Boston Bruins moneyline

1.97

Koronavirus runtelee nyt myös kovalla kädellä maailman kovinta kiekkoliigaa ja otteluita on jouduttu taas siirtämään myöhäisempään ajankohtaan. Koronasta huolimatta tulevana yönä pelataan kolme NHL-ottelua. Yön ensimmäisessä ottelussa Boston Bruins saapuu pääkaupunkiin haastamaan tuuliajolle joutuneen Washington Capitalsin. Ottelu käynnistyy klo: 02:00 Suomen aikaa ja estradina toimii Capsien Capital One Areena.

Washington Capitals tappiputkessa takaisin kotiaskiin

Peter Lavioletten piiskuroima Capitals on ajautunut kolmen ottelun tappioputkeen. Joukkue palaa takasin kotiaskiin kahden ottelun mittaiselta vieraskiertueelta, mistä mukaan tarttui neljän pisteen sijaan yksi piste ja rutkasti kokemusta. Capitals jäi jalkoihin niin St.Louis Bluesille (5–1) kuin Minnesota Wildille (3-2rl). Kiertue jatkui tutulla trendillä, jota edelsi tiukka kotitappio New Jersey Devilsille (3-4ja) ja näin joukkueen tappioputki on venynyt jo kolmen ottelun mittaiseksi. Toki positiivinen asia on, että kahdesta tappiopelistä mukaan on kuitenkin tarttunut pisteitä.

Joukkueen sairastuvalla on ollut myös tungosta ja osa syy voidaan laittaa runkopelaajien poissaolojen piikkiin. Sairastuvalta on tulossa Boston-otteluun helpotusta, kun sentteri Nicklas Bäckström ja hyökkääjä T.J Oshie ovat palaamassa kokoonpanoon. Puolustaja Dmitri Orlov sen sijaan on laitettu Covid-19-listalle ja on poissa kokoonpanosta. Orlovin paikan puolustuksessa ottaa Trevor van Riemsdyk. Maalissa aloittaa edellisen ottelun torjunut Zachary Fucale.

Boston Bruins saanut koneet käyntiin

Boston saapuu Yhdysvaltojen pääkaupunkiin suoraan Floridan auringon alta, josta joukkue haki todella ison päänahkan Amalie Areenalta kellistäen hallitsevan mestarin Tampa Bayn maalein 2–5. Voiton arkkitehteinä häärivät uudistettu kakkoskenttä kokonaisuutenaan: David Pastrnak (2+0) – Erik Haula (0+1) – Taylor Hall (0+2) sekä kaksi uunia Andrei Vasilevskin selän taakse latonut Brad Marchand.

Boston Bruins on alkanut pikkuhiljaa heräilemään ja joukkue on voittanut viimeistä viidestä pelistä neljä.

Bostonin kokoonpanosta puuttuvat edelleen hyökkääjät Jake DeBrusk, Tomas Nosek sekä Nick Foligno. Ykköspakki Charlie McAvoy palaa takaisin kokoonpanoon ja maalissa aloittaa edellisen huippuottelun torjunut Linus Ullmark (91,78/2,54).

Idän jättiläiset kohtaavat

Idän jättiläiset kohtaavat nyt toista kertaa toisensa tällä kaudella. Ensimmäinen kohtaaminen käytiin alkukaudesta TD Gardenissa, mistä Capitals haki pisteet jatkoajan jälkeen maalein 3-4ja. Boston saapuu itseluottamusta uhkuen Capital One areenalle ja haluaa vuorenvarmasti jatkaa loistavaa virettään Capsien kustannuksella. Kotijoukkue lähtee pienenä suosikkina otteluun, mutta Bostonin nykyinen vireystila ei anna aihetta kääntää katseita kotijoukkueen suuntaan, varsinkin kun esitykset kotiaskissa jättävät paljon jossiteltavaa. Capsien pelissä ei ole tällä hetkellä niitä elementtejä, joilla se pystyisi tasapainoisen Bostonin kaatamaan, ja näin vetokohteemme on selkeä.

» Boston Bruins moneyline
1.97
100 € ilmaisveto
1.97
100 € ilmaisveto
1.95
100% ensitalletusbonus 300€ asti
1.95
Talleta 100€, pelaa 200€
1.95
30 € ilmaisveto

Liity
Notify of
guest
0 Comments
Inline Feedbacks
View all comments

PARHAAT VEDONLYÖNTIBONUKSET

ETA ETA, verovapaat voitot

  • KOPPAA ILMAISVETO

    100€ ASTI

  • Minimitalletus

    10€

  • Min. kerroin

    1.50

  • Voitoilla ei kierrätysvaatimuksia!

  • Ei rekisteröitymistä

NAPPAA BONUS

ETA ETA, verovapaat voitot

  • KOPPAA ILMAISVETO

    100€ ASTI

  • Minimitalletus

    10€

  • Min. kerroin

    1.50

  • Voitoilla ei kierrätysvaatimuksia!

  • Ei rekisteröitymistä

NAPPAA BONUS

ETA ETA, verovapaat voitot

  • KOPPAA ILMAISVETO

    30€ ASTI

  • Minimitalletus

    10€

  • Min. kerroin

    1.20

  • Nettovoitot maksetaan suoraan lapaan!

NAPPAA BONUS

URHEILU-UUTISET LÄHTEISTÄ