Perjantain ja lauantain välisenä yönä klo: 03:00 Suomen aikaa jatkuu Stanley Cup -finaalit. Sarja siirtyy kahden ottelun jälkeen Montreal Canadiensin kotiluolaan, Bell Centreen. Kanadan maaperälle siirtyessä muuttuu myös koronarajoitukset sen verran, että Bell Centreen saa ottaa noin 3500 silmäparia.
Tampa voitti molemmat kotiottelunsa Amalie Areenassa ja siirtyy 2–0-johtoasemassa Kanadaan. Toinen osaottelu jätti kuitenkin paljon jossiteltavaa hallitsevan mestarin ylle, vaikka salamapaidat onnistuivatkin voittamaan edellisen ottelun maalein 3–1.
Montreal otti ensimmäisestä ottelusta opikseen ja saapui toiseen osaotteluun kuin uudestisyntyneenä. Joukkue määräsi pelin temmon heti ottelun alusta lähtien, halliten kenttätapahtumia. Tampa saa kiittää toisen ottelun voitosta huippukassari Andrei Vasilevskia, joka oli jälleen mies paikallaan torjuen toisen osaottelun voiton kotijoukkueelle.
Montreal oli toisessa ottelussa huomattavasti etevämpi, ja varsinkin toinen erä, mikä on ollut joukkueella vaikea, oli kerrassaan loistava. Montreal oli ottelussa ensimmäistä ottelua huolellisempi ja tiiviimpi sekä paransi hyökkäyspelaamista rutkasti ensimmäiseen otteluun verrattuna, mutta pari kohtalokasta omanpään virhettä maksoi joukkueelle voiton.
Näistä virheistä mainittakoon Ondrej Palatin 3–1-voittomaaliin päättynyt tilanne, missä puolustajapari Joel Edmundson–Jeff Petry töpeksivät omanpään tilanteen todella lahjakkaasti, sillä seurauksella, että Palat kiitti tyhjästä maalista ja naulasi voiton sekä sarjan 2-0 kotijoukkueelle. En yhtään epäilisi, että maalin johtanut tilanne kummittelisi puolustajaparin yöunissa ottelun jälkeen.
Tampa matkusti Montrealiin mukanaan ensimmäisessä ottelussa loukkaantunut Alexander Killorn, jonka pelikunto ratkeaa lähempänä ottelua. Kotijoukkue sen sijaan saa takaisin penkin taakse päävalmentaja Dominique Ducharmen, joka on kärsinyt koronakaranteeninsa. Ducharme pääsee käyttämään viimeistä vaihto-oikeutta Bell Centressä, jolla tulee olemaan kolmannen ottelun tapahtumiin merkitystä. Jon Cooper käytti oikeuttansa mallikkaasti ja peluutti Brayden Pointin johtamaa ykköskenttää Nick Suzukin johtamaa kentällistä vastaan, sillä seurauksella, että Suzukin johtama trio syväjäädytettiin Amalie Areenan auringon alla.
Ducharme pyrkii peluuttamaan kotiluolassa Phillip Danaultin johtamaa kentällistä Pointin kentällistä vastaan ja näin eliminoimaan Tampan vaarallisen ykkösnyrkin. Danaultin johtaman kentällisen laidoilla viilettävät kovia kokeneet Brendan Gallagher ja Arttu Lehkonen, jotka ovat onnistuneet työssään vähintäänkin hyvin näissä pudotuspeleissä. Tämä avaa sitten Suzukin johtamalle kentälliselle enemmän aikaa keskittyä hyökkäyspelin lainalaisuuksiin.
Cooper kuitenkin tietänee, että kakkospelin esitys ei vieraskentällä tule riittämään ja joukkueen on tiivistettävä puolustus- ja viisikkopelaamista huomattavasti, kun sarja siirtyy Montrealiin. Muuten Vasilevskin on jälleen seisottava päälleen, jos Tampa meinaa ottelun voittaa. Cooper myös keskittyy peluuttamiseen aivan eri linjalla kuin kotiaskissa, sillä syvyyttä joukkueella riittää haalarimiehistä puhumattakaan, jotka pystyvät ottamaan Suzukin johtamalta kentälliseltä peli-ilon pois.
Sanomattakin on selvää, että Montrealille tuleva ottelu on sarjan kannalta elintärkeä. Joukkueen on käytännössä pakko voittaa tai Tampa juhlii toista mestaruutta peräkkäin. Montreal on myös näyttänyt, että pystyy eliminoimaan Tampan vaarallisen ylivoiman ja haastamaan hallitsevan mestarin myös tasaviisikoin. Tampa sen sijaan ottanee puolustuspelaamisen ”framille” sarjan siirtyessä Montrealiin, jos joukkue haluaa ensi yönä edes yrittää taistella voitosta. Luvassa on siis sarjan kannalta todella tärkeä ottelu, missä puolustuspelaamisen tärkeys tulee korostumaan entisestään kummallakin joukkueella. Homma näyttää kaikin puolin siltä, että tulevana yönä nähdään sarjan vähämaalisin ottelu tähän mennessä, ja siksi jatkamme edellisen ottelun linjalla.
» Alle 4.5 maalia (varsinainen peliaika) | |||
---|---|---|---|
![]() |
2.23
|
100% ensitalletusbonus 100€ asti
|
|
![]() |
2.23
|
Talleta 10€ Pelaa 60€
|
|
![]() |
2.23
|
Talleta 25 €, saat 75 € pelikassan!
|
|
![]() |
2.23
|
Eurolla 10€ ilmaisveto
|
|
![]() |
2.23
|
100% ensitalletusbonus 100€ asti
|
KOPPAA ILMAISVETO
100€ ASTI
Minimitalletus
10€
Min. kerroin
1.50
Voitoilla ei kierrätysvaatimuksia!
Ei rekisteröitymistä
KOPPAA ILMAISVETO
100€ ASTI
Minimitalletus
10€
Min. kerroin
1.50
Voitoilla ei kierrätysvaatimuksia!
Ei rekisteröitymistä
KOPPAA ILMAISVETO
30€ ASTI
Minimitalletus
10€
Min. kerroin
1.20
Nettovoitot maksetaan suoraan lapaan!