen, eli Carolinan niskaan. Ottelupaikkana ensimmäisessä kohtaamisessa toimii tietenkin PNC Areena.
Hurricanes lähtee tämän kauden pudotuspeleihin jälleen yhtenä mestaruussuosikkina ja varsinkin tämän sarjan alussa nämä haaveet lepäävät vahvasti suomalaisten pelaajien käsissä. Etenkin kun joukkueen ykkösmaalivahti Frederik Andersen on ainakin sarjan ensimmäisen ottelun sivussa ja maalilla aloittaa Antti Raanta. Raannan lisäksi ratkaisijan viittaa sovitetaan vahvasti ainakin Sebastian Ahon ja Teuvo Teräväisen hartioille. Näistä varsinkin ykkösvitjan keskellä pelaava Aho on varmasti joukkueen tärkein yksittäinen pelaaja tällä hetkellä. Myös Teräväisellä on takanaan mukava kausi jälleen, kun 77 otteluun syntyi 65 pistettä, joka on siis suunnilleen täysin se määrä jota mieheltä voi viime kausien suoritusten mukaan odottaa.
Carolinan menestyksen salaisuus on tällä kaudella ollut kuitenkin isommissa määrin koko sarjan paras puolustus. Joukkue päästikin runkosarjassa vähiten maaleja kaikista joukkueista, kun 82 ottelun mittaisen sarjan aikana punavalo paloi omassa päässä ainoastaan 200 kertaa. Yksi suurimmista syistä tähän oli rautainen alivoimapelaaminen, joka oli myös koko sarjan parasta, kun alivoimaprosentiksi kirjattiin huimat 85,0%. Huomenna puolustukselta vaaditaankin jälleen hyvää pelaamista, sillä vaikka Raanta on pelannut ihan kohtalaisen kauden, niin tuskin kukaan valmentaja nyt aivan rauhallisin mielin lähtee pudotuspeleihin nykyvireinen Raanta omalla luukullaan. Carolinan puolustuksesta kannattaa seurata Anthony DeAngeloa, joka jälleen tällä kaudella kentälle päästyään on pelannut aivan loistavaa jääkiekkoa.
Bruins on tunnettu siitä, että joukkueen peli paranee joka vuosi aina kun kevät saapuu. Joukkueen ykkösvitjan kokeneet kehäketut Patrice Bergeron ja Brad Marchand ovat aina nostaneet tasoa pudotuspeleihin ilmestyessään. Varsinkin Marchand on keväisin arvokas mies joukkueelleen, kun pitkissä sarjoissa myös henkinen puoli nousee vahvemmin esiin ja kyseinen hahmo on kuitenkin sen tason rotta, että hän uiskentelee melkoisen vaivattomasti kovemmankin pelaajan ihon alle. Joukkueen puolustuksen tärkein pelaaja on ilman suurempia kysymyksiä Charlie McAvoy, joka on varsinkin tällä kaudella ilmoittautunut mukaan koko sarjan parhaiden puolustajien joukkoon.
Bostonin suurin kysymysmerkki seisoskeleekin omassa päässä tolppien välissä, kun Linus Ullmarkista ei olekaan kasvanut sen tason ykkösmaalivahtia, kun ennen kauden alkua monet odottivat. Kauden aikana ruotsalainen onkin jakanut torjuntavastuun tasan nuoren Jeremy Swaymanin kanssa. Kun tilastoja vilkaistaan kauden mitalta, niin voidaankin todeta molempien myös selviytyneen urakastaan oikeastaan identtisin tilastoin. Kevättä kohti mennessä oikeastaan Swayman on ollut jopa hivenen parempi, mutta odotettavissa olisi kuitenkin joukkueen maalivahtipelin kaatuminen ainakin pudotuspelien alussa Ullmarkin niskaan. Joukkueen puolustus on kuitenkin varsin laadukasta. Bostonin hyökkääminen on todella suoraviivaista, josta osoituksena on esimerkiksi eniten laukauksia runkosarjassa kaikista NHL:n joukkueista. Tämä toisaalta pitäisi sopia hyvin myös Carolinan pelityylille.
Ottelusarjaan lähdettäessä on vedonlyöntifirmat pamauttaneet maaliodottaman aika tasan tarkasti 5.5 maalin luokkaan ja se on oikeastaan myös tilastojen mukaan aika lähellä totuutta. Vastakkain ovat nimittäin puolustuspeliltään kaksi sarjan kärkeen kuuluvaa joukkuetta. Lisäksi molempien joukkueiden alivoima on erittäin laadukasta. Toisaalta kun maalinsuulle luistelee molemmille pienehkö kysymysmerkki, niin kyllä aamuyöllä saattaa maalejakin olla näkyvissä. Tämän lisäksi kun kotijoukkue on painettu vain hienoisaksi suosikiksi vedonlyöntitoimistojen papereissa, niin lähdetään me varovaisella linjalla kotijoukkueen ja overeiden kelkkaan.
» Carolina Hurricanes yli 2.5 maalia | |||
---|---|---|---|
![]() |
1.68
|
100 € ilmaisveto
|
|
![]() |
1.68
|
100 € ilmaisveto
|
|
![]() |
1.64
|
30 € ilmaisveto
|
KOPPAA ILMAISVETO
100€ ASTI
Minimitalletus
10€
Min. kerroin
1.50
Voitoilla ei kierrätysvaatimuksia!
Ei rekisteröitymistä
KOPPAA ILMAISVETO
100€ ASTI
Minimitalletus
10€
Min. kerroin
1.50
Voitoilla ei kierrätysvaatimuksia!
Ei rekisteröitymistä
KOPPAA ILMAISVETO
30€ ASTI
Minimitalletus
10€
Min. kerroin
1.20
Nettovoitot maksetaan suoraan lapaan!