Alle 7 maalia varsinainen peliaika

1.80

Colorado Avalanchen ja Edmonton Oilersin välinen läntisen konferenssin finaalisarja siirtyy nyt Kanadan maaperälle. Seuraavat kaksi ottelua pelataan fanaattisen yleisön edessä öljymiesten kotipyhätössä Rogers Placessa. Colorado johtaa finaalisarjaa 2-0 ja Edmonton pelaa ensimmäisessä kotiottelussaan todella isoista asioista, jos haluaa herättää sarjan omalta osaltaan henkiin, sillä 3-0-tappioasema olisi katastrofi. Ottelu käynnistyy varhain sunnuntaiaamuna klo: 03:00 Suomen aikaa.

Colorado oli tehnyt kotiläksynsä huolella ja otti toisen kiinnityksen finaalipaikkaan

Sarjan ensimmäinen osaottelu oli päästä päähän hokia, jossa puolustuspelaaminen unohtui ja virheiden määrä molemmilla joukkueilla oli runsasta. Oli sanomattakin selvää, että ensimmäisen ottelun maalikarnevaalien jälkeen meno rauhoittuu, kun molemmat joukkueet saavat ensipuraisun toisen joukkueen pelitavasta ja taktiset lainalaisuudet nousevat sarjan edetessä yhä enemmän esiin.

Toinen osaottelu oli huomattavasti puolustusvoittoisempaa, ja varsinkin Colorado oli tiivistänyt puolustuspelaamistaan ja joukkueen offensiivinen pelaaminen oli organisoidumpaa. Ensimmäistä maalia saatiin odottaa aina toiseen erään asti, kunnes alkoi tapahtua. Toisen erän alussa Colorado sai vahvan otteen pelistä ja räppäsi reilu kahteen minuuttiin (2.04) kolme maalia, kun uuteen muottiin laitettu kakkoskenttä, jossa kapellimestarin viittaa kantaa Nazem Kadri (0+3) ja tulitukea laidoissa antaa suomalaisduo Mikko Rantanen (1+1) ja Artturi Lehkonen (1+1) värkkäsivät kolme kaappia.

Toisen erän tyrmäys oli totaalinen kuolinisku Edmonton Oilersille, eikä öljymiehet tästä enää nousseet. Jos ihan rehellisiä ollaan, niin Edmonton oli suorastaan aseeton ja mitään loppukiriä ei joukkueelta edes elekielen muodossa nähty.

Colorado kaunisteli päätöserässä loppulukemat 4-0 ylivoimalla, kun supertähti Nathan MacKinnon sinetöi kevään kymmenennellä maalilla isännille sarjan toisen voiton Cale Makarin alustuksesta. Coloradon maalinsuulla operoinut Pavel Francouzin nollapeli vaati 24 torjuntaa.

Ottelun onnistujia olivat kakkoskentän ja tshekkikassarin ohella puolustaja Josh Manson, joka teki suuren tasonnoston ensimmäisestä ottelusta. Ensimmäisen ottelun miinusparoni teki isäntien tärkeän toisen maalin ja esiintyi muutenkin edukseen puolustuspäässä.

Edmonton Oilers tarvitsee pakkovoiton

Öljymiesten hävittyään molemmat vierasottelut Ball Areenalla, on Jay Woodcroftin tilanne vähintäänkin tukala. Edmonton tarvitsee ensimmäisestä kotiottelustaan pakkovoiton tai joukkueella on liian suuri vuori kiivettävänään – oikeastaan se on mahdoton. 3-0-tilanne tietää öljymiehille kesälomaa ja hyvästejä Stanley Cup -finaalipaikalle.

Jared Bednar oli tehnyt joukkueensa kanssa loistavaa työtä ja ensimmäistä erää lukuun ottamatta Edmontonilla ei ollut mitään palaa toisessa ottelussa. Colorado lähtee vuorenvarmasti jatkamaan hyviä otteita vieraskaukalossa, sillä joukkue ei ole hävinnyt tämän kevään pudotuspeleissä vierasaskissa kertaakaan.

Edmonton Oilers saa ensi yönä fanaattisen kotiyleisön taakseen ja kaupungissa on maailmanluokan karnevaalit, kun sarja siirtyy nyt Edmontoniin. Supertähdet Connor McDavid sekä Leon Draisaitl tulevat pelaamaan yli 25 minuuttia kotiaskissaan, kun Woodcroft pääsee käyttämään viimeistä vaihto-oikeutta.

Nimenomaan kotijoukkueen peluutus ja kotiyleisö ovatkin nyt keskiössä, kun sarja siirtyy Kanadaan. Edmonton on ollut vahva kotonaan ja onnistunut siellä erinomaisesti. Vastassa on kuitenkin kevään paras vierasjoukkue, joka haluaa varmasti hiljentää Roger Placen.

Uskomme vahvasti siihen, että puolustuspelaamisen tärkeys jälleen korostuu. Ottelun merkitys myös tukee tätä tosiasiaa. Colorado pystyy eliminoimaan omalla pelillään öljymiesten supertähdet pysymällä kiekossa ja noudattamalla omaa peli-identiteettiään. Edmonton on ollut myös huomattavasti organisoidumpi puolustussuuntaan kotiaskissa kuin vieraskaukalossa. Maalimäärät on ammuttu taas kivasti ulos, ja sieltä vetokohteemme löytyy.

Taktiset lainalaisuudet nousevat nyt yhä enemmän framille, ja molemmat valmentajat ovat kaivaneet kaikki kivenonkalot vastustajan haavoittamiseen. Luvassa on pienten marginaalien ottelu, jossa panokset ovat valtavat ja puolustuspelaamisen tärkeys korostuu.

» Alle 7 maalia varsinainen peliaika
1.80
100 € ilmaisveto
1.80
100 € ilmaisveto

Liity
Notify of
guest
0 Comments
Inline Feedbacks
View all comments

PARHAAT VEDONLYÖNTIBONUKSET

ETA ETA, verovapaat voitot

  • KOPPAA ILMAISVETO

    100€ ASTI

  • Minimitalletus

    10€

  • Min. kerroin

    1.50

  • Voitoilla ei kierrätysvaatimuksia!

  • Ei rekisteröitymistä

NAPPAA BONUS

ETA ETA, verovapaat voitot

  • KOPPAA ILMAISVETO

    100€ ASTI

  • Minimitalletus

    10€

  • Min. kerroin

    1.50

  • Voitoilla ei kierrätysvaatimuksia!

  • Ei rekisteröitymistä

NAPPAA BONUS

ETA ETA, verovapaat voitot

  • KOPPAA ILMAISVETO

    30€ ASTI

  • Minimitalletus

    10€

  • Min. kerroin

    1.20

  • Nettovoitot maksetaan suoraan lapaan!

NAPPAA BONUS

URHEILU-UUTISET LÄHTEISTÄ