Eilen Tokiossa oli aika sytyttää olympiatuli 23-vuotiaan tennispelaajan Naomi Osakan toimesta. Tänään meidän onkin aika kirjoittaa ensimmäinen vihjeemme viiden renkaan kisoista. Vihjeemme tulee jalkapallon naisten turnauksen otteluun, jossa kohtaavat Ruotsi ja Australia. Ottelu pelataan Saitama Stadionilla ja pallo laitetaan keskipisteeseen klo 11.30.
Kotijoukkue Ruotsi lähtee otteluun vedonlyöntitoimistojen suosikkina, eikä ihme sillä joukkue niputti ensimmäisellä kierroksella USA:n tylyin 3-0 lukemin ja nousi kerralta yhdeksi koko turnauksen voittajasuosikeista. Rehellisesti sanottuna on kuitenkin todettava, että vaikka Ruotsi oli ottelussa parempi, niin lukemat 3-0 hyväilevät kyllä hivenen länsinaapuriamme, joka laittoi pallon sisään melkein jokaisesta maalipaikastaan. Toisaalta Ruotsin paikoista kolme osui joukkueen parhaan viimeistelijän Stina Blacksteniuksen jalkaan, joka on tällä kaudella Häckenissä pelatessaan tehnyt 12 otteluun vaivaiset 11 maalia.
Vaikka Ruotsi pelasi loistavan ottelun ensimmäisellä kierroksella, niin sitä edeltävät harjoitusottelut eivät olleet aivan samanlaista rokkia. Joukkue pelasi kisojen valmistavat ottelut Norjaa ja Australiaa vastaan voittaen Norjan lukemin 1-0 ja pelaten tasan tämän päiväistä vastustajaansa Australiaa vastaan. Ruotsin pelitapaa luonnehtiessa tuleekin mieleen ennemmin sana varovainen, kuin hyökkäävä. 4-3-3 taktiikalla pelaava Peter Gerhadssonin valmentama joukkue muodostaakin pallottomana pallon alapuolelle melkein 4-5-1 pelitapaa muistuttavaan muodostelmaan.
Tämän päivän vierasjoukkue Australia nimettiin ennen kisoja valmistavia harjoitusotteluita jopa turnauksen heittopussien joukkoon. Turnausta alustavissa harjoitusotteluissa joukkueen ruotsalainen valmentaja Tony Gustavsson kuitenkin näytti, että joukkueen käyttämä 3-4-3 pelitapa oli varsinkin alaspäin pelatessa laitettu loistavaan kuntoon ja Australian joukkue onkin tällä hetkellä erittäin hyvin valmennettu kokonaisuus.
Tänään Australian osalta kentällä nähdään ilmeisesti enemmänkin 5-4-1 tyyppinen muodostelma, tai jo Ruotsia vastaan harjoitusottelussa nähty 4-3-3 muodostelma, joka muokkautuu pallottomana 4-5-1 tyyppiseksi ratkaisuksi. Joka tapauksessa joukkue joutunee tänään puolustamaan todella tiukassa muodostelmassa ja luottamaan lähinnä joukkueen tähtipelaajan Samatha Kerrin avulla tehtäviin vastahyökkäyksiin. Australia ei kuitenkaan ole missään nimessä heikko joukkue ja ruotsalainen valmentaja Gustavsson tuntee tämän päivän vastustajan pelitavan, kuin omat taskunsa.
Tänään tullaan näkemään mukava jalkapallo-ottelu, jossa tarjolla on naisten futista suoraan maailman huipulta. Molempien joukkueiden ensimmäisessä ottelussa nähtiin kolme maalia ja tästä syystä veikkaajat ovat lähteneet odottamaan jonkinlaisia maalijuhlia tämän päivän ottelusta. Tänään vastakkain ovat kaksi joukkuetta, jotka tuntevat toisensa erittäin hyvin ja tämä tosiasia harvoin nostaa maaliodottamaa ja niin ei ole tänäänkään. Tästä syystä me valitsimmekin kohteemme lyömällä hivenen markkinoitta vastapalloon.
» alle 2.5 maalia | |||
---|---|---|---|
![]() |
2.13
|
100% ensitalletusbonus 300€ asti
|
|
![]() |
2.13
|
Talleta 100€, pelaa 200€
|
|
![]() |
2.10
|
Eurolla 10€ ilmaisveto
|
|
![]() |
2.10
|
Talleta 25 €, saat 75 € pelikassan!
|
|
![]() |
2.10
|
100% ensitalletusbonus 100€ asti
|
|
![]() |
2.10
|
Talleta 10€ Pelaa 60€
|
KOPPAA ILMAISVETO
100€ ASTI
Minimitalletus
10€
Min. kerroin
1.50
Voitoilla ei kierrätysvaatimuksia!
Ei rekisteröitymistä
KOPPAA ILMAISVETO
100€ ASTI
Minimitalletus
10€
Min. kerroin
1.50
Voitoilla ei kierrätysvaatimuksia!
Ei rekisteröitymistä
KOPPAA ILMAISVETO
30€ ASTI
Minimitalletus
10€
Min. kerroin
1.20
Nettovoitot maksetaan suoraan lapaan!