Tänään Kuopiossa jatketaan jalkapallossa kotimaisen mestarin etsintää, kun sarjan kärkijoukkue KuPS saa vastaansa Helsingin IFK:n. Ottelun panoksessa on joukkueiden kesken pienoinen sävyero, kun kotijoukkueen taistellessa mestaruudesta on vieraiden panos lähes olematon, sillä joukkue tulee olemaan tämän vuoden Veikkausliigassa joko viides tai kuudes. Ottelu pelataan Väre Areenalla ja pallo laitetaan keskipisteeseen klo 18.30
Kotijoukkue KuPS on todella vahvasti matkalla kohti mestaruutta, sillä joukkueen valmennusjohto on Simo Valakarin johdolla virittänyt kuopiolaisten pelin siihen kuntoon, että kotimaassa ei toista vastaavaa tällä kaudella nähdä. Käytännössä siis Valakari on tällä kaudella näyttänyt olevansa ylivoimaisesti sarjan paras valmentaja ja se myös mahdollistaa joukkueen taistelemisen mestaruudesta. Valakarin lisäksi joukkueen todellisiin onnistujiin kuuluu keskikentällä hääräävä Urho Nissilä, joka on myös tällä kaudella näyttänyt, että miehen osalta Veikkausliiga alkaa olemaan hiljoksiin läpi pelattu ja miehen on ehkä aika vilkaista talven aikana kohti ulkomaisia kenttiä. Tosin realistinen mahdollisuus Konferenssi Liigan lohkovaiheessa ei myöskään välttämättä ole huono näyttöpaikka kohti ulkomaisia kenttiä.
KuPS pelaa 3-4-3 taktiikalla, joka oikeastaan pitää muotonsa yllättävän hyvin, kun vertailukohtana pidetään muita kotimaisia joukkueita. Siinä missä HJK valahtaa helposti viiden alakertaan, saa KuPS pelattua palloa tarvittaessa todella paljon nopeammin ylöspäin ja näin ollen joukkueen tilanteenvaihdot tapahtuu hivenen nopeammin. Muutenkin Valakarin joukkue pelaa erittäin täysipainoista jalkapalloa, missä pelin rakenteet ovat kunnossa, painopiste pysyy kohdillaan ja pelaamisen sattumanvaraisuus on aika minimissään. Tämä nähdään myös siitä, että KuPS on erittäin harvoin ongelmissa itseään heikompaa vastustajaa vastaan. Sellainen on vastassa myös tänään ja suoraan sanottuna kuopiolaisten tappio olisi jonkinlainen ihme.
HIFK:n tämän päivän tilanne ei ole lainkaan kadehdittava. Kuopion syksyssä pelataan tänään nollakelissä ja mukavassa pohjoistuulessa. Jos ei ennen kentälle menoa vielä vituta pelata lokakuun lopussa jalkapalloa ilman panosta, niin viimeistään ensimmäisen vartin jälkeen vitutus on läsnä. Käytännössä ainoa helsinkiläisten pelastus on se, että Kuopiossa tällä hetkellä otteluissa käy noin kolme tuhatta katsojaa ja paikan päällä on aivan kirjaimellisesti ollut suurta urheilujuhlan tuntua. Tästä huolimatta kyseessä ei varmasti ole se ottelu johon on helpoin valmistautua. Odotettavissa onkin, että ainakin ottelun alkupuolella HIFK:n miehistöllä on hivenen käynnistymisvaikeuksia.
Helsinkiläisten pelisysteemi on myös rakennettu 3-4-3 miehityksen ympärille. Tosin helsinkiläisten ongelmana on kyseisen formaation ylläpitäminen ottelun edetessä, sillä aika useasti miehistö näyttää enemmän 5-2-1-2 muodostelmalta, tai jopa 5-4-1 tapaiselta ratkaisulta. Tämän seurauksena joukkueen positiiviset tilanteenvaihdot ovatkin monesti todella hitaita ja HIFK hyökkääkin monesti todella organisoitua puolustusta vastaan. Tästä syystä myös joukkueen hyökkääminen on ollut kauden edetessä hivenen tehotonta, sillä joukkueen saamat pallonriistot tapahtuvat monesti vasta syvällä omassa päässä.
Tänään kotijoukkue pelaa mestaruudesta innokkaan kotiyleisön edessä, kun taas vieraat pelaavat jalkapalloa liian kylmässä ja liian kaukaa kotoa panoksena kilo nallekarkkeja ja kahden euron alennus naapurin pitseriaan. Tämä nyt yleensä näkyy hivenen myös peliesityksissä ja tätä odotamme tänäänkin. KuPS on kaikissa olosuhteissa muutenkin ottelun suosikki ja kun siihen lisätään ero joukkueiden panoksissa, niin HIFK tuskin tänään pääsee kotijoukkuetta yllättämään.
» KuPS -1.5 maalia | |||
---|---|---|---|
![]() |
1.83
|
Eurolla 10€ ilmaisveto
|
|
![]() |
1.83
|
100% ensitalletusbonus 100€ asti
|
|
![]() |
1.83
|
100% ensitalletusbonus 100€ asti
|
|
![]() |
1.83
|
100€ ilmaisveto
|
|
![]() |
1.83
|
100 € ilmaisveto
|
|
![]() |
1.83
|
Talleta 25 €, saat 75 € pelikassan!
|
KOPPAA ILMAISVETO
100€ ASTI
Minimitalletus
10€
Min. kerroin
1.50
Voitoilla ei kierrätysvaatimuksia!
Ei rekisteröitymistä
KOPPAA ILMAISVETO
100€ ASTI
Minimitalletus
10€
Min. kerroin
1.50
Voitoilla ei kierrätysvaatimuksia!
Ei rekisteröitymistä
KOPPAA ILMAISVETO
30€ ASTI
Minimitalletus
10€
Min. kerroin
1.20
Nettovoitot maksetaan suoraan lapaan!