Kun päivä muuttuu lauantaista sunnuntaiksi, tarjoaa UFC 264 meille vapaaottelua suoraan maailman kirkkaimmalta huipulta. Illan pääottelussa Las Vegasin T-Mobile Areenalla yhteen ottavat toista kertaa tällä kaudella Dustin Poirier ja Conor McGregor edellinen ottelu päättyi Poirierin hyväksi toisen erän tyrmäyksellä. Nyt McGregorilla onkin revanssin paikka, joten panosta ottelusta ei puutu.
Dustin Poirier lähtee otteluun lievänä vedonlyöjien suosikkina. 175 senttinen yhdysvaltalainen lähteekin otteluun takanaan lupaava yhdeksän ottelun putki, jossa ainoa tappio on tullut lajin viime aikojen ylivoimaisimmalle ottelijalle Khabib Nurmagomedoville syyskuussa 2019. Tämän jälkeen mies on käynyt kahdesti oktagonissa voittaen ensin Dan Hookerin pisteillä ja sen jälkeen tämän kertaisen vastustajansa McGregorin toisen erän teknisellä tyrmäyksellä.
Edellisessä ottelussa Poirier keskittyi koko ensimmäisen erän tekemään tuhoa vastustajansa jalkoihin ja tämä toikin palkkion oikeastaan heti toisen erän alussa, kun irlantilaisen McGregorin jalat päättivät sanoa itsensä irti kyseisen päivän kamppailusta. Vapaaottelussa kun ei ilman jalkoja juuri tarvitse pärjäämisestä haaveilla, muuttui ottelun kuva oikeastaan kerralta siihen, että katsojat saivat vain odotella armahtavaa niskalaukausta, tai tuomarin sykkimistä ottelijoiden väliin. Laulu ja leikki loppuikin suunnilleen tasan erän puolivälissä, kun tuomari oli nähnyt tarpeeksi ja luikki ottelijoiden väliin julistaakseen lisänimeä “The Diamond” käyttävän Poirierin ottelun voittajaksi.
Otteluun haastajana lähtevä McGregor on yksi koko UFC:n kirkkaimmista tähdistä. 22 voittoa ja vain viisi tappiota vyölleen kasannut irlantilainen on ottelemisen lisäksi osannut myös markkinoinnin tärkeimmät kikat koko uransa ajan ja mies onkin yksi maailman tunnetuimmista vapaaottelijoista. The Notorious lisänimeä kantava ottelija on selkeästi vahvimmillaan varsinkin nykypäivänä pystyottelussa. McGregor tunnetaan yhtenä koko UFC:n parhaana nyrkkeilijänä ja tämä huomattiin jo edellisessä ottelussa Poirieria vastaan, kun irlantilainen satutti vastustajaansa muutamaan otteeseen varsinkin ensimmäisessä erässä ja ottikin monien papereissa koko erän nimiinsä.
Tämän kertaisen kohtaamisen yksi suurimmista kysymyksistä onkin, että vieläkö vanha koira oppii uusia temppuja. Vanhan sanonnan mukaanhan tämä ei pitäisi olla mahdollista, mutta urheilussa harjoittelemalla saa välillä suuria asioita aikaiseksi. McGregorin tulisikin saada ottelu pidettyä pystyssä ja pystyttävä suojaamaan omia jalkojaan hivenen edellistä ottelua paremmin, että ei miehen reidet sanoisi jälleen itseään irti. Totuus on kuitenkin se, että neiti aika ei koskaan kohtele hyvin ottelijoiden iskun kestävyyttä, joten 32 vuoden iässä ei irlantilainen enää omaa iskujen kestävyyttään ole pystynyt parantamaan.
Poirier näytti edellisessä kohtaamisessa, että mies pystyy selviämään elossa McGregoria vastaan myös pystyssä oteltaessa, ja matossa jenkkiottelijan pitäisi olla näistä kahdesta selvästi parempi. McGregorin mattopaini on näyttänyt viimevuosina vielä aikaisempaa kehnommalta. Irlantilaisen ottelusuunnitelmassa ei varmasti ole yhtäkään mattonujakkaa ja jos sinne mennään, tulee miehen nousta sieltä muutaman iskunvaihdon jälkeen varmasti ylös.
Poirier toisaalta on ottanut melkein kolmanneksen voitoistaan luovutuksella, joten hän pystyy varmasti uhkaamaan vastustajaansa myös matossa. Nykyisin vapaaottelu on menossa yhä monipuolisemmaksi ja me uskommekin Poirierin monipuolisuuden kääntävän ottelun hänen eduksensa. Silti ei kannata unohtaa, että Poirierin vastustaja on edelleen yksi koko sarjan vaarallisimmista nyrkkeilijöistä ja pystyottelijoista.
» Dustin Poirier | |||
---|---|---|---|
![]() |
1.82
|
Talleta 10€ Pelaa 60€
|
|
![]() |
1.82
|
Eurolla 10€ ilmaisveto
|
|
![]() |
1.82
|
Talleta 25 €, saat 75 € pelikassan!
|
|
![]() |
1.82
|
100% ensitalletusbonus 100€ asti
|
|
![]() |
1.80
|
100% ensitalletusbonus 100€ asti
|
|
![]() |
1.80
|
100 € ilmaisveto
|
KOPPAA ILMAISVETO
100€ ASTI
Minimitalletus
10€
Min. kerroin
1.50
Voitoilla ei kierrätysvaatimuksia!
Ei rekisteröitymistä
KOPPAA ILMAISVETO
100€ ASTI
Minimitalletus
10€
Min. kerroin
1.50
Voitoilla ei kierrätysvaatimuksia!
Ei rekisteröitymistä
KOPPAA ILMAISVETO
30€ ASTI
Minimitalletus
10€
Min. kerroin
1.20
Nettovoitot maksetaan suoraan lapaan!