Tänään jatketaan Englannin jalkapalloilun ylpeyttä, eli Valioliigaa kokonaisen yhden pelin voimin ja siihen meillä on myös jonkinlainen mielipide, jota myös vedonlyöntivihjeeksi kutsutaan. Ottelussa vastakkain ovat loistavassa vireessä viime aikoina ollut Arsenal ja vieraaksi saapuva Aston Villa. Pelipaikkana toimii tietysti Emirates Stadium ja siannahkan potkiminen alkaa klo 22.00

Kotijoukkue matkustaa seitsemän tappiottoman ottelun putkessa

Arsenal aloitti kautensa melkoisella katastrofilla, mutta tällä hetkellä joukkueen tappiottomien otteluiden putki on samaa tasoa korsolaisen alanmiehen ryyppyputken kanssa, sillä tykkimiehet ovat hävinneet jalkapallo nimisessä lajissa viimeksi 28.8, jolloin Manchester City teurasti Arsenalin kotonaan lukemin 5-0. Tämän jälkeen lontoolaiset eivät kuitenkaan ole häviämään suostuneet, vaan tilastoihin on merkattu viisi voittoa ja kaksi tasapeliä. Arsenalin valmentaja Mikael Arteta onkin saanut miehistönsä loistavaan vireeseen ja tämän vireen loppumisen puolesta tuskin tänäänkään kannattaa suuria summia vetoa lyödä. Varsinkin kun samaan hengenvetoon voidaan todeta Arsenalin hyökkäyksen olevan hivenen epäonnekas, sillä saavutettuun maaliodottamaan verrattuna, joukkue on tehnyt kolme maalia odottamaansa vähemmän.

Arsenal pelaa käytännössä melkein jokaisen ottelunsa 4-2-3-1 pelitavalla. Tähän oli hieman odotettavissa tänään poikkeusta, mutta kun uusimpien tietojen valossa Bukayo Saka näyttäisi olevan pelikunnossa, niin eiköhän Arteta marssita tänäänkin kentälle tutun muodostelmansa. Granit Xhakan puuttuessa keskikentän pohjan ilmeisesti miehittää parivaljakko Odegaard ja Partey. Saka ottanee oman paikkansa vasemmasta linkistä ja näin ollen joukkue pystyy edelleen pelaamaan tutulla miehityksellään. Kotikentällään hyvää pallollista peliä pelaava Arsenal tuskin tänäänkään tulee olemaan välttämättä se viihdyttävin joukkue, mutta hyvin ilmeisesti se pystyy hallitsemaan ottelun pelitapahtumia ja näin ollen ansaitsemaan suosikin aseman itselleen.

Aston Villan peliesitykset eivät ole päätä vielä huimanneet

Vierasjoukkue Aston Villa pääsee tänään pelaamaan parhaalla mahdollisella kokoonpanolla, sillä ainoa merkittävä poissaolo on koko kauden sivussa ollut Trezeguet, jonka poissaoloon joukkue on pystynyt jo varautumaan jonkin aikaa. Tästä huolimatta Aston Villa ansaitsee tänään altavastaajan asemansa, sillä joukkue on varsinkin vieraskentällä ollut aika heikko kokonaisuus tällä kaudella. Varsinkin joukkueen puolustamisessa on ollut paljon parantamisen varaa, nimittäin joukkue on napannut omiinsa neljässä ottelussa peräti kahdeksan maalia ja näin ollen joukkueen saavuttamat kolme pistettä vieraskentiltä ovat  melkein parasta, mitä joukkue voi edes odottaa saavansa.

Aston Villa esiintyy kentällä yleisesti jonkinlaisessa 3-5-2 muodostelmassa, joka näyttää liian useasti aivan 5-3-2 variaatiolta. Tähän joukkue hakikin viime ottelussaan ratkaisua pelaten aivan selkeää 3-4-1-2 pelitapaa, jonka lopputulos oli kuitenkin kaikkea muuta kuin tyydyttävä, sillä oman pään puolustamisesta ei sitten tullut yhtään mitään ja Wolves kävi nappaamassa vieraspisteet joukkueen nenän edestä lukemin 2-3. Käytännössä Aston Villa näyttääkin joukkueelta, joka hakee vielä hivenen pelisysteemiään ja esimerkiksi uusille hankinnoille Buendialle ja Baileylle ei tunnu löytyvän edes pelipaikkaa aina miehistöstä, vaikka kaksikon pitäisi taitotasoltaan olla joukkueen parhaimmistoa. Esimerkiksi linkkinä viihtyvän Baileyn hankkiminen pelitapaan, jossa ei linkkejä juurikaan ole kuulostaa hivenen hassulta keksinnöltä.

Käytännössä siis vastakkain ovat kaksi joukkuetta joista toisella on selkeä pelitapa ja joukkueen tekeminen näyttää kaikella tavalla järjestelmälliseltä, kun taas toinen joukkueista etsii selvästi vielä omaa identiteettiään ja pelitapaansa kentällä. Näin ollen me uskomme siihen, että tässäkin ottelussa perustaso ratkaisee ja se on tänään kotijoukkueen eduksi. Näin ollen pelivalintakin on aika selkeä.

» Arsenal
1.95
100% ensitalletusbonus 100€ asti
1.95
100€ ilmaisveto
1.95
100 € ilmaisveto
1.95
100 € ilmaisveto
1.94
Eurolla 10€ ilmaisveto
1.94
Talleta 25 €, saat 75 € pelikassan!

Liity
Notify of
guest
0 Comments
Inline Feedbacks
View all comments

PARHAAT VEDONLYÖNTIBONUKSET

ETA ETA, verovapaat voitot

  • KOPPAA ILMAISVETO

    100€ ASTI

  • Minimitalletus

    10€

  • Min. kerroin

    1.50

  • Voitoilla ei kierrätysvaatimuksia!

  • Ei rekisteröitymistä

NAPPAA BONUS

ETA ETA, verovapaat voitot

  • KOPPAA ILMAISVETO

    100€ ASTI

  • Minimitalletus

    10€

  • Min. kerroin

    1.50

  • Voitoilla ei kierrätysvaatimuksia!

  • Ei rekisteröitymistä

NAPPAA BONUS

ETA ETA, verovapaat voitot

  • KOPPAA ILMAISVETO

    30€ ASTI

  • Minimitalletus

    10€

  • Min. kerroin

    1.20

  • Nettovoitot maksetaan suoraan lapaan!

NAPPAA BONUS

URHEILU-UUTISET LÄHTEISTÄ