Tulevana yönä maailman kovimmassa kiekkoliigassa NHL:ssä alkaa todelliset karkelot, kun runkosarja on läpsytelty lävitse ja on aika käynnistää tämän kevään osalta pudotuspelit. Playoff-kevään ehkä mielenkiintoisin taistelupari löytyy itäisen konferenssin Atlantin divisioonasta, kun kaksi edellistä Stanley Cupia voittanut Tampa Bay Lightning kohtaa Toronto Maple Leafsin. Toronto Maple Leafs saa Playoff-sarjaan kotiedun ja kaksi ensimmäistä ottelua pelataan Kanadan maaperällä vaahteralehtien kotiaskissa, Scotiabank Areenalla. Ottelu käynnistyy klo: 02:30 Suomen aikaa.
Sheldon Keefen piiskuroima Toronto Maple Leafs pelasi vahvan runkosarjan ja sijoittui kivenkovassa itäisessä konferenssissa kolmanneksi ja Atlantin divisioonassa toiseksi. Joukkue päätti runkosarjan kolmen ottelun voittoletkuun ja lähtee janoamaan menestystä kevään tosipeleistä hyvistä asetelmista.
Toimitusjohtaja Kyle Dubas on myös suuren suurennuslasin alla, kun vaahteralehdet lähtevät parantamaan viime kauden sijoitustaan kevään tosipeleissä. Viime vuonna Torontolle pedattiin suoraan sanottuna avoimet ovet menestykseen koronapandemian takia, kun NHL joutui fiksaamaan divisioonia matkustuksen minimoimiseksi ja Kanadan joukkueista tehtiin oma divisioona.
Suvereenisti runkosarjaa dominoinut Toronto joutui kuitenkin taipumaan pudotuspelien ensimmäisellä kierroksella rakkaalle arkkiviholliselle Montreal Canadiensille, ja jälleen kerran Vaahteralehtien pudotuspelit päättyivät ensimmäisellä kierroksella. On sanomattakin selvää, että jos nyt ei tule menestystä, niin Dubas saa mitä ilmeisemmin kengän kuvan perseeseen.
Dubas vahvisti vielä joukkuetta siirtoikkunan kynnyksellä, kun markkinoilta haaviin tarttui konkaripuolustaja Mark Giordano, jonka uskotaan tuovan tarvittavaa kokemusta ja varmuutta Toronto takalinjoille. Huhuissa kuitenkin Torontoon oltiin hankkimassa eliittimolaria, joka olisi ollut viimeinen avain Vaahteralehtien pitkään kevääseen, mutta lupauksista huolimatta tämä ei koskaan toteutunut.
Maalivahtipeli tuleekin olemaan se osa-alue, johon Toronto tulee kaatumaan. Ykkösmolari Jack Campbell oli jo runkosarjassa todella ailahteleva ja kanadalaiskassari joutuu todelliseen testiin heti pudotuspelien ensimmäisellä kierroksella Tampaa vastaan.
Puolustuspeli Torontolla on toinen kysymysmerkki. Giordano on toki hyvä puolustaja, mutta 38-vuotias konkari on parhaat vuotensa pelannut ja liike on hidastunut vuosien saatossa niin, että Tampaa vastaan saattaa tulla omassa päässä kiire. Morgan Rielly, T. J. Brodie sekä Jake Muzzin muodostavat hyvän rungon, mutta eivät ole eliittipuolustajia.
Toronto hyökkäys on laadukas ja tulosyksikön pelaajia löytyy neloskentästä asti, mutta edelleen joukkueen hyökkäyspelaaminen elää ja hengittää Auston Matthewsin ja Mitch Marnerin tehoista, jotka ovat Toronton hyökkäyksen keihäänkärki. Kakkoskenttää johtaa John Tavares, jonka on löydettävä vielä yksi vaihde lisää, jos joukkue meinaa mennä tästä sarjasta jatkoon.
Toronto lähtee ensimmäiseen otteluun ilman huikeaa kautta pelannutta Michael Buntingia, joka on saanut nauttia lähes koko kauden Matthewsin ja Marnerin tarjoilusta. Ykköskentän laidassa kanadalaisen paikan ottaa Alexander Kerfoot. Nuori puolustajalupaus Rasmus Sandin on myös ulkona ensimmäisestä ottelusta, mutta pelannee jo seuraavassa ottelussa.
