Tänään Veikkausliigassa nähdään kahden erittäin kovakuntoisen joukkueen kohtaaminen, kun kymmenen ottelun kuntopuntarissa kolmantena oleva SJK saa vastaansa samaisessa puntarissa neljännellä sijalla majailevan Hongan. Ottelusta ei panosta tule puuttumaan, sillä tappio olisi molemmille joukkueille kova isku taistelussa ylemmän loppusarjan paikasta. Ottelu pelataan OmaSP Stadionilla ja aloituspotku potkaistaan klo 18.30.
Ottelun isäntäjoukkue SJK on tällä kaudella näyttänyt omistavansa potentiaalia sarjan mitalitaistoon. Viime aikoina joukkue on myös vahvistunut kahdella uudella hankinnalla, joista australialainen Brandon Wilson tulee suurella todennäköisyydellä olemaan kentällä jo tämän päivän ottelussa. Sisäisessä harjoitusottelussa mies nimittäin pelasi jo täydet minuutit SJK Akatemian riveissä ja on selkeästi pelikunnoltaan valmis jo Veikkausliiga otteluihin. Toinen hankinta on puolalainen hyökkääjä Rafał Wolsztyński, joka liittyi seuran vahvuuteen vasta viime viikolla ja hänen pelaamisensa tänään lienee pienoinen kysymysmerkki.
SJK on tällä kaudella ollut kotiotteluissaan hivenen ailahteleva kokonaisuus. Joukkue onkin yksi niistä harvoista, jotka ovat tuoneet enemmän pisteitä vierasotteluistaan, kuin kotikentältään. Tosin tähän otteluun SJK pääsee lähtemään parhaista mahdollisista lähtökohdista, sillä ilman suuria loukkaantumisia ja pelikieltoja otteluun lähtevät seinäjokelaiset saivat myös edellisellä ottelukierroksella huilia rauhassa, koska heidän ottelunsa peruttiin HIFK:n koronakaranteenin seurauksena. Tänään valmentaja Jani Honkavaaralla onkin loistava tilaisuus lyödä sinettiä joukkueen paikalle ylemmässä loppusarjassa kotiyleisön edessä.
Vierasjoukkue Honka on alkukauden ongelmien jälkeen alkanut löytämään kohtalaista pelivirettä hyvin sujuneiden Euro-otteluiden myötä. Valmentaja Vesa Vasara onkin saanut vaikean alun jälkeen aikaiseksi kohtalaisen hyviä asioita ja Honka on palannut taistelemaan ylemmän loppusarjan paikasta ja sitä myöden ehkä jopa mitaleista. Totuus kuitenkin on, että kolmantena olevaa Lahtea yhdeksän pistettä perässä olevat espoolaiset ovat pelanneet ottelun lahtelaisia vähemmän ja tämän päivän voitolla ero kaventuisi ainoastaan kuuteen pisteeseen. Tappion sattuessa Espoossa saadaan kuitenkin hiljoksiin haudata viimeisetkin toiveet mitaleista tämän kauden osalta.
Hongan uusia hankintoja ovat jo edellisessä ottelussa neljä minuuttia pelannut Izunna Uzochukw, jolle voisi tänään olla tarjolla jo ainakin hivenen enemmän vastuuta joukkueen keskikentällä. Tämän lisäksi espoolaiset ilmoittivat tänään, että he ovat lainanneet HJK:sta tutun kärkipelaajan Luis Henriquen omiin riveihinsä. Äkkiseltään voisi olettaa, että mies ei tänään ole vielä pelaavassa kokoonpanossa, mutta toisaalta kun HJK oli poistanut miehen omasta edustusmiehistöstään jo lauantaina niin saattaa olla mahdollista, että Henrique on jo tänään valmiina pelaamaan uuden seuransa riveissä.
Molemmat joukkueet seilaavat pitkässä tappiottomien pelejen putkessa. SJK:lla on etunaan mukavan mittainen lepojakso, mutta toisaalta vierasjoukkue Honka on peluuttanut tämän kauden virallisissa otteluissaan jopa 20 eri pelaajaa ja ainoastaan kolmen pelaajan minuutit ovat kauden aikana nousseet yli 1000 peliminuutin. Kotijoukkue onkin tänään pienoinen suosikki, mutta nykyisillä kertoimilla tuotto-odottama kääntyy väkisinkin voitolliseksi, kun lapulle laitetaan vierasmerkkisiä pelivalintoja. Tasapelin riski on kuitenkin tänään suhteellisen suuri, sillä mitään maalijuhlia nämä joukkueet eivät ole katsojilleen keskinäisissä otteluissaan tarjonnut. Tämän takia me haluamme tasapelin sattuessa oman sijoituksemme takaisin.
» FC Honka AH 0 tai Draw not bet | |||
---|---|---|---|
![]() |
2.45
|
100% ensitalletusbonus 100€ asti
|
|
![]() |
2.45
|
100€ ilmaisveto
|
|
![]() |
2.45
|
100 € ilmaisveto
|
|
![]() |
2.45
|
100 € ilmaisveto
|
|
![]() |
2.44
|
Talleta 100€, pelaa 200€
|
|
![]() |
2.44
|
100% ensitalletusbonus 300€ asti
|
KOPPAA ILMAISVETO
100€ ASTI
Minimitalletus
10€
Min. kerroin
1.50
Voitoilla ei kierrätysvaatimuksia!
Ei rekisteröitymistä
KOPPAA ILMAISVETO
100€ ASTI
Minimitalletus
10€
Min. kerroin
1.50
Voitoilla ei kierrätysvaatimuksia!
Ei rekisteröitymistä
KOPPAA ILMAISVETO
30€ ASTI
Minimitalletus
10€
Min. kerroin
1.20
Nettovoitot maksetaan suoraan lapaan!