Alle 4.5 maalia (varsinainen peliaika)

2.30

Tulevan yönä on jälleen aika herätä herätyskellon vittumaiseen pirinään, kun edessä Stanley Cup -finaalien toinen osaottelu. Ottelu alkaa klo: 03:00 Suomen aikaa ja estradina toimii Tampa Bayn kotiluola, Amalie Areena.

Tampa vakuutti ensimmäisessä ottelussa

Tampa aloitti finaalisarjan todella väkevästi eikä antanut palaakaan sensaatiokautta pelaavalle Montrealille. Montreal roikkui ensimmäisen erän mukana, mutta jo toisessa erässä alkoi huomata, että joukkue alkaa putoamaan pikkuhiljaa salamapaitojen kyydistä. Salapaidat saivat pitkiä hyökkäyksiä toisessa erässä Montrealin hyökkäysalueelle ja avauserässä puolustaja Erik Cernakin tekemä johtomaali oli alkusoittoa kotijoukkueen rummutukselle.

Tampa lisäsi vielä johtoaan toisessa erässä Yanni Gourden maalilla, jonka Montreal paikkasi toisen erän lopussa puolustaja Ben Chiarot avatessa vierasjoukkueen maalihanat ensimmäistä kertaa tässä finaalisarjassa. Viimeinen erä oli sitten kotijoukkueen todellinen näytös, kun salamapaidat onnistuivat takomaan päätöserässä peräti kolme maalia Carey Pricen vartioimaan maaliin, ja näin Tampa Bay otti ensimmäisen kiinnityksen kohti kannua. Ottelun ykköstähtinä loistivat Brayden Point (0+3) ja Nikita Kucherov (2+1).

Toinen ottelu Amalie Areenassa

Joukkueet kohtaavat vielä kerran toisensa Amalie Areenassa, jonka jälkeen sarja siirtyy Montrealiin ja Bell Centreen. Tämä varmasti miellyttää Canadiensin päävalmentajaa Dominique Ducharmea, joka pääsee käyttämään viimeistä vaihto-oikeutta ja samalla palaa penkin taakse Luke Richardsonin paikattua päävalmentajaa koronan takia. Se, missä Richardson oli ajoittain ensimmäisessä pelissä ongelmissa, oli miten peluuttaa Phillip Danaultin johtamaa kentällistä Pointin kentällistä vastaan – se ei oikein onnistunut.

Jon Cooper oli tehnyt kotiläksynsä paremmin kuin yläasteella opiskellut teinipoika, sillä Cooper nimenomaan vältteli kultakimpaleittansa peluuttamista Danaultin johtamaa kentällistä vastaan. Jokainen kevään pudotuspelejä seurannut tietää, mitä Danaultin johtama kentällinen sai aikaan Toronton Auston Mattewsille ja Mitchell Marnerille sekä Vegasin ykköstriolle – ne viettävät ansaittua kesälomaa tällä hetkellä.

Sanomattakin on selvää, että Tampa Bay lähtee ensimmäisen ottelun perusteella suurena ennakkosuosikkina toiseen kotiotteluunsa. Monipuolinen joukkue, joka antoi vastauksen sarjan alussa kriitikoita askarruttaneeseen kysymykseen: pystyykö joukkue tekemään Montrealin tiiviin viisikkopelaamisen seurauksena tasaviisikoin maaleja? Kyllä pystyy.

Emme ihan silti osta Tampa Bayn kotikerrointa toisessa ottelussa, sillä Montreal pystyy parantamaan ensimmäisestä osaottelusta, varsinkin puolustuspelaamista. Joukkue sai myös ajoittain puhki Tampan keskialueen träpin ja pääsi hyökkäysalueelle todella mallikkaasti. Vanha sananlasku sanoo, että häviävän joukkueen on huomattavasti helpompi parantaa toiseen otteluun kuin voittavan joukkueen, ja sen Canadiens on osoittanut näissä pudotuspeleissä.

Montrealin puuttuessa ensimmäisen ottelun heikkouksiin, ja puolustuspelaamisen tärkeys huomioiden toisessa ottelussa, löytyvät parhaat kohteet maalimääristä. Jostain kumman syystä toisesta osaottelusta odotetaan bookkereiden silmissä runsasmaalista, joten tässä kohteessa uidaan vastavirtaan.

200 % Bonus tai 100 € Riskitön veto

Suomalaisten vedonlyöjien kestosuosikki Unibet tarjoaa EM-kisojen ajan loistavaa Kampanjaa, jossa voit valita joko 200 % ensitalletusbonuksen aina 200 € asti tai 100 euron riskittömän vedon. Mikäli vielä jostain kumman syystä suomalaisten kestosuosikin pelitili sattuu vielä puuttumaan, on sinulla loistava tilaisuus hyödyntää markkinoiden paras ensitalletusbonus vielä EM-kisojen ajan.

» Alle 4.5 maalia (varsinainen peliaika)
2.30
Talleta 25 €, saat 75 € pelikassan!
2.30
100% ensitalletusbonus 100€ asti
2.30
Talleta 10€ Pelaa 60€
2.14
100% ensitalletusbonus 100€ asti
2.14
100 € ilmaisveto
2.14
100 € ilmaisveto

Liity
Notify of
guest
0 Comments
Inline Feedbacks
View all comments

PARHAAT VEDONLYÖNTIBONUKSET

ETA ETA, verovapaat voitot

  • KOPPAA ILMAISVETO

    100€ ASTI

  • Minimitalletus

    10€

  • Min. kerroin

    1.50

  • Voitoilla ei kierrätysvaatimuksia!

  • Ei rekisteröitymistä

NAPPAA BONUS

ETA ETA, verovapaat voitot

  • KOPPAA ILMAISVETO

    100€ ASTI

  • Minimitalletus

    10€

  • Min. kerroin

    1.50

  • Voitoilla ei kierrätysvaatimuksia!

  • Ei rekisteröitymistä

NAPPAA BONUS

ETA ETA, verovapaat voitot

  • KOPPAA ILMAISVETO

    30€ ASTI

  • Minimitalletus

    10€

  • Min. kerroin

    1.20

  • Nettovoitot maksetaan suoraan lapaan!

NAPPAA BONUS

URHEILU-UUTISET LÄHTEISTÄ