Kaksi edellistä kannua voittanut hallitseva mestari Tampa Bay Lightning lähtee jahtaamaan tänä keväänä kolmatta peräkkäistä kannua. Jon Cooperin luotsaama miehistö läpsytteli suoraan sanottuna runkosarjan pois kuleksimasta ja moni asiantuntija epäili joukkueen todellista iskukykyä ja nälkää voittaa kolmas kannu.
Tampa Bay oli itäisessä konferenssissa viides ja Atlantin divisioonassa kolmas. Salamapaidat paransivat otteitaan runkosarjan lopussa hakien Playoff-moodia kevään tosipeleihin voittaen edellisestä kuudesta pelistä viisi ja kaikki varsinaisella peliajalla.
Tampan toimitusjohtaja Julien BriseBois oli maltillinen siirtoikkunan takarajalla ja hommasi kaksi loistavaa täytepelaajaa Floridan auringon alle, kun Nick Paul (Ottawa Senators) ja Brandon Hagel (Chicago Blackhawks) saapuivat salamapaitoihin.
Tampalla on erittäin laadukas puolustus Victor Hedmanin johdolla, jonka takana operoi yksi liigan parhaista maalivahdeista – ellei paras – Andrei Vasilevski. Hyökkäyksestä löytyy ratkaisuvoimaa, ja kun kapteeni Steven Stamkos on löytänyt tehot kreivin aikaan, on Toronton puolustuksen oltava hereillä kipparin kanssa. Erikoistilanneosaamista löytyy niin alivoima- kuin ylivoimapelaamiseen, ja ei olisi mikään ihme, että Pierre-Edouard Bellemaren johtamaa neloskenttää koitetaan peluuttaa Toronton ykköskenttää vastaan.
Tampa pääsee aloittamaan pudotuspelit ilman suurempia loukkaantumisia.
Toronto Maple Leafs lähtee vedonlyöntiyhtiöiden silmissä suosikkina tähän sarjaan ja ensimmäiseen kotiotteluun. Moni epäilee Tampan motivaatiota kahden kannun jälkeen, ja todellista nälkää ja kiimaa pudotuspeleissä.
Joukkueet kohtasivat runkosarjassa neljä kertaa toisensa ja molemmat voittivat kaksi kertaa. Reilu pari viikkoa sitten, Tampa kuitenkin antoi myrskyvaroituksen Torontolle, kun Salapaidat pesivät vaahteralehdillä Amalie Areenan jäätä maalein 8-1, ja kertoivat samalla muille, että me olemme tosissamme!
Kaikki paineet ovat tässä sarjassa Torontolla. Ja niin monta kertaa, kun se on nähty, että Matthews pelaa loistavan runkosarjan, mutta pudotuspeleissä maalitykki ja ykkössentteri pimennetään tyystin pois karnevaaleista. Nyt tähtisentterillä on taas näytön paikka nousta isojen poikien kerhoon, mutta Tampa ei todellakaan tee siitä helppoa, ja on sanomattakin selvää, että Toronton ykköskenttä on merkitty Cooperin papereissa isolla tussilla.
Tampalla on kahden kannun runko edelleen kasassa ja voittamisen kulttuuri sekä kokemus mukana, kun sarja tulevana yönä käynnistyy Scotiabank Areenalla. Me uskomme vahvasti siihen, että Tampan leveämpi materiaali, laadukkaampi puolustus- ja maalivahtipelaaminen sekä kokemus tuovat ensimmäisen kiinnityksen Salamapaidoille. Tampa on myös äärimmäisen taitava joukkue muuntamaan peliään ja reagoimaan Cooperin johdolla ottelun virtaukseen, kuten on niin monta kertaa näissä karnevaaleissa nähty. Tämä sarja alkaa vierasvoitolla.
» Tampa Bay Lightning ML | |||
---|---|---|---|
![]() |
2.07
|
100 € ilmaisveto
|
|
![]() |
2.07
|
100 € ilmaisveto
|
|
![]() |
2.05
|
30 € ilmaisveto
|
KOPPAA ILMAISVETO
100€ ASTI
Minimitalletus
10€
Min. kerroin
1.50
Voitoilla ei kierrätysvaatimuksia!
Ei rekisteröitymistä
KOPPAA ILMAISVETO
100€ ASTI
Minimitalletus
10€
Min. kerroin
1.50
Voitoilla ei kierrätysvaatimuksia!
Ei rekisteröitymistä
KOPPAA ILMAISVETO
30€ ASTI
Minimitalletus
10€
Min. kerroin
1.20
Nettovoitot maksetaan suoraan lapaan